Olen 65-vuotias, poden jatkuvaa erektiota
Minun iässäni luulisi hormonitoiminnan asettuneen jo sen verran, että ei tarvitsi hertä joka aamu viiden aikaan erektion takia. Se tulee varmemmin kuin aamun lehti ja herää uudelleen heti kun vähänkään ajatukset ja mielikuvat viittaavat seksiin.
Vaimo on kysellyt, syönkö häneltä salaa viagraa kun noin paljon seisottaa. En syö. Rouva ei kuulemma jaksaisi vehdata joka siunatun päivä keppi kovana olevan miehen kanssa.
Tilanne on minulle periaatteessa ok, mutta em. syystä myös hankala. Onko muilla ikämiehillä ja pariskunnilla tällaisia ongelmia?
Kommentit (5)
Ihan normaalia viriilillä miehellä. Riippuu varmaan kalun koosta herättääkö vaiko ei. Omani on ainakin tiellä ja sitä ei voi olla huomaamatta seisokissa. Nykyisin ei enää herätä joka aamu, mutta lähetytään viikonkin seksiväliä, niin keulii pahasti, kuten tänäkin aamuna. Vaimoa ei yleensä seksi aamuisin kiinnosta, mutta jos oikeasti olen käynyt kuumana ja töninyt kalullani, on joko ottanut lusikassa sisään tai nykyisin enemmän ottanut suihin ja tyhjännyt pussit.
Voihan vitalis, vaikka mullaki on aamuisin erektio ja pari kertaa päivässä, niin en kaiken aikaa vetele kullia housuista ja tyrkytä sitä kenellekkään tai vetele käteen. Kokolailla latvasta ohuita tuntuu näillä palstoilla olevan.
M62 kirjoitti:
Ihan normaalia viriilillä miehellä. Riippuu varmaan kalun koosta herättääkö vaiko ei. Omani on ainakin tiellä ja sitä ei voi olla huomaamatta seisokissa. Nykyisin ei enää herätä joka aamu, mutta lähetytään viikonkin seksiväliä, niin keulii pahasti, kuten tänäkin aamuna. Vaimoa ei yleensä seksi aamuisin kiinnosta, mutta jos oikeasti olen käynyt kuumana ja töninyt kalullani, on joko ottanut lusikassa sisään tai nykyisin enemmän ottanut suihin ja tyhjännyt pussit.
No nyt on paksua, ei ole ketjua johon M62 ei pääse pätemään kalunsa koolla. Oikeasti, alkaa olemaan aika säälittävää. :D
Eikö sen ison kalun just pitäisi pitää sut unten mailla, kun verta ei riitä päähän asti ja alkaa huimaamaan? Tai sitten ponnahtaessaan pystyyn kalauttaa otsaan ja tainnuttaa?
Vierailija kirjoitti:

Olen kans pannut merkille tuon rehvastelevan tyylin joka ketjussa tällä nimimerkillä. Jotenkin panee epäilyttämään, että kaikki on keksittyä vaimoa myöten.
Kiva. Miten tää erektio sut herättää? Kampeaa peiton päältä vai mahallaan nukkuessa porautuu patjaan?
Kai nyt 65-vuoden ikään mennessä mies on keksinyt miten erektiosta päästään eroon, jos vaimo ei jaksa joka päivä?
Terveisin keski-ikäinen mies jolla erektio joka aamu, mutta jostain syystä ei yllä kuvatun kaltaisia ongelmia.