Mies- vai naisgynekologi?
Kumpaa suositte vai onko lääkärin sukupuolella mitään väliä?
Itse halusin pitkään käydä vain naisgynekologeilla, kunnes kerran tilanteen kiireellisyyden vuoksi jouduin käymään yksityisellä ja oli vain miesgynekologille aikoja vapaana. Tuo kerta kuitenkin muutti mielipiteeni, sillä nuori miesgynekologi oli ensimmäinen, joka kertoi tarkkaan mitä on tekemässä seuraavaksi, sekä mm. käytti liukastegeeliä ja otti pienemmän spekulan käyttöön, kun huomasi, että olin jännityksestä kuiva ja jäykkä.
Kiitin käynnin jälkeen häntä siitä, että oli niin helläkätinen ja ennakoi tekemisiään kertomalla mulle. En myöskään ollut ennen tuota käyntiä edes tiennyt, että mitään liukastegeelejä voi käyttää tai pienempiä välineitäkin on olemassa. Myöhemmin kokemus on toistunut, eli kaikki miesgynet ovat olleet huomattavasti hellempiä ja varovaisempia otteissaan ja tosi huomaavaisia ja kohteliaita muutenkin.
Tuli tunne, että ehkä naisgynekologeista suurin osa on varmasti ollut itse jo synnyttäneitä naisia, joten otteet alapään tutkimuksessakin ovat sitten aika ronskeja. Uskomatonta, että piti reilu 15v. kärsiä epämiellyttävistä tutkimuksista ja epäillä miesgynekologille menoa. Varmasti löytyy siis hyviäkin naisgyneja, niitä ei vain ole sattunut kohdalleni. Minkälaisia kokemuksia muilla on?
Kommentit (21)
Mä pelkäisin, että kiihottuisin, jos olis nuori ja komee miesgyne, saattais olla NOLOO!
Nainen! Ehdottomasti. Miesgynet on outoja.
Miksi synnyttänyt nainen olisi otteissaan ronskimpi? Jokaisen naisen ja etenkin gynekologin luulisi tietävän, että naisen alapää on hyvin tuntoherkkä. Siihen eivät synnytykset vaikuta yhtään mitään, gynekologin omat kaikkein vähiten.
Tällä hetkellä käyn ihan tietyllä naisgynekologilla, ja olen käynyt jo vuosia. Olen ollut erittäin tyytyväinen kaikin puolin. Tosin kerran on ollut myös vanhempi, mukava ja erittäin asiantunteva miesgynekologi. Se oli siinä yhteydessä, kun oli hoidot lapsettomuusklinikalla.
Mulla on just päinvastaisia kokemuksia; naiset on olleet helläkätisempiä kuin miehet. Olen ajatellut sen johtuvan siitä, että he tietävät, että siellä alhaalla on herkkiä paikkoja. Naisgynen otan aina, milloin se on mahdollista.
Nainen, ehdottomasti. En halua vieraan miehen koskevan intiimialuettani, olkoon kuinka lääkäri tahansa.
Olen sen verran ujo, että naisella on luontevampaa käydä. Yleensä sanon etukäteen, että jännitän kaikkea tuollaista. Lääkärit tuntuvat nykyään olevan ymmärtäväisempiä kuin vaikka 20v sitten.
Kohdalleni osui edellisellä käyntikerralla miesgynegologi, oli vielä harjoittelija ja mukana myös oikea lääkäri. Voin sanoa, että olo helläkätisin ja ymmärtäväisin vastaanottokäynti ikinä. Olen 40 enkä halua lapsia saati hormonaalista ehkäisyä. Tämä nuori mies oli ensimmäinen gyne, joka ei tämän kuultuaan kiukustunut.
Ainoa miinus oli se, että hän oli tosi söpö ja sai jälkeenpäin aikaan hmm... ajatuksia... joista koen hieman hämmennystä ;)
Ällöttää nuo "mies oli niin helläkätinen" "käytti liukastetta ja oli hellä"
Hyi h.itto
En ole koskaan käynyt gynellä, mutta en koskaan suostuisi käymään miesgynellä. En voi sille mitään, kyllä se nyt vain epäilyttää.
Plus tuntuisi tosi oudolta puhua naisten intiimeistä, fyysisistä asioista miehelle. Vaikka kuinka olisikin lääkäri kyseessä.
