Lue keskustelun säännöt.
En halua vieraita kotiini ja vähempikin riittäisi.
17.04.2020 |
Olenko ainut, joka ahdistuu vieraista? Tunnen itseni ihan hirveäksi, kun tunnen näin. Pidän kotiani turvapaikkana ja "yksityisalueena". En pidä siitä, että meillä käydään, edes omat vanhempani tai vanhin kaverini. Kaveria näkinsin mieluiten kahvilassa tai kävisin muiden luona.
Kun vauvamme syntyi, ahdistus kasvoi, koska kaikki olivat tulossa häntä katsomaan ja kävivätkin tiuhaan tahtiin. Melkein joka päivä joku tulossa. Kaverinikin kävi useammin kuin ennen. Hän saattoi kylässä ollessaan kysymättä alkaa tiskaamaan altaassa olevia astioita ja jouduin häntä kieltämään. Hän tarjosi apuaan ahkerasti ja oloni olikin kiittämätön, kun ottanut sitä vastaan. Tapanamme oli nähdä aina jossain muualla, mutta nyt halusi tulla aina katsomaan vauvaa. Miehenikin oli kotona jonkin aikaa vauvan synnyttyä, joten mitään ulkopuolista apua ei tarvittu. Keneltäkään. Tulee ihan kontrollifriikkiolo.
Nyt tässä tilanteessa onkin ihanaa, kun ei tarvitse ottaa vieraita vastaan eikä tarvitse koko ajan kieltää ketään tekemästä asioita, joita ei ole heidän tehväväksi tarkoitettu. Kaverinikin tuntui usein olevan loukkaantunut, kun hänen apunsa ei kelvannut. Miten ihmeessä selitän asian muita suututtamatta? Vähempikin kyläily riittää ja että hoidetaan meidän koti ihan itse.
Kommentit (36)
En minäkään. Aikuiset lapset on eri asia, vaikka tämä asunto ei olekaan koskaan heidän koti ollut. Toinen asuu lähellä, joten käy vain syömässä joskus. Toinen asuu kauempana, mutta ei hän lomallakaan pitkään viipynyt, nyt on tosin töissä, joten lomatkaan ei ole enää pitkiä. Hänellä kun ei tälle nykyiselle paikkakunnalle ole mitään siteitä. Perhettä lapsilla ei vielä ole. Vanhempani eivät enää elä. Veljistä toinen on niin sairas, ettei pysty näin pitkää matkaa enää matkustamaan, ainakaan vielä, ehkä vielä kuntoutuu, se on mahdollista. Toinen veli käy ja se on ihan ok, kun ei käy usein. Usein käy työmatkojen yhteydessä ja on hotellissa yötä, joten se sopii mulle hyvin. Muita vieraita meillä ei käy, eikä kutsuta. Onneksi ollaan miehen kanssa samanlaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mites lapsen kaverit? Koska sekin aika tulee kun siinä ovella seisoo sen seitsemän eri nuhanenää tulossa teille leikkimään? Ja se teidän koti on sen sun lapsen koti myös. Että jos toi ei nyt liity raskaushormoneihin, suosittelen päälääkäriä pikaisesti.
Minä olen ihan samanlainen. Olen luonteeltani introvertti ja olen Facebookissa kirjoittanut kavereille aiheesta "kodin merkitys" jossa selitin ihan samoin sanoin, että minulle koti on turvapaikka ja yksityisalue, jonne ei saa tulla ilman lupaa ja että kyläily ahdistaa minua,koska olen introvertti. Mieheni on kirjailija ja tekee töitä kotona, joten voin onneksi vedota siihen, että meille ei voi tulla koska miestä ei saa häiritä.
Vierailija kirjoitti:
Mites lapsen kaverit? Koska sekin aika tulee kun siinä ovella seisoo sen seitsemän eri nuhanenää tulossa teille leikkimään? Ja se teidän koti on sen sun lapsen koti myös. Että jos toi ei nyt liity raskaushormoneihin, suosittelen päälääkäriä pikaisesti.
