Eikö nykyään kestetä yhtään vaikeuksia parisuhteessa? Erotaanko liian helposti?

Katkerien länkytystä...

Ei sitä voi yleistää. On olemassa sekä ihmisiä jotka eroavat liian helposti että ihmisiä jotka sinnittelevät huonossa liitossa liian pitkään. Ja sitten kaikkea siitä väliltä. 

Näiden ryhmien määrät varmaan vähän vaihtelevat eri aikoinan mutta kaikkia on aina ollut ja tulee aina olemaan.

Suurin osa ei eroa. Ja jos ei ole onnellinen, totta kai pitää erota. Ei parisuhde ole mikään vankila.

Uusperheelliset ovat eroamisen ammattilaisia.

Yleistää ei voi. Eroista kyllä puhutaan enemmän kuin yhdessä olevista pareista, koska eroihin liittyy yleensä tätä draamaa ja kiinnostavia puheenaiheita. Median myötä nämä aiheet ovat enemmän esillä niin ehkä siksi luullaan, että erotaan herkemmin. Niin sanotut huonot uutiset leviää nopeammin kuin hyvät, kun puhutaan riitaisista ja dramaattisista eroista.

Me exän kanssa oltiin yhdessä 28 vuotta ja siitä iso osa melkoista paskaa. Että sinnitelty on. Elämäni onnellisin päätös että lopulta erottiin. Aikaa tuosta kolme vuotta ja vieläkin huokaisen helpotuksesta kun satun exän joskus näkemään.

Ei kannata olla huonossa suhteessa. Se tukahduttaa ja masentaa monella tavalla. Nyt ehdein pari vuotta elää elämäni kevättä ja viime syksynä löytyi uusi ihana mies

En sano, että erotaan liian helposti, vaan erotaan turhaan. Ei eroteta henkilökohtaisia ongelmia parisuhteen ongelmista - eli ei etsitä apua. Tai erotaan omasta kyllästymisestä, mikä ei suinkaan ole vaikeuksien kestämistä.

Välillä tätä palstaa lukiessa tuntuu pikemminkin, että moni yrittää väkisin saada nelikulmion sopimaan pyöreään aukkoon. Heti tutustumisen alussa on ongelmia ja toisen olemuksessa jotain, mikä ei miellytä, mutta väkisin vaan yritetään vääntää siitä parisuhdetta sen sijaan että todettaisiin, että molemmille löytyy varmaan parempikin kumppani.

Vierailija kirjoitti:

Välillä tätä palstaa lukiessa tuntuu pikemminkin, että moni yrittää väkisin saada nelikulmion sopimaan pyöreään aukkoon. Heti tutustumisen alussa on ongelmia ja toisen olemuksessa jotain, mikä ei miellytä, mutta väkisin vaan yritetään vääntää siitä parisuhdetta sen sijaan että todettaisiin, että molemmille löytyy varmaan parempikin kumppani.

Yksin jäämisen pelko: otetaan se mikä on nyt tarjolla ja väännetään väkisin.

Siskokin laittoi sekakäyttävän jän nä mie hen pihalle, kun ei jaksanut katsella sekoilua - ensin piti kuitenkin hankkia kaksi adhd-oireista fas-lasta tämän kanssa...

Vierailija kirjoitti:

Uusperheelliset ovat eroamisen ammattilaisia.

Väitän, että osin syy läytyy siitä, että seuraavan kerran on helpompi tehdä asiat. Eka kerta on aina vaikein.

Minä olin 20 vuotta henkisesti väkivaltaisessa liitossa. Koska olen eroja vastaan. Koska uskoin, että olen hyvä ihminen, kun pystyn nousemaan manipuloinnin ja syyllistämisen yläpuolelle.

Ero oli traumaattinen, mutta nyt sjattelen, että eroaisin nopeammin. Koska minua ei enää koskaan kukaan kohtele niin. Yksikin merkki, niin minä lähden. Olen tänä päivänä hyvin allerginen syyllistämiselle. Enää en suostuisi katselemaan sitä, ja saisin merkinnän uusperhetilastoihin.

Vierailija kirjoitti:

Siskokin laittoi sekakäyttävän jän nä mie hen pihalle, kun ei jaksanut katsella sekoilua - ensin piti kuitenkin hankkia kaksi adhd-oireista fas-lasta tämän kanssa...

Mielenkiintoista että siskosi miehen sekakäyttö aiheutti hänen lapsilleen fas-oireyhtymän kun sen aiheuttaa äidin alkoholinkäyttö...

Sanoisin että ehkä kyse on enemmänkin siitä, että on kovat odotukset ja kun ne ei toteudu, erotaan.

On ihmisiä, jotka odottavat, että kaikki pitää aina mennä täydellisesti ja just heidän oman pään mukaan. Ja sit on niitä, jotka haluaa onnistua yhdessä, tehdä tehdä töitä paremman eteen aina, odottamatta koskaan valmista täydellistä.

Ei ole sit mikään ihme, että kaksi mulle-kaikki-heti-nyt ihmistä eroaa ja kaksi kyllä-me-tästä-yhdessä-selvitään-tää-on-vaan-vaihe ihmistä pysyy yhdessä.

Jos "kestäminen" on toisen ali-arvioimista, henkistä tai fyysistä väkivaltaa, pettämistä, ryyppäämistä/huumeita tai niin kuin tädilläni mies oli ankeuttaja, jonka mielestä kaikki mitä tätini teki oli väärin ja tyhmää. Meinasi erota monesti mutta nyt kun täytti 60 niin mies kuoli ja täti sanoo että alkoi ihan uusi elämä.

Sen elämän olis voinut aloittaa jo 25 vuotta sitten.

Että kärsi  kärsi kirkkaimman kruunun saat

miks ihmeessä pitäs kestää jotai nalkutusta ,lihomista tms?  ottaa vaan uuden tilalle.

ehkä ennen oli vähä pakko kestää kun ei uskaltanut elää niinkuin itse ois halunnut.

Jos muinoin ei eroaminen tietty ollut mahdollista. Toisaalta jos suhteessa ei ole onnellinen, niin miksi roikkua suhteessa? Nykyään niin miehet kuin naiset voivat pärjätä taloudellisesti hyvinkin yksin, joten pariutumiselle ei ole sellaista pakkoa.

Hyvä parisuhde voittaa hyvän yksinolon, mikä taas voittaa huonon parisuhteen, mikä voittaa huonon yksinolon.

Mä en tunne tuttavapiiristäni kuin yhden tapauksen, jossa erottiin liian helposti. Parisuhteessa ei siis ollut mitään vikaa. He olivat toistensa parhaat ystävät ja sopivat hyvin toisilleen. Toinen osapuoli koki vain kokemattomuutensa ahdistavaksi ja halusi tapailla muitakin ennen sitoutumista.

Luulen, että noiden helposti eroavien kohdalla ongelma on enemmän se, että he pariutuvat liian helposti. He eivät mieti, että kohtaako arvomaailma, elämäntavat ja tavoitteet elämässä. Monelle on todella vaikeaa olla yksin. Sitten paniikissa otetaan se ensimmäinen vastaantulija, jotta olis vain joku. Siinä huonossa suhteessa roikutaan sitten paremman puutteessa.