Ostaisitko paritalon?
Itse kun pohdin sen ja omakotitalon väliltä.
Plussia/miinuksia?
Kommentit (65)
Hyvänä puolena ehkä voisi olla, että jotkut palvelut voivat olla edullisempia 'isommalla porukalla' ostettuna. Esim. jätehuolto, tietoliikenne, jne. Mutta haitat ja riskit ovat mielestäni etuja selvästi suuremmat.
En. Ostettiin ok-talo ihan omalla tontilla, ja silti naapuri suoraan sanottuna vihaa meitä. Vain perheen lapset tervehtii meitä, vanhemmat eivät ole huomaavinaan, ja kun tse sanot isoon ääneen että HEI! niin kiritään vain tahtia ja katsotaan muualle. Emme tiedä yhtään miksi he eivät meistä pidä. Ovat mm. soittaneet poliisit meille kun meillä oli illan vietto, Siis ihan normaalisti istuttiin terassilla kymmeneen asti illalla kun siinä tarkeni ja sitten mentiin sisälle. No poliisit kävi, ja sanoivat soittavansa ilmoituksen tehdeelle naapurille että tällainen normaali illanvietto ei ole mikään syy soitella poliiseja paikalle, että poliisilla on muutakin tekemistä viikonloppuiltana kuin osallistua tällaiseen kiusantekoon.
Millaistahan olisikaan asua heidän kanssaan yhtiömuotoista paritaloa, jossa pitäisi yhdessä miettiä yhteiset asiat?
Nämäkin naapurit vaikuttivat ihan normaaleilta ensimmäisen vuoden, ja sitten yhtäkkiä suuttuivat josain mistä meillä ei ole tietoa.
ainostaan siinä tapauksessa, että voisin ostaa molemmat puolet. Kuulemma pahimpia riidoille on paritalot ja pienet rivitalot. Näissä voimakkaat jyräävät mielipiteensä väkisin läpi. Ehkä oman lapsen kanssa voisin jakaa, en kyllä kenenkään muun, en edes sukulaisen. Anoppina olisin varmasti ihan kiva, en puutu lasteni elämään tarpeettomasti, mutta auttaisin pyydettäessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kuin monella aiemmalla eli voisin harkita useamman asunnon osakeyhtiötä, mutta en kahden asunnon yhtiötä. Olen tosin tässä talven ja kevään aikana käynyt katsomassa useampaakin paritaloa ja erillistaloa, ja hämmästynyt niiden huonosta laadusta (paperiset seinät ja naapurin äänet kuuluvat, halvat pinnat, ahtaat pohjaratkaisut jne. mitä nyt voi pintapuolisesti havaita paikan päällä). Taidetaan päätyä ostamaan kiinteistö kunhan sopiva tulee vastaan, vaikka siinä onkin sitten enemmän hommaa kuin yhtiömuotoisessa asumisessa.
Omakotitalossa hoidat vain omat asiasi. Paritalossa voit joutua hoitamaan myös naapurisi asiat omiesi lisäksi.
Näin on siksi en koskaan muuttaisi kahden asunnon yhtiöön kuten laitoin, vaan isompaan osakeyhtiöön.
En ostaisi. Arvostan kerrostalossa vietettyjen vuosien jälkeen omaa rauhaa omakotitalossa. En halua kuunnella ääniä naapurista, kuin en myöskään halua rajoittaa omaa elämääni seinänaapurin vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään ollut hyviä kokemuksia? Tai joku tuttu jolla on?
Ystäväni asuu perheineen paritalossa niin, että toisessa puolikkaassa asuu hänen äitinsä (isäkin asui silloin kun vielä eli). Ovat aina olleet todella läheisiä ja molemmat ilmeisen tyytyväisiä tähän asumisjärjestelyyn. Lapsilla on mummo seinän takana, mikä on kätevää monessakin mielessä. Ovat myös samoilla linjoilla isoista asioista, joten ongelmia ei minun tietääkseni ole ollut.
Ei tarvi paljon mielikuvitusta kun tuo muuttuu helvetiksi. Jos vaikka pariskunnalla tulee ryppy rakkauteen ja anoppi sitten osoittaa että hän on oman lapsensa puoella, niin sinnä on sen jälkeen vävy tai miniä ahtaalla.
Kaikesta saa tietysti kaivettua negatiivisen skenaarion, jos niin haluaa tehdä. Oikeassa elämässä se skenaario ei välttämättä koskaan toteudu, vaan asiat sujuvat oikein hyvin. Katos kun osa ihmisistä osaa käyttäytyä myös erotilanteissa asiallisesti eikä rupea riitelemään turhanpäiten. Ja osa anopeista osaa olla sekaantumatta asioihin, jotka eivät heille kuulu.
Nimenomaan sen koko paritalon - en mitään puolikkaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään ollut hyviä kokemuksia? Tai joku tuttu jolla on?
Ystäväni asuu perheineen paritalossa niin, että toisessa puolikkaassa asuu hänen äitinsä (isäkin asui silloin kun vielä eli). Ovat aina olleet todella läheisiä ja molemmat ilmeisen tyytyväisiä tähän asumisjärjestelyyn. Lapsilla on mummo seinän takana, mikä on kätevää monessakin mielessä. Ovat myös samoilla linjoilla isoista asioista, joten ongelmia ei minun tietääkseni ole ollut.
Ei tarvi paljon mielikuvitusta kun tuo muuttuu helvetiksi. Jos vaikka pariskunnalla tulee ryppy rakkauteen ja anoppi sitten osoittaa että hän on oman lapsensa puoella, niin sinnä on sen jälkeen vävy tai miniä ahtaalla.
