Kauppareissuista tullut helvetillisiä
Nyt korona-aikana on kaupassakäynnit käyneet vähän liian jännittäviksi. Yritän käydä aamulla tosi aikaisin, mutta yllätys esim. tänään oli se, etteivät itsepalvelukassat olekaan auki ennen kello 9. Jouduin sitten jonottelemaan ja koska edessä oli nuori kiinalaisen näköinen nainen, pidin pidempää turvaväliä. Siitä tuli ongelmaa, kun alkoi tulla vanhuksia jonoon joita sitten alkuun ihan kohteliaasti pyysin sivuun odottamaan. He halusivat kuitenkin tunkea aika lähelle joten tuli suukopua. Lopulta jo huutelivat minulle " ei siltä pöpöltä voi suojautua, se tulee jos on tullakseen". Perkkeleen mummo, ikää taisi olla yli 80, joten sanoin että mielellään eläisimme ainakin 60-vuotiaiksi. Prisman henkilökunta ei mitenkään puuttunut asiaan, joten laitoinkin sinne palautteen asiasta. Onhan jokaisen oma asia, jos haluaa suojata itseään. Ei ne kaikki vanhat niin ihania ole.
Kommentit (62)
Tyhmä kommentti, se nyt vaan on sellainen vaistonvarainen juttu. Sieltä se lepakkotauti lähti liikkeelle Wuhanista ja siellä ne jo odottavat koska taas pääsevät lentelemään.....ap
Laita ne omat ostoskärryt jonossa selkäsi taake niin kukaan ei pääse niskaan kiinni. Itse voit säätää etäisyyden edessäolevaan.
Typerys olet tuolla kiinalaishysteriallasi
Tänäänhän uutisoitu missä ryhmässä tartuntoja ylivoimaisesti eniten eikä olleet mitään kiinalaisia.
No nyt on kuukauden kokemus noista kauppakäynneistä ja kyllä, ikävä sanoa mutta lähes joka kerta tulee vaikeuksia. Joku puskee aina kylkeen, ja kun ei ole silmiä selässä niin ongelmia tulee. Eikö siis nämä lääkärienkin moneen kertaan sanomat ohjeet TURVAVÄLEISTÄ koskekaan kaikkia kansalaisia??? ap
Jos haluaa näyttää kaikille olevansa hyveellinen ja suvaitseva, niin menee oikein tahallaan kiinalaisten ja ulkomaalaisten naaman eteen nuuskimaan ja imppaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Typerys olet tuolla kiinalaishysteriallasi
Niin, Suomessa saa haukkua kaikki muut ulkomaálaiset paitsi kiinalaiset lompakot jotka keittävät koiria elävältä.
Ap, jos vain lopettaisit sen kaupassa käynnin, kun olet noin jännän-äärellä. Tilaa kotiinkuljetuksella ja pysy neljän seinän sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Tänäänhän uutisoitu missä ryhmässä tartuntoja ylivoimaisesti eniten eikä olleet mitään kiinalaisia.
Meillä on paljon linja-auto kuljettajia sairaana. Ja osa karanteenissa.
Suurin osa on taudin saanut joltain tutultaan. Vaikka niitä ketjuja lähti bilepaikoista, niin sielläkin lähempi tuttavuus oli ratkaisevaa.
Vierailija kirjoitti:
Tänäänhän uutisoitu missä ryhmässä tartuntoja ylivoimaisesti eniten eikä olleet mitään kiinalaisia.
Väliinpitämättömyyttä on olutta ostavissa ja muuten huonosti puhuvissa.
Voit sanoa, että älkää tulko lähelle, minulla on tarttuvaa vatsatautia.
En usko pätkääkään, että tämä on tapahtunut jollekulle.
Ap vain haluaa (ehkä presidentin kannanotosta ärsyyntyneenä) syyllistää ikäihmiset ja kiinalaisen.
Pistää suusuojan ja kymmenet hanskat päällekkäin, tekee kaupassakäynnistä turvarituaalin.
Kun EI se korona tartu siitä, että joku taudinkantaja kävelee ohitsesi. Sairastuminen vaatii PITEMPIAIKAISEN altistumisen, esimerkiksi vartin juttutuokio jonkun kanssa alle metrin välillä. Jos pelkkä lähellä seisominen minuutin verran aiheuttaisi taudin tarttumisen, johan me kaikki olisimme sairaina!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänäänhän uutisoitu missä ryhmässä tartuntoja ylivoimaisesti eniten eikä olleet mitään kiinalaisia.
Meillä on paljon linja-auto kuljettajia sairaana. Ja osa karanteenissa.
Bussikuskit ei pese käsiään vaikka olis mahdollisuus.
Itse alan yskiä raivokkaasti ja vetää henkeä niin että vinkuu aina kun joku tulee liian lähelle. Toimii hyvin.
Eihän se turvaväli auta mitään. 5 metriä vähintään ja vasta minuuttien päästä voi liikkua tilaan jossa edellinen on ollut. k
Psykiatriina kirjoitti:
Kun EI se korona tartu siitä, että joku taudinkantaja kävelee ohitsesi. Sairastuminen vaatii PITEMPIAIKAISEN altistumisen, esimerkiksi vartin juttutuokio jonkun kanssa alle metrin välillä. Jos pelkkä lähellä seisominen minuutin verran aiheuttaisi taudin tarttumisen, johan me kaikki olisimme sairaina!
Ja siinä seuraava ruumis.
Just. Se kiinalainenhan se tietysti sut tartuttaa, ei suinkaan suomalaiset.