Osa ruuasta uhkaa loppua koronan vuoksi – Suomi suunnittelee tilauslentoja ukrainalaisille työntekijöille
Veikkaanpa, että jos maksaisivat suomalaisille työntekijöille sen kympin tunti, ei olisi mitään ongelmia saada ihan kelpo työntekijöitä.
Olin aikanaan ”viimeisiä suomalaisia” noissa kausitöissä. Mua pyydettiin hommiin, koska osaan hoitaa tarvittaessa myös suurtalouskeittiötä. Olin käynyt amislukion, eli myös ammatillinen tutkinto.
Ihan suoraan tilalliset myönsivät, että venäläisiin, puolalaisiin (ainakin silloin) ja myöhemmin ukrainalaisiin työntekijöihin siirryttiin, koska he olivat halvempia.
Kommentit (25)
Koronakriisin hyviä puolia on, että suomalaisen maatalouden vaiettu mädännäinen puoli on nyt paljastunut. Hesarin kuukausiliitteessä oli joitain kuukausia sitten iso juttu Italian tomaattiviljelmien alipalkatuista työntekijöistä. Ei olisi tarvinnut mennä Italiaan asti.
Mielelläni lähden töihin, jos pääsee bussilla eikä tuet mene.
Voiko joku selittää, miksei niitä 30 000 työhalukasta nuorta miestä viedä peltotöihin?
esim. uutisissa isäntä kertoi , että ukrainalaiset osaa järjestää homman keskenään ja se on parempi kuin, että hänen täytyy kertoa kaikille mitä tehdään. No toimivissa yrityksissä pomo kertoo vaikka kymmenelle ja nämä kymmenen kertoo homman kanssaan toimivilleen. eli täysin tekosyy.
Mun kokemus siis kahdenkymmenen vuoden takaa.
Ja yleltä juttu.
Mitenkähän joskus vuosikymmeniä sitten isännät ja emännät osasivat perehdyttää peruskoululaiset marjanpoimintaan? Myös ne, jotka olivat kantamassa koreja ja lajittelemassa lappuja ja kirjaamassa määrät ylös, olivat pääasiassa koululaisia ja opiskelijoita, nuoria kaikki. Mikä tässä on muuttunut niin vaikeaksi, ettei osata enää opettaa? En oikein jaksa uskoa, että se olisi vaikeampaa kuin vaikkapa oma työni, missä jotain hommia tulee vastaan kerran vuodessa ja pitää opetella ihan itse uusia asioita.
Työmoraalissa saattaa olla isojakin eroja. Tämän päivän nuorisolla, ei tietenkään kaikilla, on välillä aika ongelmia työhön ja sen tekemiseen suhtautumisessa. - 1900
Nykyiset peruskoululaiset ovat vetelämpiä ikinä. Valitettavasti.
Mut suomalaiset on velttoja, se on totta
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku selittää, miksei niitä 30 000 työhalukasta nuorta miestä viedä peltotöihin?
Siksi kun he ovat jo integroituneet Suomeen ja suomalaisuuteen. Kotouttaminen on onnistunut.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006306048.html
Vaikka et pääsisi lukemaan em juttua, asia selviää jo otsikosta.
A) suomalaiset on passivoitu, ja tukien leikkaus / matalana pitäminen syö motivaatiota entisestään.
B) työ on fyysisesti ja henkisesti rasittava, et voi verrata suomalaista sellaisiin joiden maassa rahalla enemmän arvoa eli suomalainen joutuisi tekemään paljon pienemmällä palkalla
Mulle kelpaisi myös 8€/tunti tai jos tuet säilyy ennallaan, niin jos vain ruokkivat mut ja kattavat matkakulut, niin sekin kävisi, jos tässä nyt oikeasti ollaan menossa ruokapulaan.
Mäkään en paljoa vaatisi, vaan tyytyisin mukavaan sänkyyn kimppakämpässä, matkakuluihin ja muutamaan ylimääräiseen euroon päivässä nykyisten tukieni lisäksi. Joku rahallinen korvaus työstä on saatava, mutta tässä tilanteessa rahaa tärkeämpää olisi työkokemus ja hyvä työtodistus.
Tämän vuoksi työnantajat siis suosivat ulkomaalaisia... https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/03/30/mot-paljastaa-olympiastadionin…
Tuossa jutussa kerrotaan, miten työläiset asuivat todella surkeissa oloissa (rottia vilisevissö konteissa, joissa lämpötilat nousi korkeiksi, eikä kaikille ollut edes sänkyä), heille ei maksettu luvattua palkkaa, heitä kohdeltiin huonosti ja tuli jopa tappouhkauksia, kun yksi heistä puhui medialle. Suurin osa ei uskalla puhua.
Todella raivostuttavaa. Käsittämätöntä, että Suomessa tapahtuu tällaista.
Ap tässä. Myös lyhyt kommentti 6 on multa, juuri palstan sulkeutuessa laitettu.
Jo silloin 20+ vuotta sitten, kun esim marjatilat pyörivät vielä osin suomalaisella, osin ulkomaisella työvoimalla, näille maksettiin useissa paikoissa käytännössä eri palkkaa. Vaikka palkka oli urakkana (esim per mansikkavakka), ulkomailta tulleiden työntekijöiden palkasta vähennettiin ties mitä ”kuluja” lakanarahasta ja autokyydeistä alkaen. He eivät osanneet eivätkä uskaltaneet protestoida. Töitä ei myöskään jätetty kesken viikon jälkeen, kun lippu kotiin oli tietylle päivälle. Hammasta purren ja tippa linssissä osa veti keikan loppuun.
Moni oli pettynyt siihen, mitä käteen jäi esim. huonona kesänä, jolloin marjaa ei vaan ollut. Näistä ei tietysti ikinä puhuttu. Lehtijuttuihin pääsivät ne tyytyväiset korkeakoulutetut, jotka kertoivat tienaavansa Suomessa kesälomansa aikana triplasti sen, mitä kotona Venäjällä (tms) koko muun vuoden aikana.
Mä olin töissä mukavalla ja oikeudenmukaisella työnantajalla, mutta hän oli poikkeus noiden joukossa.
Stadion-säätio, Skanska, kaikki aliurakoitsijat: teidät saadaan vielä, teidät TODELLAKIN saadaan vielä. Saatana että ketuttaa. Kansallispyhättö on pilattu ja sotkettu viattomien verellä!! Ja täällä kehdataan urpoilla jostain Qatarista >:(
Nyt Palloliitto hereillä! Perukaa kaikki sopparit eikä yhtäkään ottelua stadikalle ennenkuin syylliset keinahtelee lähimmässä lyhtypylväässä.
No niin ja sehän tulikin ihan väärään ketjuun
Mä en ole yhteiskunnallisesti mitenkään aktiivinen, mutta tämä on sellainen asia, että voisin ryhtyä johonkin radikaaliin protestiin. Tämä on kertakaikkiaan asia, joka pitää saada kuntoon ja toimimaan. Suomessa asuvien pitää pystyä hoitamaan ruoantuotanto itse, ilman että ulkomailta rahdataan työvoimaa lentokoneilla. Tänä satokautena ja jatkossakin.
Tämän hoitaminen ei voi olla vaikeaa, jos halua on. Suomalaiset työttömät ja opiskelijat työhön, piste.
Missä muka tämmöinen tieto? Hallitushan haluaa suomalaiset pelloille ja marjakeisarille ei kelpaa kuin ukrainalaiset.