Elinkeinoministeri on ohjeistanut Business Finlandia joustavuuteen suomalaisten yritysten pelastamiseksi
”Rahoituksen tarve ja mahdollisuudet myöntää rahaa Business Finlandin ja ely-keskusten kautta eivät kohtaa. NYT YRITYKSET TARVITSISIVAT RAHAA ENNEN KAIKKEA AKUUTIN KASSAKRIISIN SELÄTTÄMISEKSI. TÄMÄ ON ILMAN MUUTA SUURIN ONGELMA TÄLLÄ HETKELLÄ", Lintilä sanoo.
Lintilä sanoo, että Business Finland ja ely-keskukset ovat lähtökohtaisesti yritystoiminnan kehittämisen rahoittajia eivätkä kriisirahoittajia.
”Niitä käsittelevää lainsäädäntöä ei siis ole suunniteltu tällaista tilannetta varten. OLEN ITSE OHJEISTANUT, ETTÄ RAHOITUKSEN MYÖNTÄMISESSÄ TULEE KÄYTTÄÄ JOUSTAVUUTTA JA HYVIN LAVEAA TULKINTAA."
Business Finlandin tuet on tarkoitettu myös korona-aikana yritystoiminnan kehittämiseen. Rahoituksesta enintään 20 prosenttia voi käyttää kiinteiden kulujen kattamiseen.
”Nyt arvioimme, tuleeko rajaa nostaa, koska tarve on nimenomaan kiinteiden kulujen puolelle.”
Kommentit (3)
Ärsyttää mussutus, että kriisiä ei tarvitse ottaa huomioon vaan mennään samoilla kriteereillä tukirahojen myöntämisessä kuin aina ennenkin jos kerran on erikseen ohjeistettu, että pitää ottaa kriisitilanne huomioon ja pyrkiä joustavuuteen.
Tietyt peruskriteerit eli esim. näyttö aiemmasta kannattavasta liiketoiminnasta olisi pitänyt täyttyä joka ikisessä tapauksessa. Nyt isoja tukia myönnetty firmoille joilla ei mitään näyttöä tällaisesta.
Ministeri toiminut tyhmästi ja sinisilmäisesti. Eikö ole muka älynnyt oikeasti että totta kai helppo raha houkuttelee myös kaiken maailman pilipaliyrittäjiä?