Emme ole eristäytyneet jo toista kuukautta siksi, että
rajoitukset purettaisiin, eikä nististettäisi koronaa kokonaan pois Suomesta! Koronan pois saaminen on eristäytymisemme ansiosta mahdollista! Kiitos meille!
Kommentit (18)
Ennen oli kyläpoliiseja. Sitten kerrostalokyttääjiä ja nyt uusimpana koronahullut.
Ei se mihinkään ole menossa koska läheskään kaikki eivät voi eristäytyä. Vähän nyt liikaa olet siellä omassa montussasi näkemättä pidemmälle.
Ei se kuule riitä että sinä ja muutama muu eristäydette että korona katoaisi. Teidän pitää myös lopettaa syöminen, sähkön ja veden kuluttaminen. Eikä sitten soiteta apua jos tapahtuu jotain eikä hoitoon hakeuduta.
Kunhan poliisitkin eristäytyvät koteihinsa, tulen käymään teillä.
Ap ei osaa eristäytyä jos ei erikseen käsketä?
Suojaimia tarpeeksi, toimivat koronatestit ja rokote, jos sitä tarvitaan. Toivottavasti kehitetään nämä Suomessa, jotta ei olla riippuvaisia muiden maiden tuotannosta ja tunnetaan laatu! Lääkehoito kehittyy.
Parempi jäljittää ja rajata jokainen tartunta ja järjestää karanteeneja, kun taudin leviäminen on saatu rajoitettua. Suurin osa väestöstä pääsee näin elämään normaalimmin, kun korona ei tartu yllättäin ja hallitsemattomasti! Jo nyt RO on alle 1, joten hyvältä näyttää, kun vain siirrytään seuraavaan vaiheeseen koronan nitistämiseksi. Rajojen ylityksiin karanteeneja ja testejä.
Meitä on 16 eristäytynyt niin hyvin ja pitkäksi aikaa, että voisimme tavata jo toisimme koronaturvallisesti!
ap
Vierailija kirjoitti:
Suojaimia tarpeeksi, toimivat koronatestit ja rokote, jos sitä tarvitaan. Toivottavasti kehitetään nämä Suomessa, jotta ei olla riippuvaisia muiden maiden tuotannosta ja tunnetaan laatu! Lääkehoito kehittyy.
Parempi jäljittää ja rajata jokainen tartunta ja järjestää karanteeneja, kun taudin leviäminen on saatu rajoitettua. Suurin osa väestöstä pääsee näin elämään normaalimmin, kun korona ei tartu yllättäin ja hallitsemattomasti! Jo nyt RO on alle 1, joten hyvältä näyttää, kun vain siirrytään seuraavaan vaiheeseen koronan nitistämiseksi. Rajojen ylityksiin karanteeneja ja testejä.
Ei ihan niin simppeliä. Ajatella jos vaikka minulla todettaisiin korona niin ei sitten millään voisi saada kiinni puoliakaan niistä joihin se mahdollisesti olisi tarttunut.
Osa joutuu altistamaan itseään työssä, mutta on myös ihmisiä, jotka voivat noudattaa tiukkaa eristäytymistä, joten RO on saatu painettua alle 1:n.
Kiitos kaikille, jotka tekevät työtään, eivätkä ole voineet eristäytyä! En kiitä ihmisiä, jotka eivät eristäydy, vaan ottavat tarpeettomia riskejä vapaa-ajalla, vaikka voisivat toimia toisinkin!
ap
Kuule ap, emme ole eristäytyneet siksi, että tauti saataisiin nitistettyä. Se ei ole mahdollista. Valitettavasti.
Olemme eristäytyneet, että saadaan tasattua tartuntoja pidemmälle aikavälille. Se on onnistunut. Ja nyt on aika avata yhteiskunta, ettemme syö viimeisiäkin edellytyksiä minkäänlaisen sivitys- ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon tulevina vuosina. Jo nyt kertynyt hinta on valtava ja sitä maksamme vuosia ja vuosia.
