Eikö nykyisin edes yritetä elää hiljaisesti kerrostalossa?
Ollessani pieni äitini muistutti aina kerrostaloasunnossamme, ettei lämpöpatteria saa kolistella eikä lattialle tarpeettomasti heitellä/pudotella esineitä. Onko niin, ettei nykyisin enää välitetä eikä ymmärretä elää hiljaisesti, eikö siihen enää pyritä? Villasukissa ei tietenkään tarvitse hipsutella eikä keskustella kuiskaten, mutta voisiko äänten kantautumista muihin asuntoihin yrittää välttää - vai eivätkö ihmiset enää tule ajatelleeksi koko asiaa?
Kommentit (7839)
Kohta juhannus ja varmasti yläkerrassani on teinibileet. Joo, taidanpa lähtä mökille evakkoon. Kohta onneksi muutto, ei enää jaksa kun kohta 2 vuotta tuota showta kahtonut.
On mielenkiintoista, että jos asunto on lentomelualueella tai ohi kulkee vilkas tie, virkamiehet kulkevat innokkaana desibelimittarit kourassa, kirjoitetaan muistioita ja annetaan suosituksia asumisterveyteen liittyen.
Jos taas melu on naapureiden aiheuttamaa, ketään ei voisi vähempää kiinnostaa. Varsinkin jos metelin aiheuttaja on levoton ja kuriton lapsi, lässytetään vain elämän äänistä.
Melu on tutkitusti terveyshaitta ja vakava sellainen. Ulkoiseen meluun on ehkä helpompi puuttua kuin yksittäisten ihmisten asumiseen, mutta mitä eroa sillä terveyshaittojen kannalta on, stressaantuuko laskeutuvasta lentokoneesta vai naapurin koiran räsytyksestä.
Naurattaa nää kantapääkävelyn moittijat! Ihmisellä sattuu olemaan luinen kantapää ja osuessaan esim. laminaattiin, siitä kuuluu selkeä ääni ellei kävele varpaillaan. Yhtälailla näiden marisijoiden kävely kuuluu muihin asuntoihin. Ja kotonaan saa kyllä kävellä minä vuorokauden aikana tahansa!
Vierailija kirjoitti:

Toki kotonaan saa kävellä, mutta kyllä siinä on selviä eroja miten eri ihmisten kävely naapuriin kuuluu. Osa ihmisistä ymmärtää, että kerrostalossa ei tarvitse marssia ympäriinsä kuin saksalainen sotilas, ja osa on sitä mieltä, että heillä on oikeus tehdä niin myös yöllä. Kyllähän sen huomaa omassakin asunnossa, kun kylään tulee joku kaveri, joka tömistää ympäriinsä niin että lasikaapit helisevät, varmasti kuuluu naapuriinkin todella kovaa. Mutta en minä ainakaan päivisinkään marssi sisällä samanlaista kävelyä kuin ulkona kengät jalassa, ja öisin kävelen tarkoituksella varovasti juuri siksi, että tiedän miten helposti laminaatista kuuluu naapuriin kova pauke. Usko tai älä, on meitäkin, jotka emme vain jankuta oikeudestamme elää "normaalia" meluisaa elämää, vaan otamme naapurit huomioon ihan vapaaehtoisesti.
Kyllä ihmisellä on fysiikassa tai taidoissa vikaa, jos ei osaa kävellä kolisematta niin että kuuluu naapuriinkin.
Miksi niitä oveja pitää paiskoa? Ilmeisesti ovesta puuttuu kahva.
Taas yläkerran jun - tti heräsi klo 14 kun ensin yön marssii kantapäillä, en voi käsittää ihmisten yksinkertaisuutta, eihän tuollaiset ole edes esikoulusta selvitty. En enää jaksa vaan muutan heinäkuussa, vaikka menisikin ojasta allikkoon.
Oivoi tulee näitä lukiessa semmonen olo, että me ollaan monelle kauhunaapurit, koska meillä on taapero ikänen lapsi. Enää ei hakkaa lattiaa/pattereita niin kovasti ku pari kk sitten onneksi. Toivon kaikilta kerrostalo asujilta ymmärrystä siihen, että lapsista lähtee(temperamenteista riippuen) aina vähintään jonkin verran melua. Itsehillintä ei vielä reilu 1v:llä riitä tottelemaan, joten arvostelua en ota täältä nyt vastaan siitä, että olisin onnistunut pilaamaan lapseni kasvatuksen(toki usein otin kovan lelun pois lapselta jos vaikutti jatkavan sillä paukuttamista).