Ei tarvitse myöskään paljoa mielikuvitusta, että osaa kuvitella sen positiivisen vaihtoehdon. Kukaan ei eroa eikä riitele ja perhe hoitaa omat asiansa ilman äidin sekaantumista. Sellaistakin sattuu, vaikka et ehkä osaa kuvitella, koska on liian positiivinen vaihtoehto.
En ostaisi niin, että en siitä naapurista tietäisi mitään. Veljen kanssa joskus suunniteltu ja siihen voisin ehkä lähteä, mutta hyvä olisi silloinkin, että välissä olisi esim. ne autotallit.
En. Joku hullu siinä kuitenkin asuu.
Minä asuin lapsuuteni paritalossa, joka saattoi olla osa isompaa taloyhtiötä (lapsena en noista asioista tiennyt). Omat vanhempani eivät ikinä puhuneet kenestäkään pahaa, joten jos jotain ongelmia oli naapureiden kanssa, minä en sellaista nähnyt tai kuullut. Mielestäni välit olivat hyvät. Meillä oli valtavan iso piha.
Jos voisin saada varmuudella yhtä ihanteellisen naapurin, niin muuttaisin paritaloon. Koska sellaista ei kukaan voi minulle luvata, niin tuskin näin tapahtuu. Tai ainakin siellä pitäisi olla huoltofirma/talonmies pitämässä kiinteistöstä huolta, koska minua ei kiinnosta osallistua lumenluontiin tms.
Vierailija kirjoitti:
Eikös noissa ole taloyhtiön hyvät ja huonot puolet? Itse en ostaisi paritalosta asuntoa, mutta en minä halua asuntoa kerros- tai rivitalostakaan. Mieluiten hoidan oman taloni ja asiani.
Paritalossa yhdistyy omakotitalon ja taloyhtiön huonot puolet.
En ikinä koskaan paritaloa! Paritalossa ostat omakotitalon hinnalla käytännössä saman asian kuin rivari tai kerrostalokämpä. Paritalossa et mölyä yöllä tai muutenkaan mielesi mukaan, koska seinän takana naapuri. Paritalossa et tupakoi siinä taka"pihan" terassilla, koska seinänaapurilla on yötä päivää kesät talvet ikkunat auki, tietenkin. Et mene saunasta alasti pihalle kalja kourassa, et rakentele pihalle omiasi, et pidä isoja juhlia, et tee käytännössä yhtään mitään muuta kuin kerrostalossakaan, koska seinänaapuri ihan tasan samalla tavalla siinä seinän takana kuin kerrostalossa tai rivarissa. Maksat kuitenkin paritalosta okt hinnan ja kulut. Järjettömin asumismuoto kautta historian.
Asumme paritalossa. Ei tässä ole mitään ongelmia ollut. Lumityöt tekee kumpi ehtii tai viitsii. Me leikataan pensasaita ja yleensä yhteinen osa nurtsista. Remonttihommista ollaan päästy sopuun tosi hyvin, eipä me mitään isoa olla kyllä tehty.
Kulut paritalossa ovat pienet sillä isännöintiä tai huoltoyhtiötä ei tarvitse olla.
Nykyisin omakotitalo tontit niin naurettavan pieniä ettei mitään eroa paritalo/omakotitalo.
Ahdistaa kun käy noilla uusilla alueilla ei mitään jiitä.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitat todennäköisesti puolikasta paritalosta? En ikinä. Se olisi pahin vaihtoehto kaikista.
Olisko tätä pahempi kuitenkin rivitalokämppä, missä on molemmin puolin muita asujia?
Kaikki omakotiasumisen vaivat + naapurihäiriöt.
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin omakotitalo tontit niin naurettavan pieniä ettei mitään eroa paritalo/omakotitalo.
Ahdistaa kun käy noilla uusilla alueilla ei mitään jiitä.
Tämä totta jos puhutaan kasvukeskuksien ja isompien kaupunkien omakotitaloalueista. Järkyttävää, se lain vaatima mitä se nyt on (4 metriä?) on naapurin seinästä omaasi. Juu ei ikinä semmoseen loossiin, varsinkaan niillä hinnoilla. Plussana se on sentään oma talo, toisin kuin paritalo, joten parempi sekin jos onnistuu järkevään hintaan löytämään, eikä mitään 100 neliöö 300+k€ älyttömyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään ollut hyviä kokemuksia? Tai joku tuttu jolla on?
On ihan hyvät kokemukset.
Hyvät naapurit. Ei liian läheisissä väleissä, mutta naapuriapua saa tarvitessaan ja asiat hoituu. Kiinteistökustannukset ja verot jakaantuvat kaikille etkö maksa esim. Jätemaksuja vain itseksesi kuten omakotitalossa.
Ei mitään riitoja ole ollut. Ei suurempia asukasvaihtojakaan. Osakeyhtiömuotoisessa asiat hoituvat yhtiökokousten kautta. Useampi talo kyseessä siis.
Meillä hallinnonjakosopimuksella (eli ei taloyhtiömuotoinen) puolikas paritalosta, valmistunut 2014. On tykätty todella paljon! Ihanan iso takapiha, jota ei esim. uusissa rivareissa tällälueella ole koskaan tarjolla. Paremmin omaa rauhaa tässä metsän laidassa kuin monella omakotitalon naapuriin rakentaneella. Reissaamme naapurin kanssa paljon, joten toinen kolailee lumet ja ajelee nurmet kun toiset on reissussa, tasapainossa ollaan. Naapuriapua saa kun pyytää. Ei pahaa sanottavaa. Riippuu tietysti naapurista, mutta tiedän valitettavasti että ongelmia voi olla omakotitalossakin naapurista, itsellä on kokemusta...