Koronatilanteen HYVIÄ PUOLIA
Listataan tähän ketjuun positiivisia asioita, joita koronantorjunnan poikkeustilanne on tuonut mukanaan. Välittömiä tai välillisiä vaikutuksia.
Kommentit (112)
Yhteiskunnan ja yksityisten tahojen toiminnan konmarittaminen.
Nuorison notkumista ostareilla voidaan vähentää.
Vankilomat kielletään ja voidaan testata huumeongelman kehittymistä vankiloiden sisällä voidaan näin testata.
Tämä nykyinen elämä on päätynyt niin hetkiseksi ja someriippuvaiseksi, että näen tässä mahdollisuuden monelle tutustua omiin lapsiinsa, kun niiden kanssa kuluttaa aikaa enemmän. Monet perheet eivät yhdessä edes kertaa päivässä syö, kun aina jonkun on mentävä jonnekin.
Ne omat lapset saattavat olla ihan mukavia ihmisiä, tutustukaa heihin. Ja jatkakaa puhumista ja yhdessä oloa vaikka jonkun lauta- tai palapelin ääressä tämän kriisin loputtuakin.
Perheen kanssa yhdessä viihtyvät lapset eivät varmaan syrjäydy niin helposti.
Jos joku perheestä osaa vaikka jotain vierasta kieltä hyvin, sen opettaminen toisille varsinkin koululaisille olisi hyödyllistä ja mukavaa ajankulua karanteenissa-
Laittakaa ruoka yhdessä, se on hauskaa ja sitten saa vielä nauttia kättensä jäljestä.
Täit, kihomadot, syyhy ja muut alaluokkia vaivanneet harmittomat mutta kurjat epidemiat pysähtyvät toivottavasti.
Luteiden liikkuminen vähenee matkailun ollessa seis.
Olisi toki monia yksityiskohtia kerrottavana mutta suurimpana positiivisena tekijänä on jonkinlainen miettimistauko nykymaailman menon suhteen. On mahdollisuus rikkoa totuttuja käytäntöjä mm. kulutuksen, matkustuksen ja yksilön vapauteen perustuvan toiminnan suhteen. Paluu perinteisempien arvojen äärelle on väistämätöntä tässä tilanteessa.
-Ei tarvii nähdä ketään eikä keksiä tekosyitä sosiaalisten menojen perumiselle -> sopii tällaiselle introvertille.
-Ilmasto kiittää, kun minäminäminä-ihmiset joutuukin jäämään kotiin jatkuvan matkustelun vuoksi.
-Ilmasto kiittää, kun turha kuluttaminen katkeaa ainakin hetkeksi.
Vierailija kirjoitti:

Jatkuvan matkustamisen SIJAAN, ei vuoksi.
-kyseinen introvertti
Tälläinen kriisi on paikallaan tässä maailmassa, missä ihmiset ovat olleet liian kauan pintapuolisia kuluttajia.
Moneen sukupolveen ei ole ollut mm sotaa monessakaan maassa ja tämä koronakriisi vavahduttaa toivon mukaan ihmisiä tarkastamaan elämänarvojaan.
Entäs jos olisi tullut maailmansota nyt? Miettikääs.
Vierailija kirjoitti:
Hyväosaiset joilla kaikki suurinpiirtein hyvin elämässä, saavat kerrankin tuntea mitä on ahdistus.
JOtkut elää siinä tunteessa koko elämän ja kukaan ei ymmärrä muutaku että ota vaa niskasta ittee kii niin paranee
Kamalaa miten jotkut nauttivat toisten ahdistuksesta. Onneksi en ole kaltaisenne vaikka pienituloinen olenkin.

Ei kukaan ihminen tarvitse mitään sotaa tai kriisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tälläinen kriisi on paikallaan tässä maailmassa, missä ihmiset ovat olleet liian kauan pintapuolisia kuluttajia.
Moneen sukupolveen ei ole ollut mm sotaa monessakaan maassa ja tämä koronakriisi vavahduttaa toivon mukaan ihmisiä tarkastamaan elämänarvojaan.
Entäs jos olisi tullut maailmansota nyt? Miettikääs.Ei kukaan ihminen tarvitse mitään sotaa tai kriisiä.
Ei niin, ei tässä ole mitään hyvää. Jos joltakin vaikka kuolee lapsi niin sanotteko että hyvä hyvä kun sait kriisiä elämääsi, sinulta ei olekaan aiemmin kuollut vielä yhtään lasta, ehkä tämä jotenkin opettaa sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväosaiset joilla kaikki suurinpiirtein hyvin elämässä, saavat kerrankin tuntea mitä on ahdistus.
JOtkut elää siinä tunteessa koko elämän ja kukaan ei ymmärrä muutaku että ota vaa niskasta ittee kii niin paranee
Kamalaa miten jotkut nauttivat toisten ahdistuksesta. Onneksi en ole kaltaisenne vaikka pienituloinen olenkin.
Jos hyväosainen ei ymmärrä älyään käyttämällä mitä ahdistus on, se on hyvä oppia jotakin muuta kautta. Empaattinen suhtautuminen kanssaihmisiin kantaa pidemmällä tähtäimellä kauemmas kuin hetkellinen ahdistus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tälläinen kriisi on paikallaan tässä maailmassa, missä ihmiset ovat olleet liian kauan pintapuolisia kuluttajia.
Moneen sukupolveen ei ole ollut mm sotaa monessakaan maassa ja tämä koronakriisi vavahduttaa toivon mukaan ihmisiä tarkastamaan elämänarvojaan.
Entäs jos olisi tullut maailmansota nyt? Miettikääs.Ei kukaan ihminen tarvitse mitään sotaa tai kriisiä.
Kukapa tarvitsee, mutta tämäntyyppinen kriisi opettaa monia monien asioiden suhteen. Toivottavasti opettaa ja pitäisi opettaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväosaiset joilla kaikki suurinpiirtein hyvin elämässä, saavat kerrankin tuntea mitä on ahdistus.
JOtkut elää siinä tunteessa koko elämän ja kukaan ei ymmärrä muutaku että ota vaa niskasta ittee kii niin paranee
Kamalaa miten jotkut nauttivat toisten ahdistuksesta. Onneksi en ole kaltaisenne vaikka pienituloinen olenkin.
Varmaan oli kommentin takana se että vielä nykyäänkin,vaikka tietoa jokapaikassa, moni neuvoo ahdistuneita ja masentuneita vaan ottamaan itseä niskasta kiinni ja parantua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tälläinen kriisi on paikallaan tässä maailmassa, missä ihmiset ovat olleet liian kauan pintapuolisia kuluttajia.
Moneen sukupolveen ei ole ollut mm sotaa monessakaan maassa ja tämä koronakriisi vavahduttaa toivon mukaan ihmisiä tarkastamaan elämänarvojaan.
Entäs jos olisi tullut maailmansota nyt? Miettikääs.Ei kukaan ihminen tarvitse mitään sotaa tai kriisiä.
Tuntuvat tarvitsevan, kun täydellä varmuudella tulossa oleviin vaikeuksiin ei haluta varautua eikä reagoida ennen kuin kriisiytyvät. Parempi pieni kriisi aikaisemmin kuin isompi myöhemmin, jos ne on ainoat vaihtoehdot.

Jep! Hyvinvoivat ihmiset on liian pitkään olleet eristyksissä elämän todellisuudesta, ja vastustavat kaikin voimin sellaisten ongelmien korjaamista jotka eivät koske juuri heitä henkilökohtaisesti heti eikä kohta. Jospa tästä joku heräisi.
Kiinan villieläintorit on jo kielletty!