Apua pelkään, että on naapuri kuollut kotiinsa. Kyseessä omakotitalo
Hän on siis yksin asuva yli 70v nainen.
Yleensä näen häntä aina silloin tällöin, mutta nyt en ole nähnyt häntä ainakaan lähemmäs kuukauteen.
En ihan heti älynnyt huolestua sille emme tosiaankaan muutenkaan törmää edes päivittäin.. Asutaan lähes vierekkäin väliä noin 50 metriä..
Tajusin kauhistukseksi tänää että auto on viikko tolkulla ollut pihassa samassa asennossa.
Sen jälkeen huolestuin ja menin soittelemaan kelloa, mutta hän ei tullut aavaamaan..
Kiersin taloa. Talo oli pimeä ja kaikki verhot ovat auki. Eli ei viittaa siihen että olisi nukkuessa kuollut. Muuta tuo ei kerrokkaan... :(
Kurkkasin postilaatikkoon ja se pursuaa lehtiä. Samoin piha on hoitamattoman näköinen..
Mitä ihmettä teen. En nähnyt asunnossa mitään poikkeavaa ikkunoista muuta kuin että se oli tyhjä ihmisistä. Muuten ihan siistissä kunnossa.
En tunne hänen sukulaisiaan tms.. Eli mitä ihmettä oikein voisin tehdä ???
Kommentit (69)
Oven voisi myös rikkoa ja mennä sisälle.
Ihan mahdollista. Meidän naapurissa oli tällainen tapaus. juurikin omakotitalo, ja joku naapurustosta oli sitten havahtunut siihen ettei ole kuukausiin nähnyt tätä yhtä, ja verhot tms. aina samassa asennossa, taisi tv:kin olla päällä kokoajan, niin oli alkanut epäilemään. Poliisiin yhteys.
Vierailija kirjoitti:
Oven voisi myös rikkoa ja mennä sisälle.
Ihmisen henki on nopeinta pelastaa siten. Ensin ryskyttää, jos ei elonmerkkiä, avata ovi. Jos henkilöllä ei ole hätää, kertoo syyn. Ja sanoo, tule meille sen ajaksi että ovi korjataan, minä maksan. Henki pitää pelastaa heti, poliisi voi olla pitkän matkan päässä. Miksi ap edes kyselee, toimi heti.
Vierailija kirjoitti:
Pölli telkkari!
Tuskin HD-virittimiä. Etsi käteistä!
Eristäytynyt koronan vuoksi. Meilläkin kävi naapuri soittamassa ovikelloa ja ihmetteli missä olemme. Tehtiin päivät etätöitä, ja lähdettiin vasta illalla ulos lenkille. En edes avannut hänelle ovea, koska heillä oli juuri ollut Helsingissä asuvat lapsenlapset hoidossa. Ajattelin, että pitäköön koronansa.
Soita hänen puhelimeensa. Todennäköisesti vastaa.
Huoli ilmoitus kunnan vanhusten hoitoon.
Kannattaa kysyä kuitenkin ensin muilta naapureita, ovatko nähneet tai tietävätkö jotakin.
Voi olla vaikka lapsiensa luona tms.
Soita 112 ja kerro sama sinne mitä tännekin ja heti paikalla.
Ehkä naapuri haluaa olla rauhassa, ja kommentoijat ovat rikkomassa ovea ja soittamassa poliisille. Ehkä se jyskytys säikäyttää naisen, että onko joku murtautumassa. Laita lappu mieluummin ja hän laittaa takaisin johonkin lapun kun ehtii. Tai käy uudestaan toisella kerralla kysymässä. Rekisteritietojen perusteella saa yhteystiedot. Jos olisi kuollut ei ole enää kiirettä, mutta jos puolikuolleena niin voi olla kiire. 70-vuotiaat eivät automaattisesti kuole, jos olisi todella iäkäs eri asia
Tämä toki vähän eri tilanne koska asun rivitalossa, mutta muutama kuukausi sitten huolestuin kun erästä viereisen talon vanhaa miestä ei ollut näkynyt pihapiirissä viikkoihin. Soitin huoltomiehelle jonka kanssa avasimme oven ja löysimme hänet mustaksi muumioituneena eteisestä, haju ja näky oli kamala. Tämän jälkeen soitin hätäkeskukseen ja paikalle tuli poliisit. Eli neuvoni on että soita häkeen.
