Hankala ja herkkä ongelma. Mietin täällä että voinko yksinäisyyteen ja uupumukseen menettää henkensä?

Olen 30v nainen. Olen kuulemma ihana, mukava, ahkera ihminen. Minussa on paljon hyvää.

Mutta kun olen täällä viimeiset 20v taistellut pahojen terveysongelmien kanssa ja yhdessä vaiheessa minusta tuli enemmänkin esille se negatiivinen puoli. Aloin olemaan pahasti uupunut ja olisin tarvinnut sitä tukea.
Sain tilalle riitoja, työpaikalla kiusattiin, ihmiset kaikkosivat pois elämästäni.

Juttelin eilen läheiselle ihmiselle ja hän sanoi minulle suorat sanat että miksi halusi pitää etäisyyden minusta, olin kuulemma liian vaikeasti käsiteltävä ja oksensin vain ulos sitä pahaa oloa, sanoi että olin sietämätön.
Purskahdin itkuun ja sanoin hänelle että olin niin yksinäinen ja mistään en saanut tukea.

Nyt kun tilanne on lähes täysin eri kuin silloin niin tämä läheinen uskaltaa taas olla tekemisissä kanssani koska olen oikeasti mukava ja positiivinen ihminen.

Pointtini on että nyt kun tilanne on kasassa verrattuna edelliseen niin tajusin että olen hirmu yksinäinen, päivät ovat valtavan onttoja ja tyhjiä. En pysty enää syömään ja yöllä on tuskaa kun ajattelen ettei kukaan ole tukemassa minua enkä ole kenellekkään tärkeä. On vain lääkärit ketkä ymmärtävät minua ja siellä tunnen itseäni ihmisenä.

Tämä väärinkäsitykset, riidat ja ihmisten puute elämässäni ovat sairastuttaneet minua paljon pahemmin kuin muut terveydelliset vaivat. En olisi koskaan uskonut tähän.

Saisinko teiltä vinkkejä miten päästä eroon yksinäisyydestä ja miten voisin tulla paremmaksi ihmiseksi. On ollut rankka prosessi yksin tervehtyä. Olen sen verran nuori että haluaisin vielä uskoa että on elämä jäljellä.