Saako määräaikaisen työsopimuksen tehnyt irtisanoutua?
Tulisi muutto eri paikkakunnalle ja siinä on syy miksi kesken määräaikaisuuden päättymistä.
Kommentit (17)
Saa mutta irtisanoutumista ei välttämättä myönnetä
Lue ekana se työsopimus, jonka olet allekirjoittanut.
Jos pystyt, etta maara-aikaisuudelle ei ollut perusteita. Muussa tapauksessa, olet sitoutunut tiettyyn maara-aikaan, ja teet niin kuin olet sopinut.
Muutto voi odottaa.
Määräaikaisen sopimuksen voi yleensä purkaa molemminpuoleisella sopimuksella. Katso työsopimuksestasi, mitä siinä sanotaan irtisanoutumisesta.
Voit purkaa työsopimuksen yleensä vain jos työnantaja laiminlyö velvoitteitaan tai tietenkin koeajalla. Muuten voi olla, että joudut korvaamaan työnantajalle tästä aiheutuneen haitan.
Muutto taitaa olla pätevä syy. Suomessa kun lain mukaan saa valita asuinpaikkansa.
Riippuu onko työsopimuksessa sellaista pykälää, jonka mukaan saa irtisanoa. Usein on. Vaikka ei olisikaan, niin keskustelemalla voi päästä asiassa pitkälle.
Se riippuu ihan sopimuksesta. Jos siinä mainitaan, että työntekijä voi irtisanoutua ennen määräajan päättymistä, niin voit. Jos mitään mainintaan ei ole, oletus on, että olet töissä sopimuksen loppuun ja lähetminen ennen aikojaan on sopimusrikkomus.
Työnantajan ei yleensä kannata pitää palveluksessa epämotivoitunutta henkilöä, eli luulisin sinun voivan joka tapauksessa neuvotella asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin voi. Mutta työnantaja voi todeta, että kyseessä on sopimusrikkomus ja maksattaa lähtijällä uuden työntekijän palkkaamisesta ja perehdytyksestä aiheutuvat kulut.
Samalla tavalla työnantaja voi kesken määräaikaisen työsuhteen sanoa työntekijälle, että mitä me tästä sopimuksesta välittämään, eiköhän ole aika antaa sinulle lopputili.
Käytännössä voi irtisanoutua eikä sanktiota seuraa. Aikanaan irtisanouduin määräaikaisesta sopparissa ja pottuilivat, mutta mitään ei seurannut. Pitää olla joku vuokrajohtajan pesti, että tulee seuraamuksia.
Lasten koulujen vaihdon vuoksi muutto olisi kannattava kesäaikaan, etenkin nyt kun epidemian vuoksi on muutenkin enemmän väljyyttä. Työsopimuksen on vuoden loppuun. Mietin, miten haastavaa muuton järjestyminen sekä kouluista lähtö on kesken lukuvuotta. Muuten toki voi odottaa sopparin loppuun. En tietenkään halua haasteita työnantajalle enkä hankaluuksia itselleni.
Jos työsopimukseen on kirjattu irtisanoutumisoikeus. Itselläni on sellainen määräaikainen sopimus.
Mutta jos sitä ei ole kirjattu, niin ei saa. Sopimusrikkomuksesta voi joutua esimerkiksi korvaamaan uuden työntekijän rekrytointikulut.
Saa irtisanoutua. Irtisanominen ei ole pätevä, ellei siitä ole sovittu. Määräaikaista sopimusta ei voi irtisanoa ilman että siitä on sovittu. Lue työsopimuksesi ja neuvottele työnantajan kanssa tilanteestasi. Voitte päästä yhteisymmärrykseen.
Vierailija kirjoitti:
Muutto taitaa olla pätevä syy. Suomessa kun lain mukaan saa valita asuinpaikkansa.
Ei ole. Eihän sitä muuttoa estetäkään. Työmatkasta vaan voi tulla pidempi.
Muutama kuukausi sitten kävin tätä työnantajani kanssa läpi. Hän sanoi, että jos saan vakituisen työpaikan sinä aikana, kun olen vakituisena, niin sitten tehdään sopimus, että määräaikainen on päättynyt yhteisestä sopimuksesta. Ja sanoi vielä, että "vaikka kävisi niin, että et vain joku päivä tule töihin, etkä sen jälkeenkään, niin minkäs me sille voidaan". Eli taitaa olla kannattamatonta viedä tuollaisia oikeuteen. Tietysti jos työnantajalle on kosto rahaa ja aikaa tärkeämpi, niin ehkä silloin saattaa viedä.
Lue työsopimus ja tes. Me ei voida tietää.
Kysy työnantajalta. Jotkut joustaa kyllä
Tietenkin voi. Mutta työnantaja voi todeta, että kyseessä on sopimusrikkomus ja maksattaa lähtijällä uuden työntekijän palkkaamisesta ja perehdytyksestä aiheutuvat kulut.
Samalla tavalla työnantaja voi kesken määräaikaisen työsuhteen sanoa työntekijälle, että mitä me tästä sopimuksesta välittämään, eiköhän ole aika antaa sinulle lopputili.