Tekisi mieli erota mutta mitä jos se ei olekaan oikea ratkaisu? pelottaa! =(

On NIIN kovin yleistä, että nainen kärsii suhteessa pitkään ja miksi aina näistä samoista asioista?



Yksinäisenä sinkkuna muistuu näistä mieleen, että ei se parisuhdekaan AINA niin ihana vaihtoehto ole.

mutta eihän parisuhde pysy kunnossa jos ei keskustella

Muuta en nyt osaa sanoa. Itsellä on onneksi kirjoitustenne perusteella vähän parempi tilanne, mies sentään puhuu, mutta harmillisen usein asiat jää pelkäksi puheeksi!



Paljon johtuu meillä siitäkin, että vaadin itseltäni ja muilta enemmän kuin mieheni - itse haluan pitää kodin siistinä omaksi iloksi, mies siivoisi vain silloin kun vieraita tulee ja silloinkin vain näkyvät paikat...



Miehen pienen (ei onneksi kovin vakavan) syrjähypynki tulkitsin jonkinlaiseksi paoksi todellisuudesta: onhan arki loppujen lopuksi aikamoista puurtamista ja todella tylsää. Raha ei puussa kasva ja töitten jälkeen on niin väsynyt, että ei jaksa tehdä mitään hauskaa puhumattakaan siitä että pääsisi matkustelemaan ja sillä tavalla pakenemaan arkea...



Tällaisia hajanaisia ajatuksia tässä, en tiedä onko kellekään apua, mutta itse taas tajuaa ettei kamppaile yksin samojen ongelmien kanssa. Eilen mietinkin että onkohan syynä kuitenkin pohjimmiltaan valtava ero eri sukupuolten välisessä ajattelumaailmassa - suutuin miehelle tekemättömistä asioista eikä se edes tajunnut sitä... Toisaalta sitä sitten rupesi miettimään itseään ja oman käytöksensä järkevyyttä...



Itse olen sitä mieltä, että liian pitkälle ei pidä sietämisessäkään kuitenkaan mennä: palkatonta orjaa on itsestään turha tehdä, elämä on liian lyhyt siihen! Eikä se anna lapsillekaan hyvää mallia jos toinen tekee kaiken ja toinen ei mitään: ottavat muuten itsekin alistujan roolin aikuiseksi kasvettuaan.

Itse olen ajatellut asian niin, että kyllähän sen eron voi vielä perua harkinta-ajan jälkeen, joten me muutamme erilleen ja katsomme tilannetta uudelleen sitten puolen vuoden päästä. Tsemppiä ap!

kannattaisiko kuitenkin yrittää vielä?

Oletteko oikeasti tehneet kaikkenne, että homma alkaisi toimimaan?

Loma tai terapia tms. kehiin, jossa oikeasti keskitytte toisiinne ja suhteeseenne?

tämä tullut ilmi joskus kun eräät tuttavat erosi ja palasikin takaisin yhteen...



AP

Usein ihminen on suhteessaan niin sisällä, että sitä on vaikea nähdä ulkopuolisen silmin. Entä jos kertoisitte, että mitä hyvää ja mitä huonoa on suhteissanne? Ehkä se havahduttaisi teidät siihen todellisuuteen? On hivenen eri asia, että onko parisuhde vaikka väkivaltainen tai vaikka onko hankala anoppi ;-)

meillä on vain koe aika menossa kotona, katsomme mihin tämä menee ensi vuoteen asti ja jos ei tästä enään mitään tule niin sitten pannaan eropaperit vetämään.



Meillä mies piti yllä salasuhdetta pitkään ja nyt en pysty enään luottamaan häneen, joten yritämme saada keskustelua aikaiseksi, ja mietimme mitä teemme, mies ei vain puhu tunteistaan eikä mistään, miettii vaan sanoja???

sen kanssa on vaikee puhua mistään ja sillä on ne omat jutut mitkä sitä kiinnostaa.

Mies ei tee kotihommia laisinkaan ja minä olen aina lasten kanssa hänen käydessä omissa harrastuksissaan minne ahluaisi minutkin mukaan ja joissa olen ennen vauvaa kyllä käynytkin mutta mua ei oikeen se kiinnosta.



