Asun Etelä-Karjalassa, jossa todettuja koronatapauksia oli vielä eilen 11. Mitähän tapahtuu koronatilanteessa kun lähellä oleva Uusimaa taas avataan...
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Lappeenrannassa on 13 tartuntaa. Paljonko on tehty testejä? Jos ei pääse testiin, ei nouse koronalukukaan. Kun lentoja jatkettiin pitkään, lienee selvää, että testaamattomuus on poliittinen päätös. Alkaisi hirveä huuto, jos lentojen vuoksi koronaa olisi paljon. Lappeenrannasta käydään Miehikkälässä töissä ja päinvastoin ja Miehikkälässäkin on koronaa. Käydään töissä pk-seudullakin.
No tässä nyt on jo vähän foliohattuakin mukana. Miehikkälä on ihan eri maakuntaa, se ei sellaisenaan vaikuta Lappeenrantaan sen enempää kuin vaikka Mikkeli. Lentokenttää taas ei voi sulkea kunnan päätöksillä, vaan ne ovat kansainvälisten sopimusten alaisia juttuja. Lennot keskeytettiinkin jo maaliskuussa ennen luin kokonaan lopetettiin. Miksi olisi kenenkään poliitikon etu jotenkin piilotella tartuntoja lentoyhtiön takia? Koronatilanne Etelä-Karjalassa on varsin maltillinen ja sellaisena se halutaan pitääkin. Siksi Uudellamaalla pitäisi nyt pysyä, kun siellä tartunamäärät on niin paljon suuremmat kuin muualla maassa. Ei tämä mikään stadi vastaan lande -kisa ole, kyllä mekin mielellämme kävisimme Helsingissä ja muuallakin Uudellamaalla. Mutta tilanne nyt vaan on se, että tautia on siellä niin paljon enemmän, sekä lukumääräisesti että suhteellisesti.
Johan ne lennot Lappeeneannan ja Bergamon välillä on loppuneet kuukausi sitten ja sitä ennenkin peruttiin joitakin lentoja. Ei ne nyt enää ketään tartuta.
No, miten se koronaluku kuitenkin nousee? Eli on jo tarttunut paikallisiin, joista tarttuu edelleen...
Itsekin eteläkarjalaisena, mutta muualla asuvana, olen huolissani. Muutama viikko sitten näytettiin uutisissa kartta, jossa oli merkattuna paikkakunnat, joissa oli liikkuvuus lisääntynyt eniten. Siellä juurikin Taipalsaari (tietämättömille: kuuluu Etelä-Karjalaan, sijaitsee Lappeenrannan vieressä) oli kärjessä. Huolettaa Etelä-Karjalassa asuvien läheisten puolesta, jos sinne lähtee itsekkäästi muista maakunnista "turvaan". Pakko porukan on kuitenkin tankata edes jossain välissä, käydä kaupassa... Tartuttavat vain lisää ihmisiä ja terveydenhuolto kuormittuu kun kapasiteetissa ei olla huomioitu muualta tulevia mökkiläisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lappeenrannassa on 13 tartuntaa. Paljonko on tehty testejä? Jos ei pääse testiin, ei nouse koronalukukaan. Kun lentoja jatkettiin pitkään, lienee selvää, että testaamattomuus on poliittinen päätös. Alkaisi hirveä huuto, jos lentojen vuoksi koronaa olisi paljon. Lappeenrannasta käydään Miehikkälässä töissä ja päinvastoin ja Miehikkälässäkin on koronaa. Käydään töissä pk-seudullakin.
No tässä nyt on jo vähän foliohattuakin mukana. Miehikkälä on ihan eri maakuntaa, se ei sellaisenaan vaikuta Lappeenrantaan sen enempää kuin vaikka Mikkeli. Lentokenttää taas ei voi sulkea kunnan päätöksillä, vaan ne ovat kansainvälisten sopimusten alaisia juttuja. Lennot keskeytettiinkin jo maaliskuussa ennen luin kokonaan lopetettiin. Miksi olisi kenenkään poliitikon etu jotenkin piilotella tartuntoja lentoyhtiön takia? Koronatilanne Etelä-Karjalassa on varsin maltillinen ja sellaisena se halutaan pitääkin. Siksi Uudellamaalla pitäisi nyt pysyä, kun siellä tartunamäärät on niin paljon suuremmat kuin muualla maassa. Ei tämä mikään stadi vastaan lande -kisa ole, kyllä mekin mielellämme kävisimme Helsingissä ja muuallakin Uudellamaalla. Mutta tilanne nyt vaan on se, että tautia on siellä niin paljon enemmän, sekä lukumääräisesti että suhteellisesti.
