Mistä apua kun hermo ei kestä???
Kertokaa, mistä voi saada apua, kun hermot menee vähän väliä. Poika on nyt vähän yli 1-vuotias ja ehtiväinen kaikenlaiseen kiellettyyn touhuamiseen. Kiellot eivät mene perille. Esim. pukeminen ja syöminen on huutoa ja taistelua puolin ja toisin.
Hermot palaa pojan kohellukseen monta kertaa päivässä. Huudan ja räyhään eri asioista ja pinna palaa aina vaan nopeammin. On päiviä, jolloin on koko ajan sellainen olo, että voisin räjähtää miljooniksi palasiksi.
En todellakaan halua olla tällainen äiti. Häpeän itseäni aivan mielettömästi kun räjähdän lapselle ja saan hänet itkemään säikähdyksestä. Pelottaa, kun välillä on niin vihainen ja ahdistunut, että tekisi mieli satuttaa lasta - onneksi sellaista ei ole tapahtunut, huutaminenkin on tarpeeksi paha asia.
Olen hoitovapaalla stressaavasta työstä, johon en haluaisi vielä pitkään aikaan palata, mutta kotonakaan en enää jaksaisi olla.
Minulla ei ole juuri lainkaan omaa aikaa. Pojan hereillä ollessa en pysty tekemään kotitöitä, joten ne täytyy tehdä silloin kun hän nukkuu. Hän on ollut koko elämänsä lyhyiden unien nukkuja. Mihinkään itseä kiinnostavaan ei jää aikaa, jos meinaa pitää kodin edes jonkinlaisessa järjestyksessä ja saada ruokaa pöytään.
Iltaisin olen niin väsynyt, että en jaksa enää harrastaa mitään.
Tiedän, että ärtyneisyyteni johtuu enimmäkseen väsymyksestä, mutta en tiedä miten voisin levätä tai saada aikaa tehdä jotain omaa kivaa. Mies tekee pitkää päivää, auttelee kyllä pyydettäessä, mutta aikaa siihen on niin vähän. Isovanhemmista ei ole hoitajiksi kovin usein. Rahaa vieraan hoitajan palkkaamiseksi ei ole.
En tosiaankaan kuvitellut äitiyttä näin vaikeaksi. Rakastan lastani yli kaiken, mutta tuntuu, että väsyn ja näivetyn kuoliaaksi. Vihaan itseäni tällaisena äkäpussina.
Miten ihmeessä te toiset jaksatte ja uskallatte saada vielä yhtä useampiakin lapsia???
Kommentit (8)
Yritä keksiä asioita joista pidät. Kaupungille juomaan lattea, kirjastoon, illalla kävelylle vaikka ei huvita tai edes kivelle istumaan.
Kersalle muuta seuraa kerhosta, pieniä lepohetkiä keskellä päivää kun muksu leikkii muiden kanssa. Puistoon! Puistossa mahdollisimman kauas lapsesta. Vertaistukea puistosta tai kerhosta. Käy ne muutkin lapset hermoille, yritä jutella jonkun äidin kanssa asiasta.
Ja kun oikein menee pinna, mene vessaan ja laula itseksesi hetki. Me yh:tkin tehtiin se, kyllä sinäkin siihen pystyt. Ja onneksi kersat kasvaa ja reviiri kasvaa niin, ettei ne ole enää nilkassa kiinni.
Tutkimusten mukaan terve äiti ei muussaa lapsiaan, vaikka välillä tuntuukin siltä, että nyt heitän parvekkeelta.
Tee kotityöt pojan kanssa, vaikka pikkuhiljaa pitkin päivää ja jätä loput tekemättä, ei ne mihinkään karkaa. Kun poika nukkuu, tee sitä mistä eniten pidät tai huilaa, jos siltä tuntuu. Itse olen ollut yhteensä 6 vuotta kotona, lapsia nyt kolme ja lähes koko ajan olen vaikka väkisin järjestänyt itselleni myös " omaa aikaa" päivän aikana. Tietysti se nyt ei ihan joka päivä onnistu. Jos en saa olla hetkeä omassa rauhassa, touhuten jotain itselle mielekästä, meinaa kyllä jossain vaiheessa pää räjähtää.
