Naisystävä sai raivarin kun arvostelin Ranskaa ja sen koronatilannetta
Naisystäväni tytär on naimisissa Ranskalaisen miehen kanssa. Kun totesin, että Ranska kuuluu samaan kastiin kuin Espanja, ja Italia koronaviruksen hoidossa, niin naisystävä sai mielettömän raivokohtauksen. Ei siis olisi halunnut kuulla totuutta asiasta.
Tosiasiassa Ranska on joka tavalla kehitysmaa. Eihän siellä toimi mikään. Taidan myös jättää naisystävän. Ei tuollaista hullua jaksa katsoa.
Kommentit (13)
Ranska on sentään parempi vaihtoehto kuin usa tai venäjä.
Aloittaja on ihan oikeassa siitä, että Ranska on kehitysmaa. Olen itse asunut kaksi vuotta Ranskassa, eikä siellä kyllä toimi mikään.
No just. Ootte aivan liian tosikoita. Ranskaa ei saa arvostella, eikä etenkään sen pääkaupunkia porvoosia.
Ranskassa on sentään asiat paljon paremmin kuin Suomessa.
Italia ja Espanja eovät ole terveydenhuollossakehitysmaita, vaan korkeammalle rankattuja kuin Suomi. Ranskasta en tiedä, se voi ollakin kehitysmaa, sitä en tunne tarkemmin.
Suomi tosin on vielä tavallistakin heikompi banaanivaltio, mitä koronaan tulee. Meillä ei ole testejäkään tai edes suojavarusteita terveydenhuoltohenkilökunnalle, saati muille. Ja meillä on suhteessa väkilukuun vähemmän tehohoitopaikkoja kuin noilla muilla mailla.
Vierailija kirjoitti:
Ranskassa on sentään asiat paljon paremmin kuin Suomessa.
Kerro ihmeessä missä asiassa on paremmat? Itselle ei tule mieleen yhtään asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Ranskassa on sentään asiat paljon paremmin kuin Suomessa.
Viini on halvempaa ja ilmasto parempi. Mitä muuta?
Ja tämän jälkeen otti sinut Dogggy-asennossa takaapäin strääppärillään?!
Kyllä Ranska kuitenkin kovasti yrittää, esim. ne sairaalaluotijunat.
Tauti pääsi vaan leviämään liikaa etenkin väkirikkaassa Pariisissa.
Vierailija kirjoitti:
Italia ja Espanja eovät ole terveydenhuollossakehitysmaita, vaan korkeammalle rankattuja kuin Suomi. Ranskasta en tiedä, se voi ollakin kehitysmaa, sitä en tunne tarkemmin.
Suomi tosin on vielä tavallistakin heikompi banaanivaltio, mitä koronaan tulee. Meillä ei ole testejäkään tai edes suojavarusteita terveydenhuoltohenkilökunnalle, saati muille. Ja meillä on suhteessa väkilukuun vähemmän tehohoitopaikkoja kuin noilla muilla mailla.
Ranska on ainakin ennen rankattu maailman ykköseksi, ihan viime vuosina en ole tilannetta enää seurannut.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Ranska kuitenkin kovasti yrittää, esim. ne sairaalaluotijunat.
Tauti pääsi vaan leviämään liikaa etenkin väkirikkaassa Pariisissa.
Koillisen Alsace pahin koronapesäke, Strasbourg ym. Mulhousessa oli joku uskonnollinen kokous, josta levisi myös pahasti.
Annoitko nyt sille naisystävällesi exäsi takin?
Ja meet takaisiin yksiin sen exäsi kanssa, jota et jostain syystä tässä nyt maininnut?