Minä haluaisin enemmän uhdessä olemista ja hellyyttä mies pelkkää seksiä...

Haluaisin että käytäs yhdessä ihan vaikka vaan kaupassa mutta mies aina muka niin väsynyt yms...



Minä toisin sanoen hoidan meillä kaiken kohta menen takaisin töihinkin... mies alkoi hoitamaan meidän raha-asioita ja kaikki meni päin persettä... perintään yms...



En tiedä kun ei oikeen ole kunnollista syytä erota vain se että minä en ole onnellinen näin.



AP

Kutosen ratkaisu kuulostaa kovin järkevältä. Totuus on valitettavasti se, että kerran rikottu on aina rikottu. Sitä ei enää koskaan uuden veroiseksi saa. Sama kuin vaikka upouudella autolla olis ajettu kolari. Alkuunsa lommot näkyy pahasti, niitä voidaan oikoa, mut ainakin omistajat aina tietää, että kolaroitu mikä kolaroitu. Samoin ulkopuolinen ammattimies tietää, et mitä on tapahtunut.

jota pitää hoitaa ja paapoa, ei jaksa!



Sanoin miehelle että nyt me mennään kauppaan, joka tiistai ja perjantai yhdessä. Ihme kyllä on suostunut, ei kyllä maksa ostoksia, mutta on kuitenkin kaupassa.



Sitten järjestin meille loman ja sanoin että sinne lähdetään, mies intti vastaan, sanoin sille että menen sitten yksin, jää sä lasten kanssa kotiin, olikin innokkaasti tulossa.



Mut ärsyttää niin... kun aina pitää käskeä, mitään ei halua oma aloitteisesti.

Suostuisko seiska teillä mies parisuhdeterapiaan? Onnettomana olo ei ole jatkuvasti oikein, mutta enpä koskaan lapsiperheelle suosittelisi eroa ensimmäisenä ratkaisuna, varsinkin kun ei ole mistään oikeasti vakavasta asiasta kyse, jota ei pystyisi korvaamaan. Se on yleinen lähtökohta varmaan, että jos toisen ihmisen varaan omaa onneaan sälyttää, niin se on aika rankka tie, puolin jos toisinkin. Jostain sitä onnea pitäisi kuitenkin saada, mutta mistä, niin se on jokaisen oma asia, johon kannattaa varmaan kuluttaa useampikin hetki miettimiseen.

Tänään olin sitten apri tuntia poissa ja täällä ei ollut ainuttakaan tiskiä ja paikat oli hyvässä kunnossa (eikä niin kuin yleensä kun mies on ollut lasten kanssa eli kuin pommi ois räjähtänyt), ensimmäistä kertaa tulin kotiin ilman että olin kiukkunen.

Että kyllä se mun kirje jotain on laittanut miehen ajattelemaan, nyt se lähtee viikonlopuksi harrastuksensa pariin on siis yön poissa... minä täällä sitten kahden yhteisen lapsen ja miehen edellisen liiton lapsen kanssa, saa kattoo mitä siitä tulee...

Ilmoitin kyllä että myös minä saan sitten olla yötä pois jos joskus tulee sellainen tilanne, meinaan mies on myös mustasukkainen ja on ollut hankaluuksia minun päästä edes työpaikan pippaloihin koska pomoni on mies...



AP

että kaunis perintö kippo on rikki, eikä sitä enään voi käyttää, siksipä juuri yritämme tehdä uutta kippoa, kun entinen vuotaa. Mutta on niin hankalaa tehdä uutta kun toinen ei ole valmis puhumaan, vaan kaikki menee yksin puheluksi, ja sitä ei jaksa.



Ja sitten mies luulee että kaikki on hyvin jos en puhu, mutta yksinkään ei huvita puhua.

Kutoselle sen verran lisään, että valitettavasti tiedän tuosta asiasta paljon enemmän kuin haluaisin tietää. Kaikki on tullut kokeiltua menneessä, ulkopuolinen apu ja kaikki koeaikaa myöten. Suostuisiko teillä mies hakemaan ulkopuolista apua tai puhumaan ulkopuolisen kanssa? Jossain vaiheessa sitä vaan toisen ihmisen muutoksen odottaminen voi olla turhaa ja sitten on mietittävä, että miten tämä oma elämä on elettävä. Muutos saattaa pelottaa, mutta aika ja asian työstäminen saattaa antaa siivet jatkaa matkaa. Kyllä ne siivet kantaa.

sen mielestä ongelmia ei ole sen takia tässä mietityttää että kitisenkö turhasta?

