Oon niin pettynyt, mieheen sekä itseeni.
Tapasin miehen ja vietettiin tiiviisti aikaa muutama kuukausi ja molemmilla oli tunne että tässä on nyt se oikea. Mies joutui kuitenkin töiden vuoksi lähtemään toiseen maahan vuodeksi. Yhdessä päätimme että jatkamme seurustelua ja sovimme että emme tapaile muita. Puhuimme että lähden miehen luokse heti kun siihen tulee mahdollisuus. Nyt lähes puoli vuotta myöhemmin vihdoin pääsin miehen luokse ja tuntuu kuin emme olisi edes olleet erossa toisistamme ja kaikki on ollut niin ihanaa. Kunnes eilen aloin järjestää vaatteitani miehen kaappiin ja löysin kortsun. Kuulemma kaverilta sai, oli kiusannut kun mies on joutunut olla niin kauan puutteessa. En tiedä itkettääkö enemmän se että mies on pettänyt vai että pitää mua niin tyhmänä että uskoisin tän selityksen.
Olin tai siis olen kyllä vieläkin niin rakastunut mutta nyt tuntuu aivan v**** tyhmältä.
Mitä tekisitte tilanteessani, lähtisittekö vai jäisittekö ja antaisitte toisen mahdollisuuden?
Kommentit (16)
Oon niin pettynyt tähän aloitukseen.
En olisi alunperinkään sitoutunut tilanteeseen jossa kummankin oletettaisiin olevan eri maissa selibaatissa kuukausikaupalla.
Ei ollut käytetty kortsu.
Laitoin miehelle viestin töihin että mihin tarkoitukseen sulla on kortsuja jos kerran muiden kanssa ei mitään pitänyt tehdä. Vastas hermostuneena että mitä oon penkonu sen kaappeja vaikka itse mulle sano että mihin kaappiin voin vaatteeni laittaa. Mies vielä itse on monesti multa varmistellut etten oo häntä pettänyt.
Ap
Luuletko, että terve mies olisi ja eläisi puolivuotta selibaatissa, vaikka olisi miten rakastuanut?
Nämä ovat selviä juttuja, mutta näistä ei vaan koskaan puhuta suoraan eikä ääneen. Ei edes vieläkään, 2020-luvulla.
Vaikka asia on tiedetty aina. aikojen alusta saakka.
Vierailija kirjoitti:
En olisi alunperinkään sitoutunut tilanteeseen jossa kummankin oletettaisiin olevan eri maissa selibaatissa kuukausikaupalla.
No tässä tilanteessa me nyt oltiin kuitenkin näin sovittu. Itse pystyn olla kuukausia ilman seksiä jos on kerta sovittu että uskollisia ollaan puolin sekä toisin. Tuntuu vaan aika pahalta kun ei voi luottaa siihen mitä on sovittu.
Ap
Kyll mies ja nainenkin aina seuraa löytää, onpa hän missä päin maailmaa tahansa.
Ja puolisen vuotta, saati nyt vuosi, on nuorelle ihmiselle tosi pitkä aika elää pelkästään oman käden varassa.
Jos ap pystyy täydelliseen uskollisuuteen, niin miksi luulet, että muutkin pystyvät?
Ihmiset ovat hyvin erilaisia, ja valheisiin on niin helppo uskoa, etenkin silloin, kun haluaa uskoa, että toinen on juuri sitä mitä on sanonutkin olevansa.
Pettäminen on paljon yleisempää kuin monet edes voivat kuvitella.
Eli kaikki täällä on sitä mieltä että jos teidän pitäisi nyt jostain syystä olla erossa teidän kumppanista puoli vuotta niin olisi ihan ok pettää?
Kysyn siis ihan tosissani tätä, koska näyttää siltä että oon ainut kenelle tää ei oo ok.
Ap
"Jos ap pystyy täydelliseen uskollisuuteen, niin miksi luulet, että muutkin pystyvät?"
Luulin koska näin mies antoi olettaa ja näin oltiin puhuttu ja sovittu. Vielä mies itse varmisteli että eikö meidän juttu oo kuitenkin niin vakava että ei enää ketään muita. Ei vissiin ollut niin vakava juttu.
Vierailija kirjoitti:
Eli kaikki täällä on sitä mieltä että jos teidän pitäisi nyt jostain syystä olla erossa teidän kumppanista puoli vuotta niin olisi ihan ok pettää?
Kysyn siis ihan tosissani tätä, koska näyttää siltä että oon ainut kenelle tää ei oo ok.
Ap
Ihminen voi olla ilman seksiä vaikka vuosia niin halutessaan. Tässä tapauksessa eu ole halunnut. Pakkaa tavarasi ja jätä se sika.
voi sua... puoli vuotta erossa ja uskot että miehellä ei oo ollu muita
Noh voihan hänen selityksensä olla tottakin, ehkä hänen kavereillaan on sellainen huumorintaju. Kysy heiltä jos mahdollista.
Taas tää sama alotus.