Syvästä masennuksesta parantuneet! Pitääkö paikkansa, että masentunut toipuu tällä kaavalla:

Aina ja jokaisella niinkö?

Kyllähän siinä masennuksessa oli nousuja ja laskuja.

Sanoivat ”hyvin usein menee niin”. Ja molemmat nyökyttelivät.

Tiedän, että on nousuja ja laskuja, myös tervehtymisen jälkeen. Jäin miettimään, mistä tietää, milloin on se viimeinen syvä lasku?

Ei.

Jos syvästi masentuneen mieliala alkaa nousta nopeasti niin luultavasti on päättänyt minä päivänä ja miten tekee itsemurhan. 

Ei mulla ainakaan tullut mitään romahdusta ennen parantumista. Velloin siellä itsevihassa ja -tuhoajatuksissa vuosia, kunnes sain apua joka oikeasti minulla toimi. Parempia päiviä alkoi olemaan enemmän, ja muutaman kuukauden ajanjaksolla huonot päivät katosivat miltei kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei mulla ainakaan tullut mitään romahdusta ennen parantumista. Velloin siellä itsevihassa ja -tuhoajatuksissa vuosia, kunnes sain apua joka oikeasti minulla toimi. Parempia päiviä alkoi olemaan enemmän, ja muutaman kuukauden ajanjaksolla huonot päivät katosivat miltei kokonaan.

Millaista apua sait?

T: kymmenen vuotta masentunut

Kaikenlaiselle psyykkiselle toipumiselle on tavallista, että tulee välillä takapakkia. Ihan psykiatri sanoi, että se on kuin joku tanssi (en muista mikä) jossa mennään askel taakse ja kaksi eteenpäin. Eli toipuminen ei ole aivan suoraviivaista, mutta silloin pitäisi katsoa pidempää jaksoa.

Laita vaikka appelsiininsiemen multaan ja katso kun siitä lähtee kasvi. (Tai no, jos laittaa monta niin joku voi lähteä kasvamaan). Sekin on realiteetti jota voi miettiä turhien kuvitelmien sijaan. Elämä menee aina vain eteenpäin, ei koskaan taaksepäin. Koitetaan löytää joku siedettävä hetki joka päivästä.

En nyt tiedä meenekö ihan noin, mutta ainakin terapia joka oikeasti hoitaa/auttaa, saa ihmisen joksikin aikaa "syvempiin vesiin" koska tuolloin ihminen kohtaa mielessään ja käsittelee ne pahimmat asiat. Jos ihminen onnistuu ymmärtämään ja hyväksymään ne asiat, niin siitä alkaa sitten nousu posiitivisempaa elämää kohti. Toisaalta, jos masennuksen on aiheuttanut serotoniiniongelmat, niin silloinhan lääkityksen pitäisi auttaa, eikä mitään asioiden terapointia tarvita.

Ei ole olemassa kaavaa millä paranee, monet meistä sairastaa koko elämänsä. Siinä vaan jotenkin oppii olemaan sen kanssa ja jokainen pohja laskee rimaa missä se "syvä" menee. Sen minkä minä koen keskivaikeana on testien mukaan syvää ja keskisyvä tuntuu normaalilta.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole olemassa kaavaa millä paranee, monet meistä sairastaa koko elämänsä. Siinä vaan jotenkin oppii olemaan sen kanssa ja jokainen pohja laskee rimaa missä se "syvä" menee. Sen minkä minä koen keskivaikeana on testien mukaan syvää ja keskisyvä tuntuu normaalilta.

Tarkoitatko pohjalla, että romahdat joka kerta enemmän ja enemmän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole olemassa kaavaa millä paranee, monet meistä sairastaa koko elämänsä. Siinä vaan jotenkin oppii olemaan sen kanssa ja jokainen pohja laskee rimaa missä se "syvä" menee. Sen minkä minä koen keskivaikeana on testien mukaan syvää ja keskisyvä tuntuu normaalilta.

Tarkoitatko pohjalla, että romahdat joka kerta enemmän ja enemmän?

Joskus pohjalla ei jaksanut mennä ulos kodista. Viime pohjalla on jaksanut tulla pois vessasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole olemassa kaavaa millä paranee, monet meistä sairastaa koko elämänsä. Siinä vaan jotenkin oppii olemaan sen kanssa ja jokainen pohja laskee rimaa missä se "syvä" menee. Sen minkä minä koen keskivaikeana on testien mukaan syvää ja keskisyvä tuntuu normaalilta.

Tarkoitatko pohjalla, että romahdat joka kerta enemmän ja enemmän?

Joskus pohjalla ei jaksanut mennä ulos kodista. Viime pohjalla on jaksanut tulla pois vessasta.

Korjaus: Viime pohjalla en jaksanut tulla pois vessasta.

Kokemukset ovat yksilöllisiä, toki, mutta nykytieteen näkökulmasta kyllä se jokseenkin tuon kaavan mukaan menee.

Masennus on sairaus, jossa täytyy mennä "tarpeeksi syvälle", jotta mielen omat puolustusmekanismit heräävät ja aloittavat parantumisprosessin. Ongelma toki tässä on, että "tarpeeksi syvälle" meneminen on itsessään riski, ja ei ole mitään takeita löytääkö syvyyksistä tietään takaisin maan pinnalle.

Kukaan ei voi etukäteen sanoa miten käy taistossa omaa psyykettään (sen hirviöitä) vastaan. Joillekin käy hyvin. Joillekin ei käy hyvin. Elämä on riskin ottamista.