Itse olen vasta kolmannen pienen kohdalla oppinut rentoutumaan oikein kunnolla. Lapsikin selvästi nauttii, kun äitikin nauttii omasta olemisestaan. Käykää retkillä ja ulkoilemassa paikoissa, joissa itsekin haluat käydä. Tuon ikäinen nauttii vielä minne tahansa menemisestä. Menkää vaikka kahville, johonkin ihanaan paikkaan. Ja ulkoilkaa mahdollisimman paljon, että poika saa purettua energiaansa.
Kotityöt onnistuu kyllä lapsen kanssa, vaikka itsekin esikoisen aikaan en oikein onnistunut mitään tekemään. Esim. astianpesukonetta täyttelen varmaan yli kymmenen kertaa päivässä, kun meidän kohta 11 kk " tulee auttamaan" ja täytyy lopettaa. Nykyään tyttö ojentelee puhtaita luskoita, haarukoita ym. minulle ja se on hauska leikki, kun sanon aina " kiitos" . Pyykkikoneen täytössä tyttö on myös mukana ja vaikka touhuaa likaisten vaatteiden kanssa, niin sitten vaan pestään kädet jälkikäteen. Imuroidessa tyttö taputtellee innoissaan imuria ja sammutteleekin välillä. Ruokaakin voi laittaa, kun laittaa pienelle lattialle vaikka kattiloita ja kauhoja leikittäväksi jne.
Muuten touhutkaa kotonakin kaikkea itseäsi kiinnostavaa. Voit kuunnella vaikka itseäsi kiinnostavaa musiikkia ja sitten taas välillä lasten levyjä. Esim. Satu Sopasen Leikkitunti on aivan ihana, siitä löytyy myös ohjeita leikkiin. Kylvyssä voi käydä myös päivällä, jos poika viihtyy, on hauska ohjelmanumero. Lukekaa vaikka runoja tai loruja, jos itse pidät niistä tai mikä nyt sinulle on se omin juttu.
Hei, ensiksikin, jos ongelmat tuntuvat pahoilta, soita ihmeessä perheneuvolaan! Osaavat varmasti arvioida, tarvitaanko ulkopuolista apua. Sitten meidän perheen käytäntöjä:
Meillä on myös vahvatahtoinen 1 v 4 kk lapsi. Itse olen nyt osa-aikaisesti töissä eli jonkin verran myös lapsen kanssa kahdestaan kotona, vaikkei tilanne olekaan sama kuin sinulla. Aikaisemmin olin kotona täyspäiväisesti.
Meillä ovat auttaneet seuraavat asiat:
- Arkisin ei hoideta muita kotitöitä kuin tiskikone, pyykkikone ja ruoka. Lapsi syö jonkin verran purkkiruokaa ja vanhemmat puolivalmisteita (mikä tosin vähän harmittaa välillä). Tällöin jää enemmän stressitöntä aikaa lapsen kanssa olemiseen. Lapsen nukkumaanmenon jälkeen voidaan vähän kerätä leluja ym., mutta usein myös katsotaan telkkaria, saunotaan tms. miehen kanssa. Meillä ei ole asetettu tavoitteita kämpän siisteyden suhteen kovin korkealle, mikä on meille ok (toki sotku saattaisi jotakuta muuta stressata).
- Siivoaminen hoidetaan viikonloppuna niin, että toinen vanhemmista menee lapsen kanssa ulos ja toinen siivoaa.
- Lapsella on säännölliset ruoka- ja nukkumaanmenoajat (ainakin yöunille, päiväunien suhteen on heittoa vähän vireystilan mukaan), tosin päiväunien pituus vaihtelee paljonkin.
- Lapsi ulkoilee pihalla/ leikkipuistossa 1 - 2 kertaa päivässä, jotta saa purkaa ylimääräistä energiaa.
- Isoäiti hakee välillä lapsen hoitoonsa.
- Itse yritän muistaa, että kyse on pienestä lapsesta. Minulla auttaa, jos välillä katson lasta vähän kauempaa, esim. kun tämä on miehen kanssa pihalla leikkimässä. Yritän myös muistaa, että kiukuttelu on yleensä pahimmillaan silloin, kun lapsi on väsynyt.