Itse tosi mielelläni asun lapsen kanssa kerrostalossa, kun on muitakin lapsiperheitä täällä lähiössä:)
Niin , useimmat valituksen aiheet ob sellaisia että niille ei tarvitse eikä voi tehdä mitään.
Lukuisissa kerrostaloissa asuneena, ketjussa samoja ongelmia kokeneena, aina ylin kerros nykyään ja kulmasunto. Nyt tulee alhaalta äänet: Ääniongelmana kasaan taitettavat vuodesohvat, ja yöllä säädetään. Elämisen ääniä, ja neliöt säästyy. Ovatko jo nykyään ergonomisia ja selälle hyviä..?
Huonosti tehdyt talot suurin ongelma.
Kyllä voidaan rakentaa kerrostalo niin ettei kuulu äänet, mutta maksaa vähä enempi.
Ei ne lapset ja niiden äänet ainakaan minua häiritse, vaan aikuisten humalainen yöllinen mölinä kun itse yrittää nukkua jotta jaksaa herätä töihin. Ja pelkään myös humalaisia. Ja harvoin lapset edes yöllä reuhaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi niitä oveja pitää paiskoa?
Niinpä :(
t: Ove
Vierailija kirjoitti:
Miksi niitä oveja pitää paiskoa? Ilmeisesti ovesta puuttuu kahva.
Taas yläkerran jun - tti heräsi klo 14 kun ensin yön marssii kantapäillä, en voi käsittää ihmisten yksinkertaisuutta, eihän tuollaiset ole edes esikoulusta selvitty. En enää jaksa vaan muutan heinäkuussa, vaikka menisikin ojasta allikkoon.
Oikeen alkaa jo naurattamaan, mutta taas tää heräsi klo 14 ja kauhee jytinä. Olen ennenkin asunut kerrostaloissa ja koskaan aikaisemmin ei ole ollut tällaista jytkyä naapurina ja kaiken huippu on, että asun kakkos kerroksessa ja tää jytky asuu nelos kerroksessa. Kolmosesta kuuluu vain satunnaisesti vaimeaa kantapääkävelyä, joka ei häiritse. Jotkut osaa kävellä ja ottaa muut huomioon, mutta tuo nelos kerroksen jytky on kyllä ihan oma lukunsa, ei ole mielestäni normaalia kerrostalo ääntä enää. Oikeen paha olo tulee tuosta jytinästä. Kelatkaa, että me elätetään yhteiskunnavaroista tuollaisia yöllisiä marssijoita jotka makaa iltapäivään saakka. Jotain hyvää, että saankin avaimet uuteen asuntoon jo 28.6. joten pääsen muuttamaan vain muutaman hassun päivän päästä ja seuraava asunto ei olekkaan enää kerrostalo vaan luhtitalo. Luhtitalossa naapurina yksi tuttu joka ei harrasta bilettämistä, yläkerrassa luhtitalon entinen hallituksen puheenjohtaja joka on yksin asuva eläkkeellä oleva papparainen ja toisella puolen seinää lestadiolainen keski-ikäinen yksin asuva mies joka ei myöskään biletä. Kuulin nämä tiedot tutultani joka on tuleva naapuri seinän toisella puolen. Kuullostaa ihanne naapureilta, mutta totuus selviää sitten kun asetun taloksi. Tutun mukaan talo on rauhallinen, enimmäkseen asuu kuulemma eläkeläisiä ja työssäkäyviä. Joka tapauksessa muutan, koska olen saanut tarpeekseni ja olen vain vuokralla. Nyt mökille, koska en tätä jytkyä enää jää katsomaan ja vielä juhannus, joten jytkylle tulee jytky kavereita jotka bilettää yömyöhään. Kaikki jo pakattukkin valmiiksi ja olen niin valmis muuttamaan, enää kahvinkeitin ja astiat pakata banaanilaatikkoon mutta sen teen muuttoaamuna.
Ihmettelen myös täällä näitä alapeukuttajia, jotka alapeukuttaa niitä kommentteja joissa ihmiset kertoo muuttavansa metelin takia. Käykö sekin kateeksi? Tulisiko vain jäädä kuuntelemaan meteliä ja valittaa? Ei asiat valittamalla parane. Itse olen ainakin päättänyt muuttaa vaikka sata kertaa, kunnes löydän sellaisen kodin jossa ei tarvitse pelätä metelöivää naapuria, kuitenkin kodin pitäisi olla se turvasatama jossa tulisi voida rentoutua.

