Uskaltaako kerrostalon rappukäytävässäkään kohta enää kulkea?
Jossain oli että kun koronaa kantava aivastaa tai yskii, niin ne virukset jää leijailemaan ilmaan kolmeksi tunniksi ja tartuttaa sen ajan. Miten rapussakaan uskaltaa siis enää kohta kulkea? Ei pysty olemaan hengittämättä koko matkaa ulos, jos asuu korkeammalla kuin ekassa kerroksessa. Jää ulkoilutkin sitten ulkoilematta ja roskat viemättä.
Kommentit (23)
Kyllä mä osaan kädet pestä ja käyttää hanskoja. Enemmän huolettaa nuo hengitysilmassa olevat virukset. Niiltä kun on vaikeampi välttyä. -ap
Ongelmana on sekin että korona leviää myös suolistokaasuista. Jos haistat jossain mehevän pierun, voi olla jo myöhäistä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä osaan kädet pestä ja käyttää hanskoja. Enemmän huolettaa nuo hengitysilmassa olevat virukset. Niiltä kun on vaikeampi välttyä. -ap
No laitat hengityssuojaimen ja suojaat silmäsi myös.
Sillä sipuli
Kulje ikkunan kautta. Tikapuut auttaa.
Edellinen naapurini käytti niin valtavasti hajuvettä, että hänen kulkemisensa ulko-ovelta omalle ovelleen pystyi haistamaan monta minuuttia jälkeenpäin. Jos hajuvesi leijuu ilmassa noin pitkään, leijuvat kyllä viruksetkin. Edes hengittämättä juokseminen omalta ovelta ulos ei auta, koska virukset tarttuvat kyytiin.
Kyllä virus rappukäytävissäkin on, monta päivää voi leijailla ylös alas. Ilmastpintiaukkoihinkin menevät, seinäpintaan, ovenkahvoihin, pyöriin, suksiin, varastoon, pesuhuoneisiin, saunaan, ulkoharjaan. Tuskin siivooja kerkee kaikkia puhdistaa eikä edes ymmärrä puhdistaa. Eli kerrostalon rappukäytävä on arveluttava paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä osaan kädet pestä ja käyttää hanskoja. Enemmän huolettaa nuo hengitysilmassa olevat virukset. Niiltä kun on vaikeampi välttyä. -ap
No laitat hengityssuojaimen ja suojaat silmäsi myös.
Sillä sipuli
Hengityssuojaimesta ei ole mitään hyötyä koronan kanssa. Se virus menee niistä läpi.
Meidän taloyhtiössä oli tullut ohjeet seinälle. Siinä kerrottiin että siivousta on tehostettu ja yleisten tilojen käyttö on omalla vastuulla eikä naapuria saa tervehtiä halaamalla. Tuo viimeinen huvitti kun ei Suomessa naapurit ole ennenkään halailleet toisiaan.
Meidän taloyhtiön ilmoitustaululla on lappu jossa määrätään pitämään 2 metrin turvavälit muihin asukkaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Edellinen naapurini käytti niin valtavasti hajuvettä, että hänen kulkemisensa ulko-ovelta omalle ovelleen pystyi haistamaan monta minuuttia jälkeenpäin. Jos hajuvesi leijuu ilmassa noin pitkään, leijuvat kyllä viruksetkin. Edes hengittämättä juokseminen omalta ovelta ulos ei auta, koska virukset tarttuvat kyytiin.
Sama juttu röökinhajun kanssa, sehän leijailee hississä vaikka kuinka kauan. Kiva sitten tuollaiset virukset siellä leijailemassa ties kuinka kauan.. Eikä rappujen käyttäminenkään auta kun mistä sitäkään tietää kuka siitä on sua aiemmin kulkenut ja hönkinyt viruksiaan. Hississä vielä häthätää voisi sen pari kerroksen väliä pystyäkin olemaan hengittämättä (ja silmät kiinni) mutta portaita kiivetessä sekään ei onnistu.
Nyt kun noita etelänmatkaajiakin kotiutuu vähän sinne tänne niin onpa kiva kun tuollainen asuu samassa rapussa. Sehän saa tartutettua kaikki naapurinsa ihan vaan sillä että tuli kotiin, käy vähän ulkoilemassa ja viemässä roskia..
Vierailija kirjoitti:
Meidän taloyhtiön ilmoitustaululla on lappu jossa määrätään pitämään 2 metrin turvavälit muihin asukkaisiin.
Mitä tuokaan oikeasti auttaa? Harvempi sitä naapurinsa naamaa on nuolemassa muutenkaan, mutta sen viruslingon köhimät taudit leijailee siellä hississä..
Pitäisi tulla määräys, että kaikki rappukäytävät pitää tuulettaa. Käytännössä ulko-ovet auki yötä päivää.
Ainakin seuduilla, joilla ei esiinny tähän aikaan pakkasia.
Vierailija kirjoitti:
Meidän taloyhtiössä oli tullut ohjeet seinälle. Siinä kerrottiin että siivousta on tehostettu ja yleisten tilojen käyttö on omalla vastuulla eikä naapuria saa tervehtiä halaamalla. Tuo viimeinen huvitti kun ei Suomessa naapurit ole ennenkään halailleet toisiaan.
Elikkä jos joku halaa sillä on varmasti tauti 🙄
Sieltä rapustahan se tarttuu sisäilman kautta 3 tuntia oireilevan ihmisen kulkemisen jälkeen. Voitteko laatia yhteiset säännöt rapussa kulkemiseen: ei yskimistä rapussa edes hihaan, paperinenäliina tulee olla valmiina mahdollista yskää varten koko ajan. oven aukaisu vain puhdasta nenäliinaa käyttäen. Säännöt isolla heti oveen. Tuon pitäisi auttaa. Itse asun omakotitalossa, onneksi.
Tietysti uskaltaa. Itse asun tosin omakotitalossa.
Kuumottaisi kyllä asua isossa kerrostalossa pääkaupunkiseudulla. Melkoinen viruslinko.
Kenelläkään laittaa linkkiä siihen artikkeliin missä mainitaan tuo kolme tuntia?
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi tulla määräys, että kaikki rappukäytävät pitää tuulettaa. Käytännössä ulko-ovet auki yötä päivää.
Ainakin seuduilla, joilla ei esiinny tähän aikaan pakkasia.
Ei kaupungissa voi ulko-ovet auki olla kadulle, haloo! Sieltä tulee muutakin kuin virusta sisään!
Mietin tässä, että jos virus kulkee ilman mukana, olen kohta sairas. Joku tässä rapussa asuva on päättänyt panostaa kokkaamiseen ja kotini haisee baarin keittiöltä. Rasvankäry tunkee ovesta meille, koska olemme itse huolehtineet ilmanvaihdon esteettömästä kulkemisesta. Keittäjämestari ilmeisesti ei, tai sitten hän tuulettaa käryt rappuun. Kai sieltä sitten koronakin tulee. Haisee pahalle.
Voit silti pyyhkiä ovenkahvat, lukot(jos on naksautettavia) jne. kloorivedellä tartuntojen vähentämiseksi.