Miehikkälän opeja asuu Lappeenrannassa. Tiedän ihan nimeltä... Matkustavat väliä 2 krt päivässä. Naapurikunnassa Luumäellä miehikkäläläisten sukulaisia, tunnen näitäkin, ja luumäkeläisiä käy Lappeenrannassa päivittäin töissä.
Vierailija kirjoitti:
No, miten se koronaluku kuitenkin nousee? Eli on jo tarttunut paikallisiin, joista tarttuu edelleen...
Ei kai kukaan ole kuvitellut ettei korona täälläkin tarttuisi? Tänne vaan ei luonnollisestikaan haluta sankoin joukoin väkeä sieltä, jossa tartuntoja on paljon.
Jos ei pääse Eksoten testeihin, on Terveystalossa ja Mehiläisessä testausta Lappeenrannassa. Maksaa n.300 e.
köhhhhh kirjoitti:
Miksi Sanna Marin päästi 200 000 suomalaista maahan korona-alueilta infoamatta ja omaehtoisesta karanteenista kertoamatta????
Tämä. Jos Sipilä olisi tehnyt saman, niin kakkamyrsky olisi infernaalinen. Mutta koska Marin nyt vaan on hyvä tyyppi, joka tekee kaiken oikein, niin tällainen pikkulipsahdus vaietaan täysin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lappeenrannassa on 13 tartuntaa. Paljonko on tehty testejä? Jos ei pääse testiin, ei nouse koronalukukaan. Kun lentoja jatkettiin pitkään, lienee selvää, että testaamattomuus on poliittinen päätös. Alkaisi hirveä huuto, jos lentojen vuoksi koronaa olisi paljon. Lappeenrannasta käydään Miehikkälässä töissä ja päinvastoin ja Miehikkälässäkin on koronaa. Käydään töissä pk-seudullakin.
No tässä nyt on jo vähän foliohattuakin mukana. Miehikkälä on ihan eri maakuntaa, se ei sellaisenaan vaikuta Lappeenrantaan sen enempää kuin vaikka Mikkeli. Lentokenttää taas ei voi sulkea kunnan päätöksillä, vaan ne ovat kansainvälisten sopimusten alaisia juttuja. Lennot keskeytettiinkin jo maaliskuussa ennen luin kokonaan lopetettiin. Miksi olisi kenenkään poliitikon etu jotenkin piilotella tartuntoja lentoyhtiön takia? Koronatilanne Etelä-Karjalassa on varsin maltillinen ja sellaisena se halutaan pitääkin. Siksi Uudellamaalla pitäisi nyt pysyä, kun siellä tartunamäärät on niin paljon suuremmat kuin muualla maassa. Ei tämä mikään stadi vastaan lande -kisa ole, kyllä mekin mielellämme kävisimme Helsingissä ja muuallakin Uudellamaalla. Mutta tilanne nyt vaan on se, että tautia on siellä niin paljon enemmän, sekä lukumääräisesti että suhteellisesti.
Miehikkälän opeja asuu Lappeenrannassa. Tiedän ihan nimeltä... Matkustavat väliä 2 krt päivässä. Naapurikunnassa Luumäellä miehikkäläläisten sukulaisia, tunnen näitäkin, ja luumäkeläisiä käy Lappeenrannassa päivittäin töissä.
Opettajien pitäisi kyllä olla etätöissä parhaillaan. Mitta tottahan tuo että käydään Lappeenrannasta töissä vaikka Viipurissakin, kuten Miehikkälästäkin, ei se mikään ihme ole. Miehikkälän tartunnat eivät silti mitenkään automaattisesti liity juuri Lappeenrantaan, on älytöntä levitellä tuollaisia omia teorioita, jos tietää pari ihmistä joilla siellä on sukua.
