Taapero vaatii koko ajan huomiota

Jatkuu tasan niin kauan kun annat lapsen pompotella sua.

Mutta ei siitäkään mitään tule että aloittaa aina hirveät itkuraivarit. :( Mitä siinä tilanteessa voi tehdä? T. Ap

Lapsen pitää oppia sietämään pettymystä. Älä anna aina periksi, ei lapsi itkusta rikki mene.

Vierailija kirjoitti:

Mutta ei siitäkään mitään tule että aloittaa aina hirveät itkuraivarit. :( Mitä siinä tilanteessa voi tehdä? T. Ap

Antaa raivota. Valvoa ettei pääse satuttamaan itseään, muita tai rikkomaan mitään. Pysyä itse rauhallisena ( oon päiväkodissa töissä ja huomattavasti helpompaa on päiväkodissa pysyä raivarin kanssa rauhallisena, kuin oman lapsen kanssa, jossa turhautuminen tulee välillä erilailla kuin vieraan lapsen kanssa)

Tuntuu julmalta antaa toisen itkeä. Samalla katsoo silmiin että "etkö huomaa kun itken". Olen toivoton tämän kanssa kun samalla oma jaksaminen on koetuksella mutta en halua "itkettää" toista. :( /Ap

Juttele neuvolassa asiasta, saat ammattilaisen näkökulmaa. Mll nettisivuilta saa myös hyvää tietoa. Lapsen täytyy kokea pettymyksiä, ja säännöt luovat turvaa. Sinä olet aikuinen ja päätät asioista, ei se taapero.

Lapsesi on huomannut, että parhaiten saa tahtonsa läpi itkuhuudolla. Koita jaksaa sen itkun ohi ja rauhallisesti jutella lapsellesi, kuinka äidin pitää nyt imuroida tai nyt äiti istuu vähän aikaa. Sanoita myös lapsen tunnetilaa, kerro, että lasta harmittaa, kun äidillä on nyt tätä omaa tekemistä. Voit ehdottaa lapsellesi jotain tekemistä siksi aikaa, mutta niin, ettet itse lähde leikkimään. Mikään näistä ei välttämättä auta huutoon, tärkeintä on tosiaan itse pysyä rauhallisena ja turvallisena, mutta myös päättäväisenä. Se tuntuu kyllä sydäntäraastavalta, oman lapsen itku aiheuttaa sellaisen hälytystilan itsessä, että vaistomaisin tapa toimia on hiljentää itku ihan millä tahansa eli tässä tapauksessa antamalla periksi. Voimia sen huutomyttyrän kanssa, se on kuitenkin maailman ihanin myttyrä!

Se lapsi on pulassa, kun aloittaa päiväkodin, tai koulussa viimeistään.. Siellä ei itkulla saa tahtoa läpi.

Kyllä kasvatukseen kuuluu, että joutuu joskus pahoittamaan lapsen mielen.  Kun se lapsi ei tiedä, mikä on hänelle loppujenlopuksi hyväksi.  

Sellaisia ne taaperot on. Ihan normaali lapsi.

Mun taapero yritti kanssa tuota. Sanoin että äiti ei nyt ehdi, pitää ensin imuroida (tai mitä nyt olikaan), leikitään sen jälkeen. Kyllä se siitä lopulta hoksasi että lattialle heittääntyminen ja rääkyminen ei muuta sitä asiaa miksikään. Ja sitten leikin, koska sellaista lupasin. Joskus niihin pettymyksiin on opittava, teet lapsellesi karhunpalveluksen jos myönnyt joka asiaan.

Kiitos neuvoista. Yritän nyt tätä harjoitella pienen kanssa, vaikka pahalta tuntuu. Olen samaa mieltä, että parempi että harjoittelee näitä pettymyksiä nyt mun kanssa kotona, kun ei siellä päikyssä ne tädit sitten kerkeä mukaan jokaiseen mielenilmaukseen. Ihana ja kiltti tyttö muuten, mutta tämä alituinen huomion vaatiminen ja sitten itkuraivarit vievät voimia. /Ap

Anna itkeä. Anna huutaa. Ylempänä tulikin jo hyvä neuvo, että sanoita niitä lapsen tunteita. Meillä tehtiin ensimmäisen lapsen kans se virhe että oltiin huomio/minä/mun vaiheen ja niissä olevien itkuraivareiden kohdalla liian pehmeitä, lopulta käsissä oli suoraan sanottuna aivan uskomattoman v*tuttava lapsi jonka kanssa tehtiin hartiavoimin työtä jotta saatiin itkuraivohulabaloo kuriin. Siinä kun se täytti neljä, oltiin jo voiton puolella. Päiväkodissa käyttäytyi ihan ok, mutta kotona oli hel vettiä.

Toiselle tuo kehitysvaihe tuli kans, mutta silloin oltiin jo vahingosta viisastuneena saatu kunnon työkalut (sanoita, pysy rauhallisena, ignoraa, toista) ja ei toistettu sitä virhettä että annettiin lapsen itkun mennä tunteisiin. Jonkun viikon se jaksoi tuota tehdä ja rauhoittui vähitellen.

Nyt sun täytyy olla aikuinen. Älä anna lapselle mitään valtaa pompotella, tai päädyt vaan syvemmälle suohon. Silloin kun ottaa oikein kovasti luonnon päälle niin muista, että huutoon ei kukaan kuole. Muista, että teet sen sen vuoksi että hän saa hyvät eväät elämään kun oppii sietämään pettymystä.

Vierailija kirjoitti:

Anna itkeä. Anna huutaa. Ylempänä tulikin jo hyvä neuvo, että sanoita niitä lapsen tunteita. Meillä tehtiin ensimmäisen lapsen kans se virhe että oltiin huomio/minä/mun vaiheen ja niissä olevien itkuraivareiden kohdalla liian pehmeitä, lopulta käsissä oli suoraan sanottuna aivan uskomattoman v*tuttava lapsi jonka kanssa tehtiin hartiavoimin työtä jotta saatiin itkuraivohulabaloo kuriin. Siinä kun se täytti neljä, oltiin jo voiton puolella. Päiväkodissa käyttäytyi ihan ok, mutta kotona oli hel vettiä.

Toiselle tuo kehitysvaihe tuli kans, mutta silloin oltiin jo vahingosta viisastuneena saatu kunnon työkalut (sanoita, pysy rauhallisena, ignoraa, toista) ja ei toistettu sitä virhettä että annettiin lapsen itkun mennä tunteisiin. Jonkun viikon se jaksoi tuota tehdä ja rauhoittui vähitellen.

Nyt sun täytyy olla aikuinen. Älä anna lapselle mitään valtaa pompotella, tai päädyt vaan syvemmälle suohon. Silloin kun ottaa oikein kovasti luonnon päälle niin muista, että huutoon ei kukaan kuole. Muista, että teet sen sen vuoksi että hän saa hyvät eväät elämään kun oppii sietämään pettymystä.

Kiitos hyvistä neuvoista!! /Ap