Pakko lainata Timo Soinia "Tuli iso jytky". :D

Oman kokemuksen perusteella parhampia naapureita on työssäkäyvät ja eläkeläiset. Yhdellä kaverilla myös naapurina lestadiolainen joiden uskonto kieltää bilettämisen, joten siinä mielessä hyviä naapureita. Kaverini ei vain tykkää tuosta lestadiolaisesta koska kaverini tykkää bilettää ja on saanut poliisit niskoille monesti lestadiolais naapurin takia. En itse myöskään jaksaisi biletystä katsella.
Kaikista kauheimpia naapureita sellaiset jotka vasta muuttanu kotoa pois, 20-vuotiaat.
Onko muut huomannu samaa, että vasta rakennetut talot pahimpia? Koskee niin rivi kuin kerrostaloa? Äänieristys surkea ja nuoret myös yleensä tykkää asua uusissa taloissa metelöimässä? Halvalla rakennetaan sekundaa.
Veikkaampa, että tämä keskustelu palsta räjähtää juhannuksena. Korvatulpat kovassa käytössä varmasti monella kerrostalo asukkaalla nyt juhannuksena :/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi niitä oveja pitää paiskoa? Ilmeisesti ovesta puuttuu kahva.
Taas yläkerran jun - tti heräsi klo 14 kun ensin yön marssii kantapäillä, en voi käsittää ihmisten yksinkertaisuutta, eihän tuollaiset ole edes esikoulusta selvitty. En enää jaksa vaan muutan heinäkuussa, vaikka menisikin ojasta allikkoon.
Oikeen alkaa jo naurattamaan, mutta taas tää heräsi klo 14 ja kauhee jytinä. Olen ennenkin asunut kerrostaloissa ja koskaan aikaisemmin ei ole ollut tällaista jytkyä naapurina ja kaiken huippu on, että asun kakkos kerroksessa ja tää jytky asuu nelos kerroksessa. Kolmosesta kuuluu vain satunnaisesti vaimeaa kantapääkävelyä, joka ei häiritse. Jotkut osaa kävellä ja ottaa muut huomioon, mutta tuo nelos kerroksen jytky on kyllä ihan oma lukunsa, ei ole mielestäni normaalia kerrostalo ääntä enää. Oikeen paha olo tulee tuosta jytinästä. Kelatkaa, että me elätetään yhteiskunnavaroista tuollaisia yöllisiä marssijoita jotka makaa iltapäivään saakka. Jotain hyvää, että saankin avaimet uuteen asuntoon jo 28.6. joten pääsen muuttamaan vain muutaman hassun päivän päästä ja seuraava asunto ei olekkaan enää kerrostalo vaan luhtitalo. Luhtitalossa naapurina yksi tuttu joka ei harrasta bilettämistä, yläkerrassa luhtitalon entinen hallituksen puheenjohtaja joka on yksin asuva eläkkeellä oleva papparainen ja toisella puolen seinää lestadiolainen keski-ikäinen yksin asuva mies joka ei myöskään biletä. Kuulin nämä tiedot tutultani joka on tuleva naapuri seinän toisella puolen. Kuullostaa ihanne naapureilta, mutta totuus selviää sitten kun asetun taloksi. Tutun mukaan talo on rauhallinen, enimmäkseen asuu kuulemma eläkeläisiä ja työssäkäyviä. Joka tapauksessa muutan, koska olen saanut tarpeekseni ja olen vain vuokralla. Nyt mökille, koska en tätä jytkyä enää jää katsomaan ja vielä juhannus, joten jytkylle tulee jytky kavereita jotka bilettää yömyöhään. Kaikki jo pakattukkin valmiiksi ja olen niin valmis muuttamaan, enää kahvinkeitin ja astiat pakata banaanilaatikkoon mutta sen teen muuttoaamuna.
Ihmettelen myös täällä näitä alapeukuttajia, jotka alapeukuttaa niitä kommentteja joissa ihmiset kertoo muuttavansa metelin takia. Käykö sekin kateeksi? Tulisiko vain jäädä kuuntelemaan meteliä ja valittaa? Ei asiat valittamalla parane. Itse olen ainakin päättänyt muuttaa vaikka sata kertaa, kunnes löydän sellaisen kodin jossa ei tarvitse pelätä metelöivää naapuria, kuitenkin kodin pitäisi olla se turvasatama jossa tulisi voida rentoutua.
Oman kokemuksen perusteella parhampia naapureita on työssäkäyvät ja eläkeläiset. Yhdellä kaverilla myös naapurina lestadiolainen joiden uskonto kieltää bilettämisen, joten siinä mielessä hyviä naapureita. Kaverini ei vain tykkää tuosta lestadiolaisesta koska kaverini tykkää bilettää ja on saanut poliisit niskoille monesti lestadiolais naapurin takia. En itse myöskään jaksaisi biletystä katsella.