Lapsen kaverit olivat ihan eri asia. Minun ei tarvinnut viihdyttää heitä. Tarjosin yleensä jotain välipalaa ja siinä se. Edellisen kaupungin kodissa kävi paljon miehen sukulaisia, jopa etukäteen ilmoittamatta ja se oli ahdistavaa. Omat sukulaiset harvemmin, koska yritystaustan vuoksi eivät kyenneet. Luulen, että ap:llakin on näin. Päiväkoti-iässä kavereita kävi vähän ja naapurin lasten kanssa leikkivät ulkona. Kouluiässä vasta kotiin sisälle tulevat kaverit olivat ajankohtaisia. T. nro 2.
Mielenterveysongelmat ovat tosi yleisiä.
Hae apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep, täällä. Kotini on linnani, ja linnani ympärillä on vallihauta. Mies on meistä sosiaalisempi, muttei hänkään onnekseni ketään kotiinsa halua. Vinkki: pistä tulijat töihin, puuhaamaan jotakin. Muutama vuosi asuttiin remonttikohteessa...sen jälkeen innokkaimmat kyläilijät ja ohikulkumatkalla poikkevatkin uskoivat, ettei kannata.
Olen tuntebut näin aina. Nyt vain vahvemmin, koska en saa olla yhtä rauhassa. Ei meillä ennen lasta oikein ketään käynyt, tapaamiset hoidettiin muuten.
Olen miettinyt tuota lapsen kaveri asiaa jo ennen raskautta. Se on eri asia, koska lapset leikkivät keskenään. Eivätkä lapset puutu tiskikoneen tyhjentämiseen tai muihin talon asioihin. Eivätkä vierailevat lapset ole ennenkään häirinneet, koska lapset leikkivät tai niitä leikitetään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt omat vanhempanikin tulevat ilmoittamatta kylään. Tai tulivat ennen tätä hetkeä. Olin ihan poikki vieraiden viihdyttämiseen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tykkään kyllä vierailijoista, mutta tuosta "auttamisesta" en. En tiedä mikä siinä on, että se käy jotenkin ärsyttämään, kun joku alkaa omatoimisesti tiskailemaan ja imuroimaan yms. Etenkin tätini tekee tällaista pakkoauttamista, eikä meinaa millään lopettaa sitä, vaikka olisin jo lähes suttumiseen asti kieltänyt. Ymmärrän kyllä, että tarkoitus on hyvä, mutta en kerta kaikkiaan tykkää, kun joku alkaa siivoamaan mun kotia. Kyllä nuo tuollaiset askareet kuuluu talon omalle asukille eikä jollekin kahvilla poikkeajalle.
Mulle oli aika järkytys, kun miehen sukulaiset menivät tosta vain kaapille ja alkoivat itse keittää kahvia. En ollut tottunut sellaiseen. Lapsuudenkodissani kävi paljon vieraita ja siinä varmaan sain tarpeekseni, mutta ei siellä kukaan kaapeille tunkenut, vaan jotkut saattoivat kysyä voiko auttaa. Yleensä vastaus oli että kiitos, pärjään, mutta joku kakku saatettiin pyytää laittamaan pöytään, että vähän muodollisesti saivat auttaa. 2.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveysongelmat ovat tosi yleisiä.
Hae apua.
Juu huomataan että yleisiä ovat.
Olet introvertti, ja se on persoonallisuuspiirre, ei sairaus. Ihanaa kun joku muukin kokee samaa kuin itse. Ympärilläni on paljon ekstrovertteja jotka pitävät minua outona. Mutta minulla sukulaisia ja kavereita jotka ovat samanlaisia kuin minä. Minä ymmärrän kyllä ekstrovertteja, mutta he eivät näytä ymmärtävän introvertteja; tästä aiheutuu tuo ristiriitaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko kyse kokonaan ekstroverttiydestä/introverttiydestä - olen itse mielestäni hyvinkin sosiaalinen, mutta kotiini harvoin ystäviä tai sukulaisiakaan haluan. Tapaan heitä kyllä, mutta mieluummin kodin ulkopuolella.
Ja tosiaan, omat aikuiset lapset ja aikoinaan lasteni kaverit ja myöhemmin poika- ja tyttöystävät ovat jotenkin ihan eri asia.
Eli ymmärrän niin hyvin sinua ap!
Siskoni mielellään vierailisi ja olisi aina yötä. Asuu n. 170 km päässä, yhteydet ovat hyvät (Helsinki-Tampere), joten minun mielestäni olisi kiva, jos kävisi päiväseltään, niinkuin minäkin hänen luonaan tai sitten yöpyisi hotellissa...
