Kumman vanhemman sukunimi vauvalle?
Meille tulee vauva elokuussa, ja olemme nyt mieheni kanssa ryhtyneet miettimään sopivia nimiä lapselle. Ensin keskustelimme etunimistä, mutta kun otin puheeksi sukunimen valitsemisen niin mies meni vaikeaksi ja kysyi että eikö niille yleensä anneta isän nimi.
Meillä molemmilla on aika tavalliset suomalaiset sukunimet, mutta miehen nimessä on ääkkösiä ja se on minun nimeäni pidempi. Lisäksi haluaisin että vauva saisi minun nimeni, koska minähän hänet "teen" olemalla raskaana ja synnyttämällä. Tuntuisi oudolta jos omasta kehosta tulleella lapsella olisi joku muu kuin minun nimeni.
Mies kuitenkin kokee, että vauvan "kuuluu" saada hänen nimensä kun kerran muutkin niin tekevät.
Miten toimisitte tässä tilanteessa?
Kommentit (15)
Ärsyttävä avaus, poistun ketjusta.
Ettekö ole perillä nykylaista? Lapselle voi antaa molempien sukunimet.
Meillä asia oli esillä jo 2 vuotta ennen esikoisen syntymää. Koska miehen sukunimi on tyyliin Käki ja minun tyyliin Linnalahti, niin päädyimme minun nimeeni. Niin on muuten tehty monessa tuttavaperheesäkin, ei lapsilla automaattisesti ole isän sukunimeä.
Lapsellehan saa nykyisin antaa myös yhdysnimen, joten siitä voi tulla vaikka Aava Liisa Helena Kannonkoski-Pääkkönen.
Vauva syntyy äidin nimellä, jos elätte avoliitossa ja myöhemmin voitte vaihtaa isän sukunimelle, kun isä tunnustaa vauva/käytte ottamassa dna-testit isyydestä.
Jos vaikeaksi menee, äiti päättää.
Mutta jos haluat tulla vastaan, voittehan sopia esim. että arvotte kumpi päättää. Tai että isä päättää pojan nimen, äiti tytön tms.
Äidin sukunimi. Jos se nyt sattuu olemaan sama kuin isän, niin hyvä vaan.
Mun lapset eivät olleet mitään nimenjatkamislahjoja, kun ei kerran avoliiton päivitys yhdellä kirjaimella tullut kyseeseen.
Yksi tuttu sopi silloisen aviopuolisonsa kanssa, että jos esikoinen on tyttö, äidin sukunimi, jos poika, isän sukunimi. Naisella oli siis avioliitossakin oma sukunimi.
Poika tuli.
Sitten erosivat. Äiti meni uusiin naimisiin ja vaihtoi tällä kertaa sukunimeä. Olisi tyttö jäänyt ainoaksi sillä sukunimellä.
Vierailija kirjoitti:
Yksi tuttu sopi silloisen aviopuolisonsa kanssa, että jos esikoinen on tyttö, äidin sukunimi, jos poika, isän sukunimi. Naisella oli siis avioliitossakin oma sukunimi.
Poika tuli.
Sitten erosivat. Äiti meni uusiin naimisiin ja vaihtoi tällä kertaa sukunimeä. Olisi tyttö jäänyt ainoaksi sillä sukunimellä.
Toisaalta jos olisi ollut se tytär, niin äiti ei todennäköisesti olisi nimeä vaihtanut.
Se nimi joka on kauniimpi ja käytännöllisempi ja jolla on historia. Ei se mitenkään miehen nimi automaattisesti ole.
Jos toinen on Moilanen ja toinen Heikkinen eikä kummankaan suvulla ole pientilallista kummempaa historiaa, niin vaikeaksi menee. Jos on taas Moelane ja Von Kökkelström niin sitten valinta on ehkä helpompi.
Minä sanoin miehelleni ennen esikoisen syntymää, että jos emme mene naimisiin, niin lapselle tulee minun sukunimi. Jos menemme naimisiin, niin siinä tapauksessa toivon, että minäkin saan mieheni sukunimen ja tietysti lapsi sitä kautta myös. Menimme naimisiin ja edelleen olemme naimisissa vuosien jälkeen.
Mahtaakohan ap olla tosissaan? Juuri siksi on kohteliasta antaa lapselle isän nimi, koska äiti saa niin paljon ja juuri ns. tekee sen lapsen, niin että isäkin saa kokea olevansa ns. mukana tässä. Ja äiti tosiaan on se, joka asian päättää 100 %, joten ei tunnu kivalta se asenne, että mun lapselle mun nimi ja asiasta en voi keskustella. Sinänsä siis ihan sama, mutta ärsyttää, ettei asiasta voi edes keskustella. Joo, tiedän, moni mies ei voinut keskustella aikoinaan siitä, että lapsi saisi äidin nimen, mutta heidän vanhempansa olisivat pettyneet muuten ja muutenkin naiset ovat ehkä vähän järkevämpiä ja joustavampia näissä asioissa, ainakin toivottavasti. Keskustelkaa asiasta avoimin mielin, se on pointtini.
Lapsi saa joko sinun nimen, ja isän sukunimen. Tai toisinpäin. Te kummatkin olette silti yhteisiä vanhempia, vaikka sinä tekisitkin suuremman homman.