Kaikista kauheimpia naapureita sellaiset jotka vasta muuttanu kotoa pois, 20-vuotiaat.
Ei vaan ylivoimaisesti hankalimpia on keski-ikäiset naiset, jotka tietää kaikesta kaiken ja varsinkin oikeutensa omanlaiseen elämään kerrostalossa.
Ne ei usko sitte mitään, pimputusta kantapäillä hypitään menemään aamut illat ja yötkin...
Ja jos joku valittaa niin suurinpiirtein kimppuun hyökätään ja ainaki yritetään löytää heti se valittaja jostain että päästään reuhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi niitä oveja pitää paiskoa? Ilmeisesti ovesta puuttuu kahva.
Taas yläkerran jun - tti heräsi klo 14 kun ensin yön marssii kantapäillä, en voi käsittää ihmisten yksinkertaisuutta, eihän tuollaiset ole edes esikoulusta selvitty. En enää jaksa vaan muutan heinäkuussa, vaikka menisikin ojasta allikkoon.
Oikeen alkaa jo naurattamaan, mutta taas tää heräsi klo 14 ja kauhee jytinä. Olen ennenkin asunut kerrostaloissa ja koskaan aikaisemmin ei ole ollut tällaista jytkyä naapurina ja kaiken huippu on, että asun kakkos kerroksessa ja tää jytky asuu nelos kerroksessa. Kolmosesta kuuluu vain satunnaisesti vaimeaa kantapääkävelyä, joka ei häiritse. Jotkut osaa kävellä ja ottaa muut huomioon, mutta tuo nelos kerroksen jytky on kyllä ihan oma lukunsa, ei ole mielestäni normaalia kerrostalo ääntä enää. Oikeen paha olo tulee tuosta jytinästä. Kelatkaa, että me elätetään yhteiskunnavaroista tuollaisia yöllisiä marssijoita jotka makaa iltapäivään saakka. Jotain hyvää, että saankin avaimet uuteen asuntoon jo 28.6. joten pääsen muuttamaan vain muutaman hassun päivän päästä ja seuraava asunto ei olekkaan enää kerrostalo vaan luhtitalo. Luhtitalossa naapurina yksi tuttu joka ei harrasta bilettämistä, yläkerrassa luhtitalon entinen hallituksen puheenjohtaja joka on yksin asuva eläkkeellä oleva papparainen ja toisella puolen seinää lestadiolainen keski-ikäinen yksin asuva mies joka ei myöskään biletä. Kuulin nämä tiedot tutultani joka on tuleva naapuri seinän toisella puolen. Kuullostaa ihanne naapureilta, mutta totuus selviää sitten kun asetun taloksi. Tutun mukaan talo on rauhallinen, enimmäkseen asuu kuulemma eläkeläisiä ja työssäkäyviä. Joka tapauksessa muutan, koska olen saanut tarpeekseni ja olen vain vuokralla. Nyt mökille, koska en tätä jytkyä enää jää katsomaan ja vielä juhannus, joten jytkylle tulee jytky kavereita jotka bilettää yömyöhään. Kaikki jo pakattukkin valmiiksi ja olen niin valmis muuttamaan, enää kahvinkeitin ja astiat pakata banaanilaatikkoon mutta sen teen muuttoaamuna.
Ihmettelen myös täällä näitä alapeukuttajia, jotka alapeukuttaa niitä kommentteja joissa ihmiset kertoo muuttavansa metelin takia. Käykö sekin kateeksi? Tulisiko vain jäädä kuuntelemaan meteliä ja valittaa? Ei asiat valittamalla parane. Itse olen ainakin päättänyt muuttaa vaikka sata kertaa, kunnes löydän sellaisen kodin jossa ei tarvitse pelätä metelöivää naapuria, kuitenkin kodin pitäisi olla se turvasatama jossa tulisi voida rentoutua.
Pakko lainata Timo Soinia "Tuli iso jytky". :D
SOS kuulen ääniä.
Ei ylin kerros ole pelastus koska kyllä rakenteita pitkin töminä kuuluu kerrostalossa. Minä taas luulin ettei rivarissa töminä kuulu, mutta kyllä kuuluu, voin kokemuksesta kertoa. Eli ainoa vaihtoehto joko okt tai muu rakennus jossa rauhalliset naapurit, mutta sitä kun ei voi etukäteen tietää millaiset naapurit saa.