Vierailija kirjoitti:
Soita 112 ja kerro sama sinne mitä tännekin ja heti paikalla.
Faijalla oli varmuusketju päällä ja postia iso kasa oven välissä, ei vastannut huuteluun. 112 totesi vain että ei ole kiire, soita huoltomiehelle....
Tuntia myöhemmin soitin uudelleen, kun oltiin saatu varmuusketju palasiksi.... faija oli pari viikkoa kai maannut sängyssään, mutta vielä elossa. Ilmeisesti sama akka vastasi ja totesi ettei tässä enää kiirettä ole, ambulanssi tulee parin tunnin kuluttua kun ehtii (kaupungissa!), että ei se enää niin tunnin päälle.
Mä en soita tuonne enää ikinä, olkoon vaikka jollain sairaskohtaus keskellä katua, joutaa odottaa minunkin puolesta.
Ovien rikkomiset ja tiirikoinnit on poliisin heiniä, okt:ssa kun ei ole huoltofirmaa vara-avaimineen.
Vierailija kirjoitti:
Löytyy kylpyhuoneesta.
Löytyvät yleensä makuuhuoneen ja kylppärin väliseltä osuudelta.
Ei tuo huoli-ilmoitus tähän hätään auta. Juuri tein sellaisen joulun jälkeen, prosessi on tosi hidas. Hätäkeskukseen soitto, minäkin sanoisin.
Vierailija kirjoitti:
Tämä toki vähän eri tilanne koska asun rivitalossa, mutta muutama kuukausi sitten huolestuin kun erästä viereisen talon vanhaa miestä ei ollut näkynyt pihapiirissä viikkoihin. Soitin huoltomiehelle jonka kanssa avasimme oven ja löysimme hänet mustaksi muumioituneena eteisestä, haju ja näky oli kamala. Tämän jälkeen soitin hätäkeskukseen ja paikalle tuli poliisit. Eli neuvoni on että soita häkeen.
Muumio ei haise.
Välitätkö naapuristasi muuten, moikkaatko häntä vai paineletko nenä pystyssä ohi
Muute ihan hyvä yritys, mutta tämä on taas tämä "mitä ihmettä teen" trolli, väsynyttä. Ettekö te muut jo tunnista tekstiä..
Soittaisin 112, he neuvovat kyllä eteenpäin.
En olisi huolissani pelkän auton takia, tai pihan vuoksi, mutta postin kasaantuminen on hälyttävä merkki. Se meinaa että jos asukas onkin sisällä, hän ei kykene tulemaan ovelle.. eli on kuollut tai loukkaantunut.
Soita 112, sieltä saa selkeät neuvot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä toki vähän eri tilanne koska asun rivitalossa, mutta muutama kuukausi sitten huolestuin kun erästä viereisen talon vanhaa miestä ei ollut näkynyt pihapiirissä viikkoihin. Soitin huoltomiehelle jonka kanssa avasimme oven ja löysimme hänet mustaksi muumioituneena eteisestä, haju ja näky oli kamala. Tämän jälkeen soitin hätäkeskukseen ja paikalle tuli poliisit. Eli neuvoni on että soita häkeen.
Muumio ei haise.
No ei varmaan ollut täysin muumioitunut mutta siltä hän näytti koska hänen kasvonsa olivat pikimustat ja "kuivuneet". Enkä siinä tilanteessa ruvennut analysoimaan hänen "muumioitumista" vaan soitin hätäkeskukseen. Anteeksi jos pahoitin mielesi kun kuvailin tilanteen niin kuin sen koin.
Miten niin ”verhot on auki eli nukkuessa kuollut”. Yleensä nukutaan verhot kiinni. Vai nukkuuko naapuri aina verhot auki ja kun herää, niin laittaa ne kiinni..
Ryskytä ovea ja ikkunoita. Jos ei mitään elonmerkkiä ole, soita heti poliisille.