Tarinoita hyvistä ja huonoista työpaikan/alan vaihdoksista

Olen isossa kansainvälisessä firmassa töissä jossa en koskaan ole kokenut olevani omassa ympäristössä. Tällä hetkellä ahdistaa olla siellä, paljon. Haluaisin jotain ehkä vähän enemmän ”maanläheisempää” eikä niin tuloskeskeistä ja palaverintäyteistä toimistotyötä. Moni varmaan hihkuisi onnesta jos pääsisi tähän työhön mutta itseä kyllästyttää yhä enemmän ja enemmän. Haaveilen työstä pienemmässä firmassa tai vaikka valtiolta, mutta esim valtiolla monesti ns rivityöläisen palkka on vain vähän reilu 2000€ (+lisät, liekö ne toteutuu kummoisesti) ja tällä hetkellä oma palkka on reilu tonnin enemmän. Muutenkin jos aloittaisi jossain muualla (oma 10v kokemusalani on tosi kapea) joutuisi varmaan aloittaa pohjalta, sillä juuri tämän alan hommia en oikeastaan voi mistään saada.

Hyvää nykypaikassa on itsenäisyys, ok palkka, työsuhde-edut, etätyömahdollisuus, osa työtehtävistä. Huonoa työkulttuuri, uran paikallaan seisominen, hektisyys, merkityksettömyys, tuloskeskeisyys, tietyt asiat kansainvälisyydessä ja etenkin se että palkankorotusten kanssa ollaan tosi nihkeitä, en ole saanut 10v aikana kertaakaan edes hyvillä syillä (esim alaisten saamisen jälkeen) palkankorotusta.

Onko mitään järkeä hypätä palkkatasossa paljon alas vain koska haluaa muutosta? Tuntuu että ainoa hyväksytty tie on aina mennä uralla ylöspäin ja samalla palkassa ylöspäin. Itselle raha ei ole se tärkein vaan se että löytäisi sen oman juttunsa (ei, en tiedä vielä mikä se on). Meillä on asuntolainaa ja lapsia ja eletään tällä hetkellä niin ettei tarvitse pohtia mitä saa ostaa. En tiedä muuttuisko se täysin jos/kun oma, miehen palkkatasoa parempi palkka, laskisi roimasti alas.

Kertokaa ajatuksia ja miten teidän kävi kun vaihdoitte työpaikkaa tai kokonaan alaa? Ei kai ne aina voi päättyä hyvin ja olla ”elämän parhaita päätöksiä” vaikka tuntuu että niin aina hehkutetaan? Mitä tekisit itse jos olisit minä?