Itse käynyt sekä että ja paljon koska sairastan vaikeaa endoa, olen huomannut että miehet eivät ole niin kovakouraisia kuin naiset mutta naiset tuntuvat ymmärtävän kivun paremmin josta kärsin.. On monasti tehnyt mieli antaa mies lääkärille mojova potku kiveksiin ja todeta että älä ulise siinä, kyllä minä tiedän ettei sinuun voi sattua!!!!
Miesgynegologit ovat jotenkin käsitelleet hellemmin. Kokemusta vain yhdestä naisgynegologista, mutta en menisi hänelle muuten kuin hänelle saa aika nopeasti ajan. Yhdelle miesgynegologille on vuoden jonot.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan käynyt gynellä, mutta en koskaan suostuisi käymään miesgynellä. En voi sille mitään, kyllä se nyt vain epäilyttää.
Plus tuntuisi tosi oudolta puhua naisten intiimeistä, fyysisistä asioista miehelle. Vaikka kuinka olisikin lääkäri kyseessä.
Siis jos olet aikuinen nainen niin kannattaa kiireen vilkkaa varata se ensimmäinen aika sinne gynelle.. Kuinka voi olla.. Monet naistentaudit kuten syövät, kasvaimet ym. Ovat kauan täysin oireettomia ja usein kun oireet alkaa niin rupeaa olemaan jo kiire.. Nyt hopihopi, aikaa varaamaan..
Nainen. Huonoa kokemusta miesgynekologeista. Epäkohteliaita, kovakouraisia, menevät henkilökohtaisuuksiin.
En ole koskaan käynyt gynellä. t. cis-nainen 42 v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan käynyt gynellä, mutta en koskaan suostuisi käymään miesgynellä. En voi sille mitään, kyllä se nyt vain epäilyttää.
Plus tuntuisi tosi oudolta puhua naisten intiimeistä, fyysisistä asioista miehelle. Vaikka kuinka olisikin lääkäri kyseessä.
Siis jos olet aikuinen nainen niin kannattaa kiireen vilkkaa varata se ensimmäinen aika sinne gynelle.. Kuinka voi olla.. Monet naistentaudit kuten syövät, kasvaimet ym. Ovat kauan täysin oireettomia ja usein kun oireet alkaa niin rupeaa olemaan jo kiire.. Nyt hopihopi, aikaa varaamaan..
Ei onnistu, olen opiskelija enkä pääse kuin sille yhdelle YTHS-gynelle jolle kenenekään ei koskaan pitäisi joutua. Yksityiselle ei ole varaa.
Ja papakokeessa olen kyllä käynyt.
/Se jolle vastasit

No voi htto, tiedän tunteen kun gyne on täys idiootti ja aika pitäisi varata.. Taidan tietää tapauksen..

Joo, mua ei sinne saa haarojani levittelemään vaikka saisin tukun rahaa. :D Pillerireseptiä olen kyllä käynyt uusimassa, se käy näppärästi. Kunhan pistää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos sen jorinat. Aivan kahjo tyyppi.
Noin periaatteesa oisin sitä mieltä, että jos itse omaa kyseiset värkit, osaa niitä myös hoitaa paremmin, mutta sitten taas naisten alapäissä ja kropissa ylipäätään on tosi suuria eroja.
Joilla on menkkakipuja, toisilla ei olenkaan, joillain on tosi tuskainen pitkä synnytys, toisilla vaan kuulemma lapsi sujahtaa kun jostain liukumäestä, eikä ole kivusta tietoakaan, toiset ei kostu kunnolla, jotkut taas ns. aina valmiina... Ja listaa vois jatkaa loputtomiin.
Siksi voi olla näitä kovakourasia naisia, jotka ehkä ajattelee, että "no ei se voi sattua, kun ei mullakaan satu" ja runnoo sen spekulan niin, että hujahtaa. Siksi se samojen värkkien omistaminen voi itseasiassa olla huonokin juttu, jos nyt itse sattuu olemaan vähän "rennompi" tai kipua kestävämpi siellä alapäässä. Miehillä taas ei ole siitä sen kummempaa käsitystä ja saattavat siksi olla varmuuden vuoksi hellempiä.
Ei ole väliä kunhan osaa hoitaa työnsä.