Lue keskustelun säännöt.
Kuinka suuri ikäero on liikaa, että jättäisitte lapsen " hankkimatta" ?
27.06.2006 |
Meillä on keskusteltu viimeaikoina niinkin lopullisista ratkaisuista kuin sterilisaatio. Mies on kuitenkin sitä mieltä, että ei kannata, voihan tässä mieli muuttua. Meillä on kaksi lasta aika pienillä ikäerolla. Nuorempi on nyt jo 6 vuotias ja ainakaan pariin vuoteen lasta ei meidän perheeseen toivota. Oma ikä ei vielä tule vuosiin vastaan, sitä on reilusti alle 30v. Mutta kuinka pitkään viitsii lapsentekoa siirtää (joo-joo, ei tehdä vaan saadaan plaaplaa) ?
Selvähän se on, että mitään seuraa näistä isommista ei tule olemaan ja kolmea enempää ei meille mahdu. (no kaksoset tietty muuttaa asian, mutta...) Tässä tilanteessa ajattelen, että mitä sitä nyt enää. Jos vaikka saisikin ajoitettua lapsen syntymän parin vuoden päähän, nuorin olisi jo 8v. Tämä on tietysti meidän perheen päätös, mutta olisi kiva kuulla muiden " tarinoita" . Tuliko teille iltatähti? Onnellinen sattuma vai vuosia sitten suunniteltu?
Kommentit (21)
Minulla ja veljelläni on 9 vuotta ikäeroa. Olispa harmi, jos veljeä ei olisi ikäeron vuoksi. Sisarusten välinen suhde on iänkin puolesta vähän erilainen, mutta ei sisarusten välinen suhde kuitenkaan rakennut mitenkään ikäeron takia tai vuoksi. Eniten täytyy miettiä omaa jaksamista sekä omia resursseja. Kun olette vielä nuoria, niin itse kyllä hankkisin vain mahdollisimman pitkän ehkäisyn esim kierukan.
Äitini olisi täräyttäynyt minulle sisaruksen 25 vuoden ikäerolla (jos se olisi ollut mahdollista), mutta olikin ehtinyt jo streiloida itsensä ja vaihdevuodet olivat alkaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liian suurta ikäeroa ei siis olekaan. Minulla on ikäeroa siskooni (meitä on vain kaksi) hiukan alle 2 vuotta. Olemme todella läheisiä. Mieheni pitää paljon yhteyttä siskoonsa, jonka kanssa hänellä on 3v ikäeroa, kun taas veli, johon on yli 10 vuoden ikäero, on auttamattomasti ulkopuolinen. Sitä me tässä olemme miettineet. Sen oman jaksamisen lisäksi...
Olemme saaneet nämä kaksi nuorina. Olemme 27 vuotiaita ja nuorempikin on jo 6. Oma ikä siis tuskin tulee vastaan muutamaan vuoteen. En tiedä hainko tästä keskustelusta hyväksyntää ajatukselleni, että nämä kaksi voisivat riittää ja että mieleni ei muutukaan. Ainakaan sille ajatukselle ei tukea tullut. :) 27 vuotias on nuori tekemään niin lopullista päätöstä kuin sterilisaatio on, sen verran tämä keskustelu on silmiäni avannut.
Toisaalta kaveripiirissämme lastenhankinta alkaa nyt vasta olla muilla ajankohtaista, joten vertaistukea olisi tällä kierroksella tarjolla. Toisaalta taas odotan, että elämä etenee, eikä aina tule uutta vauvaa, jolloin kaiken aloittaa alusta.
ap, joka jää pohtimaan muita ehkäisykeinoja
Enpä tänä maailman kautena kyllä kovin nuorille sterilisaatioa suosittelisi. Ennen vanhaan ikäeroja oli pitkiäkin perheessä, esim. isälläni on 18 vuotta nuorempi pikkusisko ja vaikka välillä ollaan kai eletty enemmän tässä " kahden vuoden ikäero" stereotypiassa, niin monet uusperheet rikkovat tätä linjaa varsin tehokkaasti.
Muttei sen todellakaan tarvitse olla sama muilla. Olkoon vaikka 15 v ikäerolla!
Eikä tullut mieleenkään " jättää hankkimatta" , vaikka kuopus aikamoinen ylläri olikin (välissä koeputkikaksoset) lapsettomuushoitojen jälkeen...
