Olen tähän saakka luullut, etten pidä liikunnasta

Olen aina inhonnut liikuntaa ja ollut koululiikunnassa sieltä heikoimmasta päästä. Välillä olen kokeillut kuntosalilla ja ryhmäliikuntatunneilla käymistä, mutta lopettanut sen pian aloituksen jälkeen, koska en ole sisimmissäni nauttinut siitä. Olen päätellyt tästä, etten vaan pidä liikunnasta, eikä se tuota minulle nautintoa.

Nyt korona-aikana viettäessäni paljon aikaa kotonani, aloin ajankulukseni harrastamaan lihaskuntoliikuntaa itsekseni kahvakuulan avulla. En tehnyt jumppia minkään valmiiden ohjeiden tai videoiden mukaan, vaan ihan oman oloni. Ajattelin, että vaikka tekisin vähän heikommalla teholla, on sekin terveydelleni parempi kuin etten tee ollenkaan.

Hyvin nopeasti aloin pitää liikunnasta ja haluan tehdä sitä aina vaan tehokkaammin ja tehokkaammin. Huomasin jo ensimmäisillä kerroilla, miten se kunnon hikoilu ja sykkeen kohoaminen tuottaakaan ihanan olon. Olen jäänyt siihen koukkuun ja nyt odotan innolla, että palautumispäivät valuvat ohi ja pääsen taas jumppaamaan.

Tajusin, että ongelmana onkin aina ollut se sosiaalinen paine, joka koululiikunta- ja muilla ryhmäliikuntatunneilla on. Ulkona yksin lenkkeillessäkin tuntuu vaan kiusalliselle, kun joku tulee vastaan ja olen punainen, hikinen ja hengästynyt.

Kotona omassa seurassani voin unohtaa, miltä näytän tai kuulostan ja nauttia vaan endorfiinin virtaamisesta. Jos siellä on joku muukin, joka on aina luullut, ettei pidä liikunnasta, eikä ole kokeillut vielä kotijumppaa omaan tahtiin, niin kokeile ihmeessä!