Muita jotka näyttävät passikuvassa ihan kamalalta? Kuvaillaan passikuvan ulkonäköä
Itse järkytyin todella kun kävin pari viikkoa sitten hakemassa kuvat. Minä, hoikka ihminen, olin kuin kolminkertaiseksi levennetty suohirviö. Tosin lohduttauduin sillä että sama kuvaaja joka otti äidistäni kuvat, levensi nekin niin, että äitiäni ei tunnistettu niistä :D
Kommentit (1428)
Näytän ilman silmälaseja ja hiukset hapsottaen joltain kulahtaneelta körttiläismummolta, joka just ottanut huivin päästään. Tuli vähän kiire kuvaan kun oli verkkokaupassa euron kuvatarjous just loppumassa. Ehdin, mutta unohdin laittaa meikkiä ja kammata hiukset
Minä menin suoraan kadulta ilman meikin hiventäkään ja ilman hiusharjaa. Kaiken lisäksi minulla on lasit, ja ne piti ottaa pois kuvaa varten. Mutta kaikeksi onneksi iho on täysin ok, hiukset valitettavasti selässä eikä edessä, mutta ok, eikä rillien talloista ollut jäänyt painaumaa ihoon. Ilme on hiukan hassu, hän otti vain yhden kuvan, vilkaisi sitä ja sanoi että tämä on hyvä.
En valita, vaikka edellinen passikuva oli hienompi, koska olin siihen juuri pessyt ja muotoillut hiukset ja laittanut kevyen meikin ja oli hiusharja mukana kuvauksessa. Olen jopa vähän ylpeä siitä, että tällä kertaa uskalsin mennä suoraan kadulta tuulen tuivertamana.
Viimeiseen passikuvaan oli yhtäkkiä pujahtanut 90-vuotias tätini minun sijastani.
Oli kummallista. Olen 58-vuotias, enkä ollut edes tavannut tätiäni kuukausiin ennen kuvan ottoa. En ymmärrä miten tädin kuvaa luullaan minuksi.
Mieheni näyttää passikuvassa ihan siltä, että on juuri saanut sairaskohtauksen. Suu on ihan vähän auki ja silmät puoliummessa. Ollaan yhdessä naurettu sitä kuvaa aina joskus.
Vauhkoontunut hullunkiiltoinen ilme (koska yritin "isontaa" silmiäni, jotta erottautuisivat kunnolla); ankea ponnari, joka veti hiukset pitkin päätä; edellisestä johtuva vankimielisairaala-look; pieni nyrpeä virnistys, joka ei ulottunut silmiin asti; huomattavan eripariset kulmakarvat, joista toinen yrittää jotakin Guinnessin maailmanennätystä hajakarvojen määrässä.
Farkkurotsi, josta näkyi kaulus, kruunasi kaiken. Kaverin kommentti: eläinaktivisti, jolla psykoosi hyvin tulilla.
Tiesittekö että valokuvassa näytät siltä, miten muut ihmiset sinut näkevät. Näytät mielestäsi oudolta valokuvissa koska olet tottinut näkemään pelikuvasi peilistä, joka on käänteinen. Luonnonkansojen ihmiset eivät edes välttämättä tunnista itseään valokuvasta, koska ovat tottuneet peilikuvaansa jonka ovat nähneet heijastuksena vedenpinnasta.
Peilikuva
Peilistä tms. käänteisenä heijastuva kuva.
Esimerkiksi: Nähdä vedessä peilikuvansa.
Ei kannata lannistua, minulla on ystävä, joka on aina todella kaunis, myös ilman meikkiä. Usein saa kehuja ihan kaikilta. Silti näyttää passikuvassa ihan hirveältä, ollaan mietitty usein, että onko edes mahdollista. Vanhassa passissa oli sama juttu, että kuva on ilmeisesti hänestä, eikä sekoittunut naapurin mummoon.
Roikkuva naama ja roikkuvat, puolipitkät hiukset, joissa muutaman sentin juurikasvu.
Ei tosin koske vain passikuvaa, vaan ikävä kyllä kaikkia muitakin valokuvia.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata lannistua, minulla on ystävä, joka on aina todella kaunis, myös ilman meikkiä. Usein saa kehuja ihan kaikilta. Silti näyttää passikuvassa ihan hirveältä, ollaan mietitty usein, että onko edes mahdollista. Vanhassa passissa oli sama juttu, että kuva on ilmeisesti hänestä, eikä sekoittunut naapurin mummoon.