Esikoisen ja kaksosten ikäeroakin karttui 8 vuotta, mutta ei se ole mitenkään meidän perhettä haitannut. Päinvastoin, on ihanaa, kun perheessä on kaikenlaisia vaiheita :-) Ei ole olemassa mitään " oikeaa" ikäeroa, ihmisillä vain on taipumus luokitella ja lokeroida asioita ja tehdä niin kuin luulevat että yleensä on tapana tehdä asioita jollakin tietyllä lailla. Mutta teidän perheen elämä on ainutkertainen, toista samanlaista perhettä ei ole. Joten sen mukaan tehkää niin kuin sydän sanoo, ei niin kuin luulette että kuuluisi tehdä...:-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on siinä mielessä tosi yksipuolista ajattelua, että on maailman helpoin juttu löytää lapselle SAMANIKÄISTÄ seuraa. Sitä on tarhassa, kerhossa, eskarissa, koulussa, jumpassa, muskarissa... ihan joka paikassa jaetaan lapset iän mukaan ryhmiin.
Sen sijaan mistä saat lapsellesi eri-ikäistä seuraa, joka avartaa maailmankuvaa ja opettaa joustavuutta ihan toisella tavalla?
Yritettiin aikanaan neljättä samaan putkeen kolmen ekan kanssa, mutta kun ei tärpännyt niin päätettiin tyytyä kolmeen lapseen.
Neljäs tuli kuitenkin sattumalta kuuden vuoden päästä... isommat sisarukset silloin siis 6,8 ja 10. Voi sitä näköjään näinkin elää. Ensin ajattelin paniikissa että tälle lapselle on nyt pakko tehdä kaveri, mutta minä olen jo lähes 40 v, ja kroppa ei enää tahdo kestää raskautta. Sitä paitsi alkaa jo pelottaa että seuraava lapsi ei enää ehkä olekaan terve. Ja nyt kun nuorimmainen on 1,5 v, ei enää ole tarvetta tehdä lisälasta (olisi pitänyt laittaa jo uusi alkuun tässä vaiheessa, mutta edes kuukautiset ei ole vielä alkaneet, kun ruokin yhä ahkerasti rinnalla).
Jos uudella tulokkaalla ei ole leikkikavereita niin hoitajia ainakin on. Varsinkin vanhin lapsi, isoveli, on ollut tosi pätevä lastenhoitaja, mutta kyllä nuoremmatkin osansa ovat hoitaneet. Äitiys on tosi helppoa nyt kun sen voi jakaa ;) Aikaisemmasta poiketen tosin tälle lapselle täytyy varmaan sitten hommata kodin ulkopuolisia kavereita. Nää kolme ekaa ovat olleet koko ajan kotihoidossa ja muita leikkikavereita on tullut vasta eskari-kouluiässä. Itsellä on kyllä vähän vaikeuksia sopeutua uudestaan lapsentahtiseen elämään. Vaikka siis olinkin kotona noitten isojen lasten kanssa, en suinkaan kuluttanut päiviäni heitä hyysäten, vaan harrastusten ja pienimuotoisen yritystoiminnan puitteissa. Nyt en ole osannut luopua mistään niistä ja liiasta tekemisestä kasaantuu aika lailla stressiä. Varsinkin viime talvena kun lapset olivat eskarissa ja koulussa, aamupäivät olivat ankeita kun nuorimmainen vaati tylsistyneenä koko ajan huomiota ja mulla olis mieli ollut kiinni omissa projekteissani. Ensi talveksi olenkin hankkinut likalle aamupäivähoitopaikan naapurissa, missä kolmella lapselle on kotona oma hoitaja. Pääsee sinne neljänneksi leikkimään ja ulkoilemaan ja minä saan sitä " omaa aikaa" , josta en enää osaa luopua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on pikkusiskon kanssa ikäeroa 16v (samat vanhemmat) eikä näin " lapsen" näkökulmasta siinä mitään pahaa ole ollut. Pelkkää hyvää ja olemme siskon kanssa hyvin läheisiä. Sisko täyttää tänä vuonna 14v.
Itse mietisin/ mietin lisääntymistä oman ikäni kautta. Alle 35v on mielestäni ikä jolloin aika huoletta uskaltautuisin alkaa lasta tehdä. Yli 35v alkaa sitten olla jo sen verran ikää että miettisin A) raskauden riskejä B) omaa jaksamista kun lapsi on vanhempi.
koska haluan saada omaa aikaa sitten yli nelikymppisenä (nyt 30v). Yhden lapsen kyllä vielä haluaisin ja sitten ikäeroa tulisi viitisen vuotta. Mutta tämähän tosiaan riippuu äidin tarpeista, lapsillehan millä tahansa ikäerolla on hyvät ja huonot puolensa. Ja saattahan elämä yllättää minutkin sitten nelivitosena, iiks.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehelläni on sisaruksiinsa eroa 14 v, 12 v ja 6v, ja kaikki olivat palvoneet tätä pikku iltatähteä ja siskot olivat ottaneet hoitoon tosi mielellään.
