Mies aikoo lähteä saunailtaan sosialisoimaan vaikka korona-tilanne päällä
Ihan uskomatonta itsekkyyttä.
Olemme tehneet etätöitä jo useamman viikon, mies tosin vastahakoisesti ja suhtautunut muutenkin esim. käsien pesuun kun uhmaikäinen kakara.
Kuulun riskiryhmään ja totta h*lvetissä haluan minimoida riskit sairastua.
Mies aikoo kuitenkin lähteä viikonloppuna ystävänsä luokse saunomaan.
Paikkakunnallamme on useampi korona tartunta ja altistuneita noin 20 (saattaa toki olla enemmänkin)
Ei ymmärrä kun yritän sanoa, että ei niitä ohjeistuksia ole ihan turhaan annettu, että välttäkää tapaamisia!
Olen kuulemma ilonpilaaja ja nalkuttava akka sekä koronahysteerikko.
Hän ei ota vakavissaan kuulumistani riskiryhmään. Aiemmin juuri pohti että kuinka monta riskiryhmään kuuluvaa tuttavaa tuntee , eikä maininnut minua siinä listassa laisinkaan, vaikka asumme yhdessä ja todellakin tietää sairaudestani .
Mitä tässä voi tehdä, jos toinen ehdoin tahdoin on päättänyt lähteä hankkimaan taudin johon todennäköisesti tulisin kuolemaan ja vaikka en, tuo itsekkyys on jotain niin julmaa, että en löydä enää edes sanoja.
Olisi ollut kiva nähdä miten olisi selviytynyt vaikka talvisodassa, jos kolme viikkoa etätöitä saa nupin kilahtamaan noin pahoin, ettei omalla eikä läheisten turvallisuudella ole enää mitään merkitystä.
Kommentit (28)
Nyt puhelin käteen ja soitat tuolle miehesi ystävälle. Kerrot selvästi että sinä olet riskiryhmää joten miehesikään ei pidä tavata ketään ulkopuolisia. Ja sitten pyydät ystävää perumaan saunakutsun. Jos ystävä on millään tavalla tolkullinen ihminen niin tajuaa tilanteen.
Ihanan uroksen olet löytänyt. Lisäänny ihmeessä idioottisi kanssa.
Lähden tänään ryyppäämään kaverini kanssa, vaikka olen riskiryhmää. Aivothan siinä sulaa jos joutuu hysteerikkoa selvinpäin katsomaan 24/7.
Harrastaa muutkin extreme-lajeja.
"Todennäköisesti tulisit kuolemaan"? Mitä kaikkia perussairauksia sinulla on, jos kuoleman todennäköisyys on yli 50%?
Kannattaisi muistaa, että esimerkiksi Italiassa ja Tanska koronaan kuolleiden keski-ikä on 80-81. Eli samaa tasoa kuin elinajanodote.
Vierailija kirjoitti:
"Todennäköisesti tulisit kuolemaan"? Mitä kaikkia perussairauksia sinulla on, jos kuoleman todennäköisyys on yli 50%?
En halua avautua sairauksistani sinulle. Aloituksessa kerroin kaiken oleellisen, se riittäköön.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi muistaa, että esimerkiksi Italiassa ja Tanska koronaan kuolleiden keski-ikä on 80-81. Eli samaa tasoa kuin elinajanodote.
Etkö osaa lukea? Ap kertoi kuuluvansa riskiryhmään, eikä kertonut ikäänsä, mikä ei ole nyt relevantti asia.
Virukseen on kuollut paljon nuoriakin, perussairaita ihmisiä.
Minulla sama tilanne. Asuinkumppanini pitää hysteerikkona. No, teen tässä hiljalleen kuolinsiivousta. Oikein muuhun eivät voimat nyt riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Todennäköisesti tulisit kuolemaan"? Mitä kaikkia perussairauksia sinulla on, jos kuoleman todennäköisyys on yli 50%?
En halua avautua sairauksistani sinulle. Aloituksessa kerroin kaiken oleellisen, se riittäköön.
Jep, eli valehtelit.
Vierailija kirjoitti:
Virukseen on kuollut paljon nuoriakin, perussairaita ihmisiä.
Paljon? Mikä on prosenttiosuus?
Minulla kävi huono tuuri sillä pari kuukautta sitten olin vielä täysin terve. Nyt on kunyo kun 90-vuotiaalla. Olen 45. Ei tässä suta kuin valmistautua.
Miksi elät tuollaisen ihmisen kanssa? Ei kenenkään pitäisi joutua :(
Ja miehesi pissipäisyys tuli ilmi vasta nyt koronan myötä vai ? En todellakaan usko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Todennäköisesti tulisit kuolemaan"? Mitä kaikkia perussairauksia sinulla on, jos kuoleman todennäköisyys on yli 50%?
En halua avautua sairauksistani sinulle. Aloituksessa kerroin kaiken oleellisen, se riittäköön.
Jep, eli valehtelit.
Anteeksi kovin, etten halua levitellä koko sairaskertomustani tuntemattomille ihmisille vauvapalstalla.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Ja miehesi pissipäisyys tuli ilmi vasta nyt koronan myötä vai ? En todellakaan usko.
Enhän minä niin sanonut. Tämä korona-keissi nyt on omansa ja ihan omaa luokkaansa, eikä liity mihinkään aiempaan.
Ap
Jätä se sika. Olen tosissani.