Havaintoja meistä ihmisistä viime ajoilta.
On ollut mielenkiintoista havaita kuinka ilmastonmuutos on ilmeisesti peruttu. Siitä ei vouhota enää kukaan. Sinäänsä jännä, koska jokainen tajuaa tämän nk. ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen johtuvan liian suuresta ihmisten määrästä. Nyt luonto tarjoaa meille keinoa harventaa omaa kantaamme täysin luonnonmukaisesti - se siis tekisi sen mihin me itse emme pysty - mutta me taistelemme kynsin hampain pitääksemme ikäpyramidimme mahdollisimman rasittavana niin yhteiskunnan, ympäristön kuin taloudenkin kannalta.
Kysymyshän ei todellakaan olet siitä, että meistä ketään jotenkin haittaisi nämä nyt ympäri maailmaa kuolevat vanhukset ja muuten epäterveet - muuten kuin, että he muistuttavat ikävästi meistä jokaista siitä meidän omasta vääjäämättömästä kuolemastamme. Länsimaalainen ei näe kuoleman olevan osa elämää. Sen pelko on hyvin syvälle ulottuva ongelma kulttuurissamme.
On ollut äärimmäisen tyydyttävää nähdä kuinka kuolemanpelko on saanut kaikissa muita paremmissa maailmanpelastajissa sen meidän jokaisen sisältä löytyvän pikku fasistin nostamaan päätään. Tästäkin ovat viisaammat varoitelleet jo ainakin sata vuotta. Esimerkkejä on nähty ihan viime aikoinakin pahimpien ilmastofasistien vaatiessa ilmastodenialistien vangitsemista kansanmurhasta. Nyt ollaan valmiita asentamaan jokaisen puhelimeen seuranta-äppi, joka rekisteröi missä liikut ja kenen kaikkien kanssa olet tekemisissä. Ihmiset jopa vaativat tällaista ja, että kaikki pitäisi painostaa tähän mukaan lähtemiseen. Ehdotan, että jokaisen ei-todistetusti sairastaneen ja immuniteetin kehittäneen rintapieleen ommellaan sellainen keltainen kangastähti, joka osoittaisi kaikille heidän olevan epäpuhtaita ja vaarallisia. Lisäksi heidän kotiensa ikkunoihin sekä mahdollisten liiketilojen ikkunoihin voitaisiin tehdä nämä samat merkinnät. Heidän liikkumistaan tulisi rajoittaa kaikin keinoin, mahdollisesti jopa keskittämällä heidät kaikki jonkinlaisille leireille kauas kaupungeista. Kulut valtio kattaisi haltuunottamalla heidän omaisuutensa. Nyt tarvitaan voimakasta johtajaa, joka kykenee organisoimaan tämän lopullisen ratkaisun tähän koronakysymykseen.
Pari vuotta kun tästä mennään eteenpäin, otetaan jokaiselta maarajan ylittävältä ihmiseltä turvallisuuden nimissä veri- ja/tai sylkinäyte joka päätyy kuka ties minne. Valvonta tulee kiristymään, vapaudet vähenemään ja kaikki tämä tulee tapahtumaan ihmisten omasta vaatimuksesta.