Ulkosuomalaiset - kertokaa kokemuksianne terveydenhuollosta!
Yksi parhaiten onnistunteista propagandakampanjoista on ollut paasaus siitä, miten Suomessa on muka maailman paras terveydenhuolto. Olen itsekin ulkosuomalainen ja elin tässä uskossa niin kauan, kunnes sain omakohtaista kokemusta terveydenhuollosta muualta EU:ssa. Olen asunut Virossa ja Ranskassa ja saanut jopa lapsen ulkomailla. Minulla on ystäviä myös muissa EU maissa.
Saan varmasti tähän paljon "pysykin sitten siellä ulkomailla!!" vastauksia, mutta ihan oikeasti. Aloitin tämän keskustelun, jotta Suomalaiset osaisivat vaatia parempaa terveydenhuoltoa ja ymmärtäisivät, ettei se Suomen tilanne ole erityisen hyvä. Itseasiassa oman kokemukseni mukaan Suomessa on ollut huonoin julkisin varoin kustannettu terveydenhuolto, mitä olen kokenut. Samaa kokevat muut ulkosuomalaiset ystäväni.
Esimerkkinä Viro, jossa minulla oli omalääkäri. Omalle lääkärille pääsi aina samana päivänä, pisimmillään odotin 2 tuntia, mutta yleensä jono meni 20 minuutissa. Reseptejä jne sai uusittua myös puhelimella, koska lääkäri tunsi minut ja oli helppo asioida. Vähääkään vakavammat tapaukset otettiin sairaalahoitoon, jossa herkästi pidettiin aina yön yli tarkkailussa. Esimerkiksi MS tautiin on mahdollista saada kantasoluhoito Virossa, Suomessa tämä ei ole mahdollista. Terveydenhuolto on täysin ilmainen, mitään poliklinikkamaksuja ei ole. Monelle pienituloiselle ne 40 euron maksut ovat jo paljon.
Ransassa esimerkiksi lapsensaanti oli hyvin positiivinen kokemus. Ultria minulla tehtiin useita (en ollut mitenkään riskiryhmässä), koska olin huolissani lapsen terveydestä, vaikka mitään erityistä syytä ei ollut. Synnytystapa oli myös valinnainen, koska naisiin ollaan valmiita investoimaan tuon verran rahaa. Toki sain puolueetonta tietoa riskeistä sekä suosituksia. 4,3 kiloista ja suhteellisen isopäistä vauvaa ei kuitenkaan suositeltu synnytettäväksi alakautta, joten sain sektion, josta toivuinkin helposti. Palvelu oli todella hyvää sairaalassa, kaikille vaihdettiin lakanat, tuotiin ruoka nenän eteen, sai apua vauvanhoidossa. Kukaan ei ilkeillyt millään "kuvittelee olevansa hotellissa" jutuilla, kyse on synnyttäneestä naisesta, jota kunnioitetaan ja arvostetaan. Suomessa olen kuullut jopa toisten äitien tuolla tavalla puhuvan toisilleen.
Nykyään asun jo kolmannessa EU maassa, josta minulla on myös paljon positiivisia kokemuksia. En halua kuitenkaan liikaa paljastaa.. saan varmasti vihat niskaani jo tästä. Etenkin, koska kehtaan puolustaa synnyttävien naisten oikeuksia (jostain syystä se suututtaa paljon myös naisia).
Älkää ymmärtäkö väärin, Suomessa on paljon hyvää ja kaipaan monia asioita rakkaasta kotimaastani. Muutin töiden perästä, olen mieluummin työllistetty ulkomailla kuin työtön Suomessa.
Kommentit (14)
Asuin Sveitsissä. Kaikki maksoi, oli kallista, minimivakuutus ei kata mitään ja sekin maksoi jo 240 frangia kuukaudessa. Paska systeemi.
Intiassa jossa myös asuin määrättiin liikaa antibiootteja, koska paikalliset ovat tottuneet niitä vaatimaan.
Suomessa kaikki toiminut taas hyvin.
Ranska onkin erittäin velkaantunut maa.
On kyllä paskaa, jos osaa yhtään ajatella ja vertailla, niin sen kyllä huomaa. Mutta kun on tottunut tietynlaiseen.
Kristiina xx kirjoitti:
Ranska onkin erittäin velkaantunut maa.
Niin on kyllä suomikin, Suomi on jo vuosia ylläpitänyt sosiaaliturvaa puhtaasti velkrahalla. Siihen nähden Ranskalla menee ihan hyvin.
Pakko kommentoida tuohon muutenkin, että Naisena en muutenkaan näkisi kyllä synnytyksiä ensisijaisena säästökohteena tai raskaana olevia naisia muutenkaan, mutta ilmeisesti tämä ei ole mikään yleinen mielipide - päinvastoin. Suomalainen pahoittaa mielensä välittömästi, jos joku toinen saa kalliimman operaation kuin itse (vaikkei edes sitä operaatiota halua). Kaikilta muilta pois kaikki, mitä ei itse saa.
Joo, suomalainen kadehtii sitäkin, jos oma lonkka on terve, mutta joku pääsee lonkan tekonivelleikkaukseen.
