Ylipääseminen ja stressireaktio

Itsellä on takana melko tapahtumarikas suhde, joka päättyi yllättäen ja dramaattisesti. Mies alkoi riehumaan, ja paikalle tarvittiin viranomaiset. Mies oli ollut pidempään hyvin väsynyt ja ärtyisä, usein koitin kysyä onko hän onneton. Ei kuulemma.

Eron jälkeen olin helpottunut, vihdoin elämä rauhoittuu. Pystyin hoitamaan eroon liittyvät asiat rauhallisesti, olin nimenomaan helpottunut. Jouduimme kuitenkin näkemään viranomaisselvittelyssä uudelleen. Tilanne kärjistyi hetkeksi ja mies syytteli minua että oli ollut onneton.

Tapaamisen jälkeen mies tuli kuitenkin kertomaan että rakastaa minua, eikä olisi halunnut että tämä päättyy näin, jos ollenkaan. Ei vain tiedä mitä tehdä. Ei kuulemma ollut onneton. Romahdin aivan täysin. En pystynyt rauhoittumaan koko iltana.

Pari seuraavaa päivää olin itkuinen, ahdistunut ja masentunut. Laitoin sitten miehelle viestin että ikävöin. Sieltä tuli "no voi sinua" -tyyppinen viesti. Kaveri sitten tiesikin kertoa että on jo kova vonkaus Tinderissä päällä.

Olen koittanut itselleni tolkottaa että mies ei välitä. Vaikutti onnettomalta jo silloin, ja on jo innoissaan sinkkuelämästä. Silti oma pää vaan kelaa läpi noita hyviä juttuja mitä hän sanoi. Joka päivä ahdistaa ja masentaa. Itkettää ja ikävöin. Tunteet on todella voimakkaita, suhteettoman, joten epäilen että tämä on joku stressireaktio.

Pahinta on että meillä on yhteinen lapsi. Kun mies kysyy lapsen kuulumisia, niin oma maailma heittää kuperkeikkaa. Heti mietin että miehelläkin on ikävä minua ja kaikkee muuta tyhmää. Ja joka kerta romahdan. Miten tämmöisestä tilanteessa voi päästä yli näin suhteettoman suurista tunnereaktioista, kun toista ei vain pysty siivota pois elämästään? Miten saan pääni tajuamaan ne tosiasiat, kun vain ikävöin?