Jaa, no minua lannistaa se, että näytän pahalta myös kaikissa muissa kuvissa. Ei mene tasan nämäkään lahjat.
Viisi vuotta sitten otetussa kuvassa kolmoisleuka ei meinaa ihan mahtua kuvaan, ja vaikka luulin hiuksien olevan ihan kivasti ne harottavat joka suuntaan korostaen väsynyttä ilmettäni.
Ja nyt minua valmiiksi jo itkettää, koska passi menossa kesällä vanhaksi ja passikuvassa pitäisi taas piipahtaa. Mieheni ehdotti viime viikolla ex tempore, kun kävelimme valokuvausliikken ohi, että tuollahan voisit nyt käydä. No en TOD. Ihan kylmilteen: tukka laittamatta ja meikkaamatta. Vaikkei siitä mitään hyötyä kyllä tule olemaan. Luulen että edellisestä kuvasta tilanne ei parane...
N55
Passikuvat näyttävät usein kamalilta, koska kohde on todellisuudessa kamala. Passikuvissa kun ei saa olla keinotekoisia filttereitä ja huomattavia perspektiivivääristymiä. Muuten tarkastaja hylkää kuvan kun katsoo todellista pärstääsi ensin. Muut myös näkevät saman kuin passikuvassa, mutta eivät sano mitään. Kai se on jotain hienotunteisuutta, että rehellistä mielipidettä ei sanota ulkonäöstä.
Vierailija kirjoitti:
Se passikuva on kuva teistä itsestänne. Olette tottuneet näkemään itsenne peilikuvana, joka ei vastaa todellisuutta.
Et taida tietää, miten kameran linssi toimii :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se passikuva on kuva teistä itsestänne. Olette tottuneet näkemään itsenne peilikuvana, joka ei vastaa todellisuutta.
Et taida tietää, miten kameran linssi toimii :)
* objektiivi
Vierailija kirjoitti:
Passikuvat näyttävät usein kamalilta, koska kohde on todellisuudessa kamala. Passikuvissa kun ei saa olla keinotekoisia filttereitä ja huomattavia perspektiivivääristymiä. Muuten tarkastaja hylkää kuvan kun katsoo todellista pärstääsi ensin. Muut myös näkevät saman kuin passikuvassa, mutta eivät sano mitään. Kai se on jotain hienotunteisuutta, että rehellistä mielipidettä ei sanota ulkonäöstä.
Olen kyllä pohtinut, että miten on mahdollista, että ne automaattipassintarkastukset voivat mitenkään toimia, koska KUKAAN ei muistuta edes etäisesti omaa passikuvaansa....
Näytän aivan "Tuhatkiloisten siskosten" Tammyltä. Valtava muodoton naama, pienet tihrusilmät, muutama otsalla hapsottava hius, raivokas ilme. Mieskin kysyi oliko kuvaajalla joku naurutalon filtteri päällä?
Olen 65kiloinen joten en tajua mistä se sumopainija ilmestyi kuvaani!
Sanoin viimeksi kuvaajalle, että laittaa vaan kuvan suoraan menemään sähköisenä eikä vahingossakaan esittele kuvia minulle. Riittää kun järkytyn kerran - sitten kun avaan uuden passini ;-)
Naama on ku lähiöhoolla, leveämpi ku edellinen. Mieheni näyttää tosiaan ihan vankimielisairaalasta karanneelta sarjamurhaajalta. Jospa päästäisiin johonkin leffaan näillä pärstöillä, jos etsivät jotain pariskuntaa alamaailman kuppilaan tappelemaan ja örveltämään. Vinkvink kaikki castaajat! 😀
Nykyisessä passikuvassani näytän Sanna Marinilta. Olen helvetin tyytyväinen, sillä lapsuuden jälkeen ottamissani virallisissa potreteissa olen ennen tätä aina näyttänyt sekakäyttäjältä, sarjamurhaajalta tai pubiruusulta
Ihmisillä on epärealistiset käsitykset omasta ulkonäöstään. Yleensä itsensä näkee peilikuvana ja kun on katsonut sitä vuosikaudet ei ole laittanut merkille muutoksia ja kun vielä ”asettelee” naamansa edukseen peilatessaan, niin onhan se järkytys, kun hehkeän hoikan muuttumattomana nuoren sijasta saakin väsyneen värittömän ylipainoisen keski-ikäisen passikuvat.