Mutta kuitenkin aina kun mies viikonloppuisin yön töissä niin oi että on niin ihanaa olla alsten kanssa keskenään kotona ei tarvii passata miestä koko aikaa tai siivota sen jälkiä tms...

Haluaisin vaan joskus viettää sellaista elämää kuin mies, tulla töistä kotiin, mennä hetkeksi huilaamaan sen jälkeen syödä ja juoda kahvia YKSIN mennä' pihalle tekemään omia hommia ja sitten taas hetkeksi koneelle ja sitten nukkumaan...



Mies puolestaan voisi hoitaa kaikki muut siinä sitten kun minä vietän omaa aikaani... Olen tästä puhunnut ja tästä on tapeltu jne mutta mmikään ei muutu kuin pariksi viikoksi ja sitten kaikki jatkuu ennallaan...



Niin ja sitten vielä miehellä on lapsi edellisestä liitosta jonka asiat minä hoidan... hän ei ota vastuuta edes tästä lapsesta. MIelelläni minä tämän lapsen hoidan ja on jo niin iso ettei nyt mitään sellasta hoitamista tarvii mutta kuljetukset yms...



AP

mutta siinäpä se onkin, sanoo aina että miettii sanoja ettei loukkaisi minua! Ei käsitä että ei voi enään pahemmin loukata kuin on jo loukannut.

Ajattelin yhtenä päivänä että johtuuko tuo vastuun kannon haluttomuus kasvatuksesta? Kun anoppia vieläkin sanoo että ei meidän " Antti" koskaan tehnyt ilkeyttä ne oli nuo naapurin-pojat jotka teki kaikkea, juottivat humalaan, yllyttivät siihen ja tuohon, aina on äiti puollustellut, eikä mistään ole tarvinnut ottaa vastuuta.

Minä olen huono puhumaan ja mielelläni sitten asiat kirjoitan miehelle mutta sitten jossain vaiheessa kun ne ei mene perille saan asioista puhuttua mutta ei se mitään muuta kun kokreintaan kahdeksi viikoksi ja sitten taas kaikki jatkuu ennallaan.



En tiedä miten sen miehen saisi käsittämään että asiat ei ole hyvin.



Jos siitä alan puhua mies sanoo että arvaa onko kivaa kun syytän sitä kaikesta... minkä sille voi n jos se on kiinni siitä että hän ei osoita sitä että rakastaa niin millään tavalla, pyytelee vaan sitä sillon tällön anteeks että anteeks kun hän ei näytä sitä millään tavalla..

Aina meidän keskustelut päättyy riitaan.



AP

Yleensä ihmiset tuovat vielä omista perheistään ongelmien ratkaisumallit mukanaan, ja yrittäkääpä sitten ratkoa ongelmia, kun kummallakin ihan omat käsitykset kaikesta. Mä olen selvittänyt näitä mun ja miehen ongelmia, jotka ei tietysti miehen mielestä ole mitään ongelmia, puhumalla kaiken mitä mieltä painaa , silloin kun on menty nukkumaan, ja aloitan nää yksin puhelut, en syytä sanon vaan miltä tuntuu, välillä tulee itkukin, ja yleensä sen jälkeen puhuu mieskin sitten miltä siitä tuntuu. Huonommin ei ole mennyt koskaan. Välillä tekee mieli erota, mutta en kestäs yksinkään, ja kukaan ei rakasta meidän lapsia niin paljon kun me.

Vierailija:

meillä on vain koe aika menossa kotona, katsomme mihin tämä menee ensi vuoteen asti ja jos ei tästä enään mitään tule niin sitten pannaan eropaperit vetämään.

Meillä mies piti yllä salasuhdetta pitkään ja nyt en pysty enään luottamaan häneen, joten yritämme saada keskustelua aikaiseksi, ja mietimme mitä teemme, mies ei vain puhu tunteistaan eikä mistään, miettii vaan sanoja???