Lukuisten virheiden vuoksi seuraava korona-aalto syksyllä tulee olemaan todella raju
https://yle.fi/uutiset/3-11342272
Nyt tehdyistä virheistä maksetaan silloin, tulee olemaan todella kova isku suomelle koronan uusi aalto, jonka myötä vajoamme 3-4 vuotta kestävään lamaan ja työttömien määrä reilusti yli 1.5 miljoonaa. Tulossa on todella musta joulu.
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Koronaa ei voi päästää leviämään vapaasti nyt, eikä sitä voi päästää leviämään vapaasti syksyllä. Ap ja komppaajansa ovat toki täysin vapaita hankkimaan itselleen koronatartunnan jo tänään, ei muuta kun menoksi.
Ja menemään sitten Harrin, Mika ja Tanelin vasta-ainetesteihin.
Laimeeta on ollut, eikö "huipun" pitänyt olla käsillä toukokuussa. Tulikin hiipuminen.
Vierailija kirjoitti:
Näin on tutkijoiden mukaan suomessa syksyllä jopa 350 000 kuollutta
Mikä tutkimus?
Vierailija kirjoitti:
Miksi toinen aalto tulee olemaan pahempi? Onko virus silloin jotenkin mystisesti pahempi? Käyttäytyvätkö suomalaiset ensi syksynä oleellisesti vastuuttomammin kuin viime maaliskuussa?
En tiedä miksi, mutta yleensä toinen aalto on ollut pahempi. Johtuisiko mutaatioista, en osaa sanoa.
Taudista ei tiedä mutta lama tulee satavarmasti.
Vierailija kirjoitti:
Kummallisesti ihmisillä tekee tiukkaa hyväksyä tosiasioita: 1) Virus on vaarallinen ja tuntematon, 2) toinen aalto tulee ja ongelmat ei lopu tähän kesään, ja 3) ihmisten terveys on tärkeämpi kuin joidenkin bisneshuijarien bisnekset.
Fakta on että tämä tulee kestämään kauan, ja bisneshuijaria ja muuta myynti markkinointi -käsienheiluttelijaa tulee menemään lakoon niin että tuntuu. Itkettääkö, bisnesihmiset?
M/40 joka tekee työtä joka vaatii muutakin kuin karismaa
Melkein olin jo samaa mieltä kirjoittajan kanssa, mutta tuo "käsienheiluttelija"- termi paljasti tämän kirjoittajan. Tiedoksi vain, että olen kyllästynyt sun jatkuviin provoihin joilla kohdistat misogyniasi mm. hoitajiin.
Mutku Sanna haluaa tehdä tällä politiikkaa! Kuunnellaan herkällä korvalla miten kannatuskäyrät mennee ja puhutaan hitaasti ropottimaisesti rivissä kuin kanat orrella.
Lukuohje. Lukuisten vihreiden vuoksi.
Suomessa työllisten määrä on vähän reilut 2 miljoonaa, joten arviosi on varmaan aika yläkanttiin.
Toinen aalto tulee olemaan lievempi, koska ihmiset osaavat välttää tilanteita joissa korona leviää. Rokote tulee syksyllä jos virkamiehet pelaavat korttinsa oikein. Mutta Joulu voi olla mielenkiintoinen jos koronaa ei siihen mennessä ole tapettu.
Totta se on, että vain tartunnoilla saadaan vastuskyky.
Itse toimin vuosikausia asiakaspalvelussa, ei ollut minkäänmoisia pleksejä missään.
Oli, ja kausiflunssat, ja muut tarttuvat taudit jatkuvasti ympäriinsä tarjolla.
Alussa kun duuniin menin, sairastelin muutaman nuhakuumeen, mutta siihen jäi.
Myöhemmin aattelin, kun jotkut sairastuivat jatkuvasti useisiin flunssiin vuosittain, että miksi minä en, vain vähän nuhan tapaista, ei muuta, ei sairalomia.
Luulen, että sain jotenkin tietyn vastuskyvyn elimistööni. Kun jatkuvasti oli tekemisissä yskivien aivastelevien ja bakteereja ja virukisia kantavien ihmisten kanssa, kai elimistö muodosti itse itselleen jonkinlaisen suojan noita vastaan.
Tokihan käsiä pesin ahkerasti aina tauoille mentäessä, mutta saattoi siinä joskus mennä pastilleja suuhun ja suklaapala suuhun, pesemättömillä käsilläkin.
Nyt olen toimistohuone töissä, enkä väheksy koronan tarttumista yhtään, kyllä varon sitä kaikin mahdollisin keinoin.
Kommentoin vain sanoakseni, että laumasuoja on olemassa, taudin voi saada lievenä ja siitä sitten suojan, ainakin vähäksi aikaa.
"Kommentoin vain sanoakseni, että laumasuoja on olemassa, taudin voi saada lievenä ja siitä sitten suojan, ainakin vähäksi aikaa."
Laakarit ja tutkijat eivat ole pystyneet todistamaan immuniteetin syntymista.
Mutta av:llahan aina tiedetaan paremmin.
Vierailija kirjoitti:
"Kommentoin vain sanoakseni, että laumasuoja on olemassa, taudin voi saada lievenä ja siitä sitten suojan, ainakin vähäksi aikaa."
Laakarit ja tutkijat eivat ole pystyneet todistamaan immuniteetin syntymista.
Mutta av:llahan aina tiedetaan paremmin.
No onhan se todistettu. Esim siinä ensimmäisessä vasta-ainetestissä löytyi ne 12 positiivista. Mutta vain yhden vasta-aineet tuhosivat koronaviruksen oikeasti.
Eli siis yhden henkilön veren vasta-aineet tuhosivat koronaviruksen. Sen henkilön kohdalla vastustuskyvyn syntyminen on todistettu.
Muistaakseni vielä tutkimuksen tehnyt THL sanoi myös, että tulos oli odotettu, vaikka loppujen 11 veri ei vielä tuhonnut virusta. Kestää useamman viikon, että vastustuskyky nousee riittävälle tasolle.
Hyvä sijainti ja sopivat geenit?