- Kotona ollessani pyrin lähes joka päivä tapaamaan jonkun aikuisen, joko oman sukulaisen/ kaverin tai väkeä hiekkalaatikolla/ kerhossa tms. En kuitenkaan halunnut liikaa aikataulutettuja harrastuksia, ettei tulisi stressiä.
- Myös yhteinen kiva aika lapsen kanssa on tärkeää. Meillä lapsi rauhoittuu äidin sylissä ennen nukkumaanmenoa - tilanne, josta molemmat nautimme, vaikkei ehkä olekaan oikeaoppinen tapa opettaa lasta nukkumaan... Mies taas tykkää leikkiä ja riehua lapsen kanssa.
Toista lasta en itse osaa kyllä tähän kuvitella, sen verran haastavaa meillä kuitenkin on.
Minä en ole vaivautunut vielä pahemmin kieltämään. Tuntuu että kun tuon ikäsellä ei ole mitään aavistusta miksi jotakin ei saa tehdä niin äidin kieltäminen ja huutaminen on vain kiva asia hänelle.
Meillä myös pukeminen ja vaipanvaihto ovat hirveitä asioita. Mutta minä en ota sillon kuuleviin korviin tytön huutoja, kun vaippa pitää vaihtaa niin se vaihdetaan ja kun pitää pukea niin puetaan. Mietin kaikkea aivan muuta samalla.
Minä taas yritän tehdä niin paljon kun mahdollista sillon kun tyttö on hereillä. Hän saa esim pyykkejä ripustaessa sählätä pyykeillä, ripustan niitä siinä samassa ja lopulta ne kaikki riippuu. Meillä on kolme lasta joten pyykkiä on paljon, talo on kuin kaaos ellei siellä siivoa usein, ruokaa pitää tehdä jne. Kun teen ruokaa, tyttö saa istua syöttiksessä ja järjestellä lusikkalaatikkoa. Joskus päästän hänet muille kaapeille " järkkäilemään" .
Me asumme ulkomailla joten isovanhemmista ei ole apua. Klo 13 laitan tytön päiväunille ja nukkuu sen minkä nukkuu. Sillon jää vähän aikaa isommille pienille. Niin, kuten sanottua, teen ruuan valmiiksi kun mies tulee niin voidaan heti syödä, sitten on yhteistä aikaa. Klo 20 ruvetaan laittamaan kaikki lapset petiin niin sitten meillä on hyvin siinä pari kolme tuntia aikaa kaksin. Mäkään en kyllä ole vielä jaksanut mitään kodin ulkopuolista harrastusta alottaa. Syömään kaupungille pääsen kavereiden kanssa kun haluan.
Ehkä siis kiteytettynä minun taktiikkani on:
1) koti mahdollisimman lapsiystävälliseksi niin ei tarvi ihan joka sekunti olla sydän kurkussa
2) turhat kiellot pois. Meillä on kauko-ohjaimet, cd-levyt ja kaikki pikkusälä poissa. Videokaapin ovet lukossa, pikkupöydät väärin päin, portit portaissa. Toki tyttö silti keksii siirrellä tuoleja ja kiipeillä millon mihinkin.
3) oma asennemuutos, noin pieni ei vielä oikeen tahallaan osaa kiusata. Kuuntelen päivisin musiikkia ja mietin myös omiani.
4) yritän tehdä kaikki mahdolliset ja mahdottomat kotityöt päivisin, sillon on illalla aikaa rentoutua, sen lisäksi mun päivät kuluu nopeammin kun että jos vain olisin ja katselisin 1-vuotiaan touhuja.
5) lapsi mukaan niin moneen juttuun kun mahdollista (siis just pyykit jne). Meillä tyttö kyllä kattelee mielellään kun siivoan esim lastenhuonetta. Toki hän siinä " siivoaa" samalla eli sotkee mutta ei sitä tahtia kun mä siivoan.
6) illalla lapset ajoissa nukkumaan niin saa omaa aikaa.