Mökkiläiset maksavat KIINTEISTÖVEROA,siihen kuntaan missä mökki on! Verorahoilla,pitäisi saada,jotain vastikkeeksi.Haukkumiset eivät,ole asiallista käytöstä!!!
Täytyypä lähteä oikein isolla porukalla yskimään Lappeenrantaan kun raja aukeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailij8a kirjoitti:

Hikeentymistä havaittavissa. Tartunnat leviää molempiin suuntiin Lpr-Luumäki-Miehikkälä, joten Uusimaa voidaan jättää rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Täytyypä lähteä oikein isolla porukalla yskimään Lappeenrantaan kun raja aukeaa.
Hyvä idea. Me tullaan täältä Kemistä kahdella yskösbussilla laulamaan karaokea ja kiertämään marketteja ja huoltoasemia sinne Etelä-Karjalaan!
Vierailija kirjoitti:
Todetut korona-tapausmäärät voi kertoa 20-30:lla, ei kolmella! Toki kukaan ei tiedä oikeaa kerrointa ...
En usko tähän. Etelä-Karjalassa tautitapauksia on vähän ja ne ovat lisääntyneet todella harvakseltaan. Testejä on lähes 700. Kyllä tartuntoja olisi tullut reilusti enemmän esille, jos todellinen määrä olisi 20 kertainen. Vaikka kaikkia oireisia ei edes testata.
Nämä kaikkihan on THL:n arvuuttelua. Ei kukaan tiedä todellista lukumäärää.
Aika paljon on ollut valkoisia pakettiautoja ja harmaita farmariautoja liikkeellä juurikin Lappeenranna suunnalla.
Puumalassa kohta kuukausi jo oltu, ei ole kiire kuin elokuun lopussa Uudellemaalle jossa virallinen asunto sijaitsee. Postit on käännetty jo tänne elokuuhun asti, paremmin täällä on turvassa kuin pk-seudulla.
Vierailija kirjoitti:
Lappeenrantaan lennettiin suoria lentoja Italian pahimmalta epidemia-alueelta Bergamosta vielä maaliskuussa ilman mitään karanteeneja. Italiassa koronaan on kuollut yli 18 000 ihmistä, Uudellamaalla muutama kymmenen.
Oman maakunnan matkailijat ovat koronan alueelle tuoneet ja muutaman viikon päästä näemme, kuinka moni matkanneista sairastuu vakavasti tai menehtyy. Taitaa Lappeenrannassa muhia ihan itsetuotu epidemia Italian matkailijoiden keskuudessa.
Tässä on puhuttu jo yli kuukauden ajan "kohta nähdään, kohta nähdään". No milloin se kohta on? Lentojen lopetuksesta on aikaa jo niin paljon, että epidemia olisi jo puhjennut, jos on puhjetakseen. Kyllä minua vielä kuukausi sitten pelotti miten pahasti homma lähtee käsistä noiden matkailijoiden takia. No, suurin osa jatkoi matkaa Venäjälle, koska venäläisiä lentää Bergamoon todella paljon. Ja ilmeisesti ne paikalliset, ketkä lennoilla olivat, ovat karanteenia noudattaneet. Turhan paljon melua tyhjästä sanoisin. Kyllä minä uskallan jo olla aika huoletta. Etelä-Karjalassa testattuja on joku 600kpl ja todettuja tartuntoja alle 15. Vaikka tapauksia on varmasti enemmän, niin silti niitä on todella vähän.
Eksoten sivuilla sanotaan että Koronavirustestejä tehdään arvion mukaan tarvittaessa. Sama linjaus siis kuin muuallakin. Ja tosiaan sairaalahoitoa vaatineita tapauksia ei ole tainnut olla lainkaan, eli testien tarvekin on vähäistä.
Uskokaa nyt vaan, että tautilukemat moninkertaistuu siinä vaiheessa, kun Uusimaa avautuu ja täällä monen pikkukunnan väkimäärä lähes tuplaantuu mökkiläisten myötä. Ei voi olla niin vaikea tajuta, että jos suurimmasta tartuntapesäkkeestä lähdetään levittäytymään muualle maahan, tauti leviää saman tien. Se että joku eteläkarjalainen on ollut hiihtolomalla Italiassa ei ole tuottanut tämän enempää tartuntoja, joten siihen nyt ei kannata takertua.