Kyllä kaikki voivat halutessaan eristäytyä: kaupoissa on pleksit, samoin apteekeissa, monet ovat etätöissä, koululaiset etäkoulussa, kuntouttavat ja terapiat katkolla, sairaaloissa ja hoitolaitoksissa käytetään maskeja, kaupoissa turvavälit, ei kyläillä, ei käydä vanhusten luona. Ainoat ilmeisesti joukkoliikenteen kuljettajat ja poliisit, jotka on ihan toisten armoilla.
Kaikkialla maailmassa maksetaan kovaa hintaa, joten Suomi ei ole poikkeus. Voimme edelleen nitistää koronan. Ilmansaasteetkin vähenevät. Maailma voidaan rakentaa uudestaan. Lopetetaan turhat ja vanhentuneet toiminnot ja rakennetaan uutta! Devalvoidaan vaikka koko Eurooppa tai resetoidaan velat.
Minä olen eristäytynyt siksi, ettei minuun tarttuisi. En ole miettinyt mitään aikavälejä, kun korona ei sellaisia laske. Tarttuu, jos menee lähelle muita.
Vierailija kirjoitti:
Kuule ap, emme ole eristäytyneet siksi, että tauti saataisiin nitistettyä. Se ei ole mahdollista. Valitettavasti.
Olemme eristäytyneet, että saadaan tasattua tartuntoja pidemmälle aikavälille. Se on onnistunut. Ja nyt on aika avata yhteiskunta, ettemme syö viimeisiäkin edellytyksiä minkäänlaisen sivitys- ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon tulevina vuosina. Jo nyt kertynyt hinta on valtava ja sitä maksamme vuosia ja vuosia.
Onneksi saadaan kahdeksan päivää katsoa videoita. Suomi nousuun.
Olen nöyrästi noudattanut hallituksen ohjetta karanteeninomaisesta eristyksestä siitä asti, kun se määrättiin. Tuntuu älyttömältä, kun maakunnassamme ei juurikaan ole tartuntoja. Ja nyt sitten useammalta taholta vakavalla naamalla vaaditaan, että eristystä jatketaan vuoden loppuun, ehkä pidemmällekin. Toisaalta on alkanut tulla julki myös joitakin ehdotuksia eristyksen purkamisesta tai ikärajan korottamisesta, mutta ne pyritään torppaamaan heti.
En yleensä hiilesty ihan vähästä, mutta viime aikoina tuo eristysajan jatkaminen loputtomiin ja muutamat muut kommentit ovat saaneet sappeni kiehumaan ja raivon nousevan pintaan. Miksi meiltä oli oikein riistää oikeus vapaaseen liikkumiseen? Tänään kuulin, kun opetusministeri sanoi, että lapsilta ei enää saa riistää tätä oikeutta. Olemmeko me ikäihmiset yhteiskunnan pohjasakkaa, jota saa kohdella mielivaltaisesti? Henkisesti alamme olla takarajoilla. Aloitekyky alkaaolla nollassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule ap, emme ole eristäytyneet siksi, että tauti saataisiin nitistettyä. Se ei ole mahdollista. Valitettavasti.
Olemme eristäytyneet, että saadaan tasattua tartuntoja pidemmälle aikavälille. Se on onnistunut. Ja nyt on aika avata yhteiskunta, ettemme syö viimeisiäkin edellytyksiä minkäänlaisen sivitys- ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon tulevina vuosina. Jo nyt kertynyt hinta on valtava ja sitä maksamme vuosia ja vuosia.
Onneksi saadaan kahdeksan päivää katsoa videoita. Suomi nousuun.
Sitten on nämä 1980-luvulle jämähtäneet, jotka luulevat, että kouluissa on videonauhureita ja VHS-kasetteja, joita aletaan pakolla katsoa toukokuussa, kuten heidän nuoruudessaan. Eivät ole huomanneet, että nyt eletään vähän toisessa todellisuudessa ja tilanteessa.
Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat toimineet samoin. Vain yksi tuntemani ei suostu eristäytymään/ymmärrä eristäytymisen merkitystä, eikä myöskään osaa toteuttaa eristäytymistä. Hänelle on jouduttu sanomaan, että kylään ei voi tulla ja että hänen täytyisi olla tarkempi ainakin kauppakäynneillä, pestä käsiään, että ei saisi tartuntaa.
ap