Mutta mikä on parempi vaihtoehto? Masentuneen lääkitseminen turraksi on sama kuin jos virustautia vastaan jatkuvasti estäisit kuumetta nousemasta yli 37 asteen; tauti vain kestäisi ja kestäisi, ja siitä tulisi krooninen.

Ei minulla ainakaan mennyt noin. Lääkäri kirjoitti lääkkeet. Kun sain lääkkeillä katkaistua unettomuuden ja nukuin aikoihin ilman yöllisiä tuskanhikeen heräämisiä, ja kun olin syönyt ssri-lääkettä n.5 viikkoa, aloin toipua.

Ensin toiset huomasivat, etten ole enää aivan lamautunut, sitten väri alkoivat palaa synkkään elämään ja ensimm kertaa kykenin olemaan olemassa ilman ahdistuneisuutta, huomasin, että olen ehkä, todellakin ehkä! - parantumassa. Silti pelkäsin romahdusta,jota ei onneksi tullutkaan.

Parasta oikean lääkityksen ja hyvien unien jälkeen oli, kun löysin erinomaisen psykoterapeutin.

Kyllä edelleen, vuosien jälkeen sairausjaksosta, pelkään uudelleen sairastumista. Tiedän kuitenkin varoittavat merkit: unettomuus, epämääräinen ahdistuneisuus, mielialan lasku.

Siinä tapauksessa lääkkeet käyttöön uudelleen !

Olen ollut vakavasti masentunut ja 2 kertaa 3 viikkoa osastohoidossa itsemurhavaaran takia. Siellä hoidossa mua alkaa hävettää suunnattomasti ja jotenkin alan psyykkaamaan itseni sieltä poispääsyyn. Koen jotenkin että enhän minä nyt oikeasti ole oikeutettu yhteiskunnan varoilla saamaan apua.

Päätän että en ikinä joudu sinne enää.

Nyt olen miettinyt sitä, että jos en jo alle 20 vuotiaana olisi pelännyt mt ongelmaiseksi leimaantumista, olisin voinut nyt olla terve ja elämäni olisi voinut mennä toisin. Tunsin, että minä olen jotenkin viallinen, kun olen siellä apua hakemassa. Pelkäsin, että minusta etsitään vain vikaa. Vaikea sanoa, mutta tuo pelko siitä viallisuudesta ja huonommuudesta on ollut tervehtymisen este. Mutta se on ollut myös se voima jolla olen saanut skarpattua itseni hetkeksi terveen kirjoihin...

Paljon on tapahtunut ensimmäisen mt kontaktin jälkeen. Voisinpa mennä ajassa taaksepäin ja auttaa itseni elämän alkuun. Olisin selvinnyt masennuksesta paljon paremmin ja tilanteeni olisi parempi. Masennus voi johtua monesta syystä. Itselläni on ollut erilaisia masennuksia. Nykyinen johtuu traumasta ja fyysisistä kivuista, ja pelkään, että se vie minut lopulta hautaan.

Olem tästä ja muualtakin lukenut, että hyväksyminen on se käännekohta. Mutta mitä silloin hyväksytään? Se, että on masentunut? Vai että on toiminut hölmösti? Vai oman luonteensa viat?

.

Kyllä mä edelleen toivon välillä, kun on oikein hankalaa, että lähtisin tästä mailmasta mutta se kestää muutaman päivän viikkojen, kuukausien ja vuosien sijaan.

Nykyään mielenterveyden järkkymiseen tarvitaan joka kerta aina vain enemmän, joten esimerkiksi tämän koronan vaikutukset omassa elämässäni eivät saa minkäänlaista ahdistusta yms. aikaan, koska olen käynyt ne vaikutukset läpi jo moneen kertaan, ja oppinut elämään esim. kaikenlaisen epävarmuuden kanssa. Jonkinlaista hyväksymistä kai sekin.

Olen hyväksynyt sen, että elämäni on mennyt niin kuin on mennyt ja että monet asiat eivät ole olleet minun päätettävissäni. Keskityn niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa nyt. Keskityn tekemään parhaani ja yritän muistaa, että se riittää.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä edelleen toivon välillä, kun on oikein hankalaa, että lähtisin tästä mailmasta mutta se kestää muutaman päivän viikkojen, kuukausien ja vuosien sijaan.

Nykyään mielenterveyden järkkymiseen tarvitaan joka kerta aina vain enemmän, joten esimerkiksi tämän koronan vaikutukset omassa elämässäni eivät saa minkäänlaista ahdistusta yms. aikaan, koska olen käynyt ne vaikutukset läpi jo moneen kertaan, ja oppinut elämään esim. kaikenlaisen epävarmuuden kanssa. Jonkinlaista hyväksymistä kai sekin.

Olen hyväksynyt sen, että elämäni on mennyt niin kuin on mennyt ja että monet asiat eivät ole olleet minun päätettävissäni. Keskityn niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa nyt. Keskityn tekemään parhaani ja yritän muistaa, että se riittää.

Ihana kuulla, että kykenet ajattelemaan noin. Koska olet niiiin oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Sanoivat ”hyvin usein menee niin”. Ja molemmat nyökyttelivät.

Tiedän, että on nousuja ja laskuja, myös tervehtymisen jälkeen. Jäin miettimään, mistä tietää, milloin on se viimeinen syvä lasku?

Ei sitä tiedä, milloin se on. Mä lakkasin odottamasta huonoja ja hyviä aikoja. Jossain vaiheessa aloin huomata, että oli parempia päiviä enemmän. Välillä pelotti, että hyvät ajat loppuu, mutta sitten muistin, että sieltä pohjalta on noustu aiemminkin, joten lopetin pelkäämästä.