Toki meillä auttaa se että on sisaruksia, tyttö on kiukkusimmillaan sillon kun on yksin mun kanssa kotona.
eli paljon ulkoilua. Rattailla on kiva mennä, itse piristyn paljon. Meidän tyttö rakastaa myös olla leikkipaikoilla missä saa vapaasti mennä ja tutkia ja sotkea! Sitten väsyttääkin illalla enemmän.
joten minä laitan vain ytimekkäästi. Meillä lapsi nyt 1v6kk ja eniten apua on ollut siitä, että tiedostin oleväni inha äiti kun suutun ja huudan koko ajan. Tajusin, että siihen reaktioon se lapsi pyrkii. Päätin, etten enää huuda, kun lapsi nousee syöttiksessä seisomaan tai takoo TÄYSILLÄ pöytää lusikalla. Katson " surullisesti" kun lapsi tekee jotain ei-toivottavaa ja sanon kerran nätisti (uhkauksen kera). Jos ei tehoa, niin nostan pois poydästä tms. Alkaa mennä jossain vaiheessa jakeluun...
Se huutaminen ja suuttuminen vie itseltä niin paljon energiaa.
meidän tyttö on ilmeisesti hyvin herkkä verensokerin kanssa eli hänen täytyy saada jotakin syötävää mielellään parin tunnin välein. Jos ruokailuväli rupee menemään tuonne neljään viiteen tuntiin niin tyttö muuttuu todella pahantuuliseksi ja itkee joka ikistä asiaa. Kädet ojossa haluaa itkien syliin, kun ottaa syliin, rimpuilee huutaen minkä kerkeää että pääsee pois, sitten taas lattialla parkuu syliin jne jne jne.
Meillä on ollut tismalleen kuvaamasi tilanne viimeiset 8-9 kk, pikkumies on nyt 1v9kk. Häntä tosin eivät äidin raivarit edes pelästytä, nauraa vain mitä enemmän äiti hermostuu. Uhmaikä on päällä ja nyt vielä perheessä kuukauden ikäinen vauva.
Meillä esikoisen tihutyöt vähenivät ja äidinkin hermo piti paremmin, kun tajusin ettei se huuto oikeasti mitään auta. Lapsi kun rakastaa huomiota, ja mikäs sen tehokkaampi keino sitä saada kuin tehdä kiellettyä. Eli kun tihutyöt alkoivat, otin rauhallisesti kädestä kiinni ja vein pariksi minuutiksi omaan huoneeseen rauhoittumaan. Yleensä heti oven sulkeuduttua poika alkaa kaikessa rauhassa leikkimään kiltisti omilla leluillaan, joten ehdin sillä välin hoitaa jonkun pikku askareen. Samoin poistin hänet ruokapöydästä jos alkoi siellä temppuilemaan. Aina samalla kaavalla: ensin kielto+varoitus (" ei saa heittää ruokaa - jos vielä heität niin äiti nostaa pois pöydästä" ).
Lisäksi poika on kova auttelemaan äitiä, ja hän saa purkaa energiaansa mm. tyhjentämällä kauppakassia/pesukonetta/astianpesukonetta yhdessä äidin kanssa ja viemällä roskia roskikseen. Siivotessani hänellä on oma riepu, jolla pyyhkii pölyjä jne. Poika on selvästi ylpeä osaamisestaan ja nauttii tästä kaikesta.
Kieltämättä toisen lapsen syntymä pelotti, mutta ajan myötä esikoisellekin on jo vähän kehittymässä järkeä päähän, eikä hän enää temppuile niin paljoa (paitsi jos on todella väsynyt). Totta kai on vähän mustasukkainen ja kalastelee huomiota esim. kuopusta imettäessä, mutta jostain syystä (hormonit?) suthaudun tähän kaikkeen nykyään paljon rauhallisemmin.
Omasta jaksamisestahan kaikki on pitkälti kiinni, joten yritä järjestää sitä omaa aikaa vaikka Mll:n lastenhoitajan avulla. tai kun mies on vapaalla, ota itseäsi niskasta kiinni ja lähde jonnekin (vaikka väsyneenä on NIIN helppo jäädä kotiin). Itselleni oli iso apu käydä pari kertaa viikossa Mll:n ja seurakunnan perhekerhoissa, joissa sai aikuista seuraa ja vertaistukea.
Tuo on vaikea ikä, kun jalat vievät mutta pää ei pysy mukana. Ei se kuitenkaan onneksi ikuisuuksia kestä.
Toivottavasti saat apua ja asiasi kuntoon. Voimia!
Pampula