Aikuisena ei ikäero enää tunnu, saa sisaruksia, joka on tärkeä asia. Eihän se ikäero tunnu kuin lapsena ja se aika menee nopeasti, kun ajattelee koko ihmisikää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monessa suhteessa se on ainoa hyvä vaihtoehto, ä-pväraha olis hyvä, sisaruksista seuraa toisilleen, ei tarttis aloittaa vauvarumbaa alusta jne. Haluan vauvaperhevaiheen pian ohi!
Jos lapsen haluaa ja luonto suo niin ei se ole kiinni isompien sisarusten iöistä!
Ja kyllä yli 40v synnyttäjä jaksaa aivan hyvin, pötypuhetta ettei jaksaisi..
Itse olen alle 30v äiti mutta sisareni sai 4. lapsen ollessaan 42v ja hyvin menee. Niin ja kuten huomaatte on siskoni minua 15 vuotta vanhempi. Hyviä ystäviä ollaan ja kun olin pieni hän hoiti paljon minua. Minä olen sitten vastavuoroisesti hoitanut hänen lapsiaan usein vieläkin kun itsellä vain yksi mutta paljon varsinkin silloin kun itsellä ei vielä ollut ollenkaan.
Lisäksi saan hyviä neuvoja ja apua eritilanteissa siskolta kun hänellä on kuitenkin vähän eri näkemys asioista kun on tuo 15v enemmän elämänkokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että nelikymppinen kyllä jaksaa vielä vauvan kanssa mutta sitten kun lapsi tulee murkkuikään on äidillä (ja isillä) ikää yli 50v niin jaksaminen ja nuoren ymmärtäminen voipi olla jo vaikeampaa.
Äitini täyttää ensi vuonna 50v mutta isäni sit seuraavana 60v ja pikkusisko on nyt 14v. Isän jaksaminen on kyllä kiikun kaakun murkkuikäisen kanssa ja äitinikin kyky toimia äksyn murkun kanssa on selkeästi luovuttamista kun ei millään jaksaisi pitää tiukkoja rajoja uhman edessä.
t. nro 3 (muistaakseni)
Samalle isälle ovat.
Mutta se vaan tuo pikkusisko ei halunnut tulla maailmaan aikaisemmin. Hoitoja ei kokeiltu kun oli jo yksi lapsi, joten en katsonut tarpeelliseksi.
Ikäero on mikä on, minkä sille mahtaa, aina kaikki ei mene niin kuin itse haluaisi. Joka tapauksessa sisarukset ovat kovin rakkaita toisilleen.
Nyt sitten nuorin siskoni leikki mun lasten kanssa ja hyvin tulevat toimeen.
minusta myös sisarusten ikäerolla ei ole väliä kunhan äiti jaisä jaksavat sitten lapsen kanssa olla ja touhuta ja jos sisarukset vanhempia niin ainahan nuorimmalla on sitten hoitajia ja ihailijoita aivan eritapaan kuin heillä joilla on lyhyt ikäero.
Mulla on siskoja kyllä 5 joten pienempiä ikäerojakin on.
Omat lapset olen tehyt 1,6v ikäerolla ja nyt nuorimmalle ja masu-asukille tulee ikäeroa 4v ja 6kk.
Neljättä siis odotan...
Itselläni vanhempaan siskoon ikäeroa 12 vuotta ja pikkuveljeen 6,5. Oma poikani on nyt 2 -vuotias, ja lisää lapsia yritetään aikaisintaan neljän-viiden vuoden päästä : )
Kyllä minä ainakin kuopuksena nautin, kun mulla oli selvästi vanhempia sisaruksia, jotka osas jopa hoitaakin minua, käyttää Lintsillä, tehdä safkaa jne.
Hoidin ja rakastin häntä kuin omaani. Äiti oli 18 kun sai minut ja 36 kun sai pikkuveljen. Nyt pikkuvelikin on jo aikuinen, itse olen saanut ensimmäiseni 36-vuotiaana. Ja ainakaan veljeni ei ole koskaan kapinoinut vanhempien ikää vastaan. Äitini oli paljon parempi äiti 36-vuotiaana ja siis 50-vuotiaana murkkuikäisen äitinä kuin itselleni nuorena äitinä. En silti halua yleistää. jokainen tapaus on omansa.
Jos lapsen kannalta ajattelee, niin kuinka vanha isosisko/veli on niin suuri kärsimys että parempi olisi ollut jäädä syntymättä?
Tai toisinpäin, en oikein voisi kuvitella että kärsisin pikkusisaruksestani vaikka se olisi kuinka paljon itseäni nuorempi. Murrosikäisenä muistan kun kovasti toivoin että olisin saanut pikkusiskon.