Vierailija kirjoitti:
Joo, suomalainen kadehtii sitäkin, jos oma lonkka on terve, mutta joku pääsee lonkan tekonivelleikkaukseen.
Näinpä. Hänen pitäisi saada vastaava summa rahana, että olisi reilua. 🙄
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset VAATIKAA parempaa terveydenhuoltoa! Teillä on siihen oikeus! Ja on tärkeää unohtaa se ikuinen myytti siitä maailman parhaasta terveydenhuollosta, koska ei ole pitänyt paikkansa enää ikuisuuksiin.
Suomeksi: vaatikaa lisää valtion velkaa! Vaikka kyse olisi vain asenteista, niiden muuttamiseen pitää varata koulutus- ja laitteistorahaa. Miksi, jos lapsikuolleisuus ym. on maailman pienintä näinkin? Ne pari päivää sairaalassa.
Asun alankomaissa. Kaikilla on pakollinen terveysvakuutus (noin 120e/kk) joka kompensoidaan koyhille. Jokaisella on omalääkäri(asema), jolla saa käydä ilmaiseksi. Olen asunut kahdessa kaupungissa eli mulla on ollut kaksi lääkäriä, molemmille on aina saanut ajan parin päivän sisään. Reseptit saa luonnollisesti uusittua päivän sisään netissä, ja yksinkertaisissa asioissa saa neuvoja netin kautta.
Omalääkäriltä saa tarvittaessa lähetteen eriskoislääkärille, aina olen saanut kun olen tarvinnut. Jonotusaika on ollut luokkaa viikko-kuukausi. Vakuutuksessa on noin 400 euron vuosiomavastuu, josta kuitataan lääkkeet ja erikoislääkärit. Eli 400 euron jälkeen kaikki tuo on ilmaista.
Hammaslääkäriin voi myos ostaa vakuutuksen, mutta yleensä se maksaa sen verran ettei kannata. Hinnat ovat suomeen verrattuna edulliset, ja aikoja saa hyvin. Esim. tarkastus maksaa yleensä noin 35e, yhden hampaan paikkaus 100-150e.
Suomessa käytin vain yksityistä, koska julkinen ei toiminut, ja maksoin enemmän veroja. Koen että tuolla 120e/kk saan paljon enemmän rahoille vastinetta.
^ja varmaan Hollannissa on suunnilleen samantasoiset palkat kuin Suomessa mutta elämiskustannukset edullisempia
Asun Ruotsissa
Hyviä puolia on että kaikki on lapsille ilmaista, myös reseptilääkkeet. Tykkään myös siitä että usein reseptin saa joltain kännykkäappilääkäriltä, eikä tarvitse oikeasti lähteä lääkäriin.
Huonoja puolia se että jos pitää oikeasti nähdä lääkäri, pitkiä jonoja ja vaikeasti saatavia aikoja ei pysty kiertämään kun yksityistä puolta ei ole.
Ja no, koronasotkuthan nyt on ihan oma lukunsa, mutta ne te tiedättekin.
Englanti - NHS (National Health Service) on ilmainen kaikille, mutta hyvin ruuhkaantunut. Hoidon taso riippuu paljon sairaalasta ja alueesta. Ehkäisypillerit ovat myös maksuttomia.
Asun Yhdysvalloissa. Tarvitseeko kertoa enempää?
Jos on hyvä vakuutus ja/tai paljon rahaa voi saada erittäin hyvää hoitoa eikä sitä tarvitse odottaa kauan. Jos ei ole vakuutusta tai rahaa, hoito on lähinnä uskomushoitoa: toivotaan tauti pois. Vakuutukset ovat todella kalliita jos niitä ei saa työnantajan kautta, esim. 200-400 dollaria kuussa keskinkertaisesta vakuutuksesta muutaman tuhannen omavastuulla.
Omia kokemuksia amerikkalaisesta terveydenhuollosta on aika vähän, mutta lääkärit ja muu henkilökunta ovat olleet ystävällisiä ja ammattitaitoisia, vain parin henkilön kohdalla ammattitaito ei ole tuntunut kovin vakuuttavalta. Itse olen saanut ihan hyvin hoitoa kun olen sitä tarvinnut, mutta terveydenhoitojärjestelmä on kokonaisuutena täällä rehellisesti todella huono, epätasa-arvoinen ja vakuutusyhtiöillä on liikaa sananvaltaa jopa hoitopäätöksissä tai myönnettävässä lääkityksessä.
Olen asunut Singapore:ssa ja nykyisin Bangkok:issa toistakymmentä vuotta.
Vakuutus maksaa noin 100 USD kuukaudessa ja saamani hoito mm. syöpähoidot ovat vakuutussairaaloissa ollut parasta mitä maailmalla on tarjota.
Olen käynyt myös julkisessa sairaalassa samalla käynnillä vmm. verikokeissa, röntgen, lääkäri ja lääkkeet neljäksi kuukaudeksi yhteensä 39 euroa.
Laskun tietysti lähetin vakuutusyhtiöön.
Suomalaiset VAATIKAA parempaa terveydenhuoltoa! Teillä on siihen oikeus! Ja on tärkeää unohtaa se ikuinen myytti siitä maailman parhaasta terveydenhuollosta, koska ei ole pitänyt paikkansa enää ikuisuuksiin.