Ikinä ei ole ollut näin paljon vanhuksia liikkeellä! Evoluutio ajaa vai?
Meidän pienenllä paikkakunnalla kaupoille on lähteneet myös ne, jotka eivät aiemmin ole käyneet kun kauppa-autossa. Kuka heitä kuskaa tuolta sivukyliltä??! Ja nekin jotka eivät varmasti edes tajua koronan vaaroista tms. Ihan kun tämä olisi joku kutsu tartuttamaan itsensä. Ehkä näin on sitten tarkoitettu karsia porukkaa..
Kommentit (11)
En ole huomannut samanlaista ilmiötä. Hiljaisempaa on ollut kaupoilla kuin tavallisesti. Ihan kaikkien ikäluokkien suhteen.
Vierailija kirjoitti:
En ole huomannut samanlaista ilmiötä. Hiljaisempaa on ollut kaupoilla kuin tavallisesti. Ihan kaikkien ikäluokkien suhteen.
Olen käynyt kaupassa viikon välein nyt ja nämä pari viimeistä kertaa kauppa ollut täynnä vanhuksia. Eikä edes mikään riskiryhmän asioimisaika. Ehkä huomaan heidät sitten siksi kun muut eivät ole paikalla. Mutta miksi hitossa ei mene perille että pysyisivät poissa. Ja kaikki tuntemani vanhukset saisivat asuoimisavun muualta, sitä ihmettelen miksi nyt kaupoille lähteevät kun ennenkin oltu muiden varassa.
Hyvin monesta tulee ikääntyessään jääräpäinen minä itte-tyyppi. Nämä sitten käyttäytyvät kuten lapset, eli kun suositellaan välttämään liikkumista niin näille tuleekin yht'äkkiä tarve lähteä ulos kävelylle monta kertaa päivässä. Minustakin vanhuksia näkee ulkona kävelemässä ainakin satakertaisesti niin paljon kuin aikaisemmin.
Kaikkia ihmisiä ei kiinnosta Koronavirus, eivätkä pelkää kuolemaa.
Terve ja riittävän hyväkuntoinen ihminen ei luonnostaan halua eristäytyä neljän seinän sisäpuolelle viikkojen ajaksi, vaan kyllä heillä alkaa mielenterveys romahtamaan ja tarve poistua asunnosta nousee niin kovaksi, että he olisivat jo pelkästään ulos pääsemistä varten valmiita tarvittaessa vaikka puukottamaan toisen ihmisen kuoliaaksi jos tilanne sellaista vaatisi.
Monilla ihmisillä on luontainen vapauden halu mikä koskee myös liikkumistakin, vaikka se ei olisikaan kovinkaan turvallista.
Vanhus tietää että hän kuolee enemmin tai myöhemmin joka tapauksessa. Joten hän haluaa viettää elämänsä viimeiset hetket myös ulkonakin mikäli hänen fyysinen kuntonsa sen sallii, eikä tuhlata elämänsä viimeisiä hetkiä neljän seinän sisäpuolella.
Olipa tänäänkin paljon lenkkelijöitä ja iso osa heistä ikäihmisiä. Nyt liikutaan henkensä edestä, ettei jäisi sängyn pohjalle.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia ihmisiä ei kiinnosta Koronavirus, eivätkä pelkää kuolemaa.
Terve ja riittävän hyväkuntoinen ihminen ei luonnostaan halua eristäytyä neljän seinän sisäpuolelle viikkojen ajaksi, vaan kyllä heillä alkaa mielenterveys romahtamaan ja tarve poistua asunnosta nousee niin kovaksi, että he olisivat jo pelkästään ulos pääsemistä varten valmiita tarvittaessa vaikka puukottamaan toisen ihmisen kuoliaaksi jos tilanne sellaista vaatisi.
Monilla ihmisillä on luontainen vapauden halu mikä koskee myös liikkumistakin, vaikka se ei olisikaan kovinkaan turvallista.Vanhus tietää että hän kuolee enemmin tai myöhemmin joka tapauksessa. Joten hän haluaa viettää elämänsä viimeiset hetket myös ulkonakin mikäli hänen fyysinen kuntonsa sen sallii, eikä tuhlata elämänsä viimeisiä hetkiä neljän seinän sisäpuolella.
Ja tätä likkumistarvetta voi toteuttaa vain kaupoissa?
Vierailija kirjoitti:
Hyvin monesta tulee ikääntyessään jääräpäinen minä itte-tyyppi. Nämä sitten käyttäytyvät kuten lapset, eli kun suositellaan välttämään liikkumista niin näille tuleekin yht'äkkiä tarve lähteä ulos kävelylle monta kertaa päivässä. Minustakin vanhuksia näkee ulkona kävelemässä ainakin satakertaisesti niin paljon kuin aikaisemmin.
Sama täällä. Kaikki naapuruston mummot ja papat ovat kaivautuneet koloistaan lenkkeilemään.
Ja naapurit (siis lapsiperheet ja työikäiset aikuiset) käyvät nyt paljon useammin taloyhtiön leikkikentällä leikkimässä ja juttelemassa toisilleen. Mä olen ehkä vainoharhainen, mutta en ole päästänyt lapsiamme leikkikentille nyt. Käymme vain kävelyillä. Onneksi tykkäävät niistäkin.
Vanhukset on jo tehneet ja kasvattaneet lapsensa. Jos eivät hoida lapsenlapsiaan aktiivisesti, niiden kuolema ei liikauta evoluutiota suuntaan eikä toiseen.
Kävin tänään päivällä kävelemässä. Montaa ihmistä en nähnyt ja kaikki menivät hiljaa ja kaukaa kiertäen ohitse. Tuli ihan aavemainen olo, kuin miltei kaikki ihmiset olisivat häipyneet jonnekin kuin tyhjyyteen. Se on aika pelottava ja ahdistava tunne. Kukaan ei nyt juttele ulkona toisilleen, ainakaan jos liikkuu yksin.
Vaikka liikkumistarve tuleekin tyydytetyksi ilman kauppaan menoa niin moni vanhempi ihminen menee sinne kauppaan nähdäkseen edes hetken muita ihmisiä, tulee hetkeksi tunne, että elää taas normaalissa elämässä. Ahdistus kaikkoaa hetkeksi.
Jos asuu yksin, ei paljon juttele puhelimessa kun ei ole kenen kanssa jutella, niin hulluksihan siinä tulee. Ei kukaan, tai ainakin harva, voi viikkokausia olla täydessä hiljaisuudessa ja yksin.
Helppoa se on niiden sanoa jotka ehkä käyvät töissä, on kuitenkin se etätyö, jonka kautta ollaan muihin yhteydessä. On perhe tai kumppani samassa huushollissa.
Ymmärrän, että haluavat joskus käydä siellä kaupassa, uskon että se on kuitenkin parempi kuin masentuu tai ahdistuu täysin ja hetkessä kunto heikkenee, ehkä kuolee sitten sitä kautta.
En tiedä kaupoista, mutta eilen joku vanha mies huusi pyörällä ohi ajaessaan, että kävelen leveällä. Oltiin ihan tien laidalla. Lastenvaunut nyt vie tilaa hiukan...
Nyt on viimeistään viranomaisten aika ottaa kyynelkaasu, kumiluodit ja etälamauttimet käyttöön ja ajaa vanhukset koteihinsa tai säilöön.