Kun vain toinen parisuhteessa tekee aloitteen sopuun, huoh.

Tästä on meidän suhteessa puhuttu, monesti, niin monesti. Pidän miestäni tällä hetkellä melko keskenkasvuisena kun riidassa meni umpikujaan (väittää älyttömyyksiä ja kun vaadin perusteluja, vetäytyy ja kieltäytyy puhumasta ”ei sil oo mitään väliä”, ” en enää jaksa jauhaa tätä”). Siis todella pelkurimaista ja nimenomaan lapsellista.

Mulla meni tohon viimeksi hermot aika lailla. Sain raivokohtauksen tuosta asioiden pakenemisesta riitaa seuraavana päivänä. En ollut asiaton mutta riivatun vihainen. Tämän jälkeen mies on vaan mököttänyt jo kaksi päivää. Näin tämä menee aina. Minä teen aina lopulta sovintoon aloitteen vaikka riita olisi johtunut mistä tai kenestä.

Välillä jaksan tehdä sitä mutta nyt taas kyllästyttää, en ole jaksanut tehdä aloitetta sopuun ja pidätän melkein naurua kun iso mies menee täällä kodissa vaan ja vaan murahtaa vastauksen kun tervehdin :D.

Miksei hän ota vastuuta meidän ilmapiiristä? Onko hän onneton pelkuri ja on tullut aika jättää sika vai jaksanko asennoitua niin että tämä on kun rooli tässä suhteessa ja jaksan vielä?

Aaaarghhhhhht.