Erityisesti yövieraista en välitä sitten yhtään.
Minäkään en välitä yövieraista. Tykkään vieraista jotka käy hetken, enintään kaksi tuntia. Sitten voimat valuu pois ja enimmät jutunaiheet on juteltu ja menee keksimiseksi. Ei jaksa istua enää paikalla. Kauhein tilanne on kun joku lapsiperhe tulee yökylään. En jaksa millään seurustella ja viihdyttää, Väsyn ihan kovasti ja seuraava viikko menee toipuessa jos on sukulaisperhe käynyt kahden kouluikäisen lapsen kanssa viikonlopun yli. En kutsu mutta itse kutsuvat itsensä.
Ehkei sentään ahdista, mutta tajuan kyllä tarkoituksesi. Tosin ei meillä käynyt ketään, joka olisi mun aikuisiällä sekaantunut siivoamiseen tms. Osin tämä johtuu mun kahvikuppineuroosista. Nyt olen kyllä siinä iässä, jolloin saakin kädet täristä.
Pojilla kävi kavereita ja se oli ihan ok. Tuossa yläasteen paikkeilla käynnit väheni ratkaisevasti. Sitten täysi-ikäisenä he kävi jossain huoltiksella kahvilla eivätkä enää toistensa kotona.
Nyt ei taida käydä ketään ja ollaan kahdestaan. Pitää sitten koronan jälkeen kutsua seuraavan kerran.
Miehen vanhemmat tulevat kauempaa kyläilemään ja ovat joskus yötä meillä. Se on ollut ihan kivaakin, kun harvoin näemme. Yleensä käyvät melkein vain nukkumassa ja aamulla jo lähtevät seuraavaan paikkaan. Saattavat olla hotellissa muut yöt.
Oma isäni saattaa tulla aamu kahdeksalta oven taakse ja todeta, että kahvia pöytään. Sitten äiti tulee vielä iltapäivällä erikseen. Olen monta kertaa ollut imettämässä, kun ovikello soi tai vauva on ollut unilla ja itsekin haluaisin nukkua.
Pahinta on tosiaan tuo kahvinkeittely ja tiskausyritykset. Vaatteetkin on joskus viikattu. Ilmeisesti osa ajattelee, että minulla on niin rankkaa vauvan kanssa, että tarvitsen apua. Meitä on kuitenkin kaksi vanhempaa ja hyvin saadaan hommat hoidettua. Extrakädet vain sekoittaa arkea. Tiedän, että moni samassa tilanteessa oleva olisi varmaan tyytyväinen avunsaamisesta.
Helpottaa tietää, etten ole ihan yksin näiden piirteiden kanssa.
Varsinkaan kaverini ei taida oikein ymmärtää ja kokee käytökseni, niin ettei nimenomaan hänen apusa kelpaa tai ettei hän osaa tehdä jotain. Kyse on mielestäni vain minun rajojen kunnioittamisesta. Olen kyllä ajatellut, että onkohan minulla vaan liian tiukat rajat.
Kyllä kaapeille saa mennä esim. laseja tai maitoa hakemaan, jos jano yllättää ym. Mieluiten kuitenkin niin, että kysytään tai mainitaan asiasta erikseen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kaapeille saa mennä esim. laseja tai maitoa hakemaan, jos jano yllättää ym. Mieluiten kuitenkin niin, että kysytään tai mainitaan asiasta erikseen.
Ap
Juurikin näin. "Auttaminen" ilman kysymistä on yhtä tyhjän kanssa.
Viikataan vaatteita eri tavalla kuin minä, sitten osa vaatteista on pinkassa näin, osa noin. Tyhjennetään tiskikonetta, ja sitten saa etsiä missä joku tavara on, kun se on pantu väärään paikkaan.
Ja kyllä sinun olisi hyvä saada joku tolkku noihin aamu- ja iltapäivävierailuihinkin. Ei ole ihan oikein, jos sinun tai vauvan unet häiriintyy. Lisäksi imetys ja vuorovaikutus vauvan kanssa on niin herkkää, että sille olisi suotava aikaa, ihan rauhassa.
Väsyn muutenkin helposti sosiaalisissa tilanteissa ja usein alan toivomaan, että pääsisin jo kotiin sohvalle.
Pitää kai vain hyväksyä piirteeni ja oppia sietämään epämukavia tilanteita.
Ap
So?