Mikä on ollut elämäsi onnellisinta aikaa?
Tällainen vanhakin ketju löytyi, mutta aloitan uuden. Elän tällä hetkellä elämäni raskainta aikaa, joten olisi mukava piristykseksi lukea muiden kertomuksia onnellisista ajanjaksoista ja siitä, mikä on tehnyt onnelliseksi.
Itse sanoisin, että opiskeluaikani yliopistossa oli todella hyvää ja onnellista. Oli sellainen kaikki ovet avoinna eikä yhdestäkään pakko kulkea -fiilis. Huoletonta tavallaan, vaikka opiskelinkin tavoitteellisesti ja ahkerasti.
Myös vuosi 2015 oli todella hyvä. Olin juuri muuttanut yhteen mieheni kanssa vuoden kestäneen etäsuhteen jälkeen. Pääsin työpaikkaan, jossa ystävystyin heti työkavereiden kanssa. Kaikki läheiset olivat vielä terveitä.
Miten teillä?
Kommentit (30)
Anteeksi masentava vastaukseni jo etukäteen, mutta lapsuus kaiketi. Ongelmat vain tuntuvat kumuloituvan mitä pidempään elää.
Mursin molemmat jalat. Pitkä sairasloma ja vakuutusyhtiö maksoi hyvin. Ei ollut huolta huomisesta ja pystyi vain nauttimaan elämästä kotona tietäen ettei kuukausiin tarvitse mennä töihin.
Ennikinä eläisi lapsuuttani ja nuoruuttani uudelleen. Aika onnellinen olin, kun tapasin 22 v tulevan aviomieheni. Sellaista pesäperustamista, tunnetta, että joku on ”minun”.
Sitten hyvää oli aika, jolloin olimme ulkomaan kommennuksella. Lapset olivat pieniä, mutta kaikki muu oli ihanaa ja ihmeellistä. Tätä oli pari vuotta.
Seuraava onnellinen aika, kun tapasin aviomieheni nro 2. Kaikki tuntui valoisalta viiden epäonnen vuoden jälkeen.
Olen 40 vuotias ja nyt on paras aika. Ylä- ja alamäkiä on ollut, mutta nyt elämä on hyvää. Toki lasten syntymät ja pikkulapdiaikakin oli ihanaa. Nyt on niin erilaista. Nuoruusajassa ei ollut mitään hyvää. Olin epävarma ja oma perhe oli ahdasmielinen.
Monet ajat elämässä ovat olleet onnellisia, ja kai olen muutenkin luonteeltani perusonnellinen. Ehkä kuitenkin raskaus on ollut omalla tavallaan onnellisinta, voin tosi hyvin koko raskauden ajan, ja oli hyvällä tavalla jännittävää odottaa uutta perheenjäsentä. Äitiys on ollut myös ihanaa, mutta ei yhtä seesteistä, sillä olen kärsinyt synnytyksen jälkeisestä alakulosta, kotiäitiys on välillä tuntunut yksinäiseltä, on ollut univelkaa, vauvasta on vähän huolissaan koko ajan, vaikka terve on ollutkin jne.
1986. Nuoruus, vapaus, rakkaus, hyvä musiikki, telttailukesä...
Parasta aikaa elämässäni oli kun pidin välivuotta ja asuin kaukana lapsuuden perheestäni. Irtiotto teki hyvää. Etelä-suomen valo ja lämpö tuntui pohjoisen tytöstä joltain ihan uskomattomalta.
Toinen ihana ajanjakso oli esikoiseni syntymä. Olin vielä opiskelija ja tavallaan huoleton. Mieheni oki hyväpalkkaisessa työssä joten meillä oli rahaa elää mukavasti ja ihana uusi omistusasunto. Matkustelimme aika paljon.
Kolmas ihana ajanjakso oli toisen lapsen syntymän jälkeinen hoitovapaa. Vauva aika toisen kanssa ei ollut kovin ihanaa, mutta nautin silti kun pääsin pois työputkesta ja isompi oli jo sen verran iso ettei häntä tarvinut enää hoitaa. Silti toinen lapsi oli ehkä huono valinta...en tiedä. Jotenkin ehti jo niin elään sitä helppa yhdem lapsen elämää että kahden lapsen kanssa kaikki tuntuu työltä.
Kun sain lapseni ja heidän lapsuus ja hyväolo heistä jatkuu vaikka ovat aikuisia.
Kaikki se aika, kun on ollut jotain uutta ja mielenkiintoista ilmassa.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi masentava vastaukseni jo etukäteen, mutta lapsuus kaiketi. Ongelmat vain tuntuvat kumuloituvan mitä pidempään elää.
Sama, tosin ei edes kunnolla sekään aika ollut onnellinen.
Nyt!
Sain just potkut ja tulevaisuus on ihan auki.
Ja siis noi potkut oli hyva asia :) Nyt vaan pitaisi paattaa, etta mita alkaa tekemaan loppuelamallaan. Etta ei kun uraneuvojalle vaan...
Ehka opiskelu jollekin uudelle alalle?
Oma yritys?
Muutto maasta?
Ihanaa kun "world is my oyster"!!! <3
Ehkä juuri nyt? Lapseni on 5 vuotias ja arki hänen kanssaan on ihanaa ja helppoa. On puoliso, käymme molemmat töissä. Itse teen lyhennettyä työaikaa. Rahaa ei juurikaan jää säästöön, mutta pärjäämme "ihan ookoo".
Lapsen odottaminen, lapsen saaminen ja koko aika lapsen kanssa.
Toisena vasta nuoruusaika Israelissa kibbutsilla, se oli supermahtavaa.
Yläasteajat. Olimme muuttaneet uudelle paikkakunnalle ja pääsin eroon entisistä kiusaajista. Sain paljon uusia ystäviä ja meillä oli todella hauskaa. Koulussa ja kotona oli mukavaa.
Lastentarhaikäisenä oli vielä onnellista, ala-astekin oli mukavaa aikaa mutta siihen se sitten loppui. Yläastetta vihasin, lukio menetteli mutten mitenkään onnellinen ollut, koko opiskeluajan masennusta ja ahdistusta, sama jatkunut nyt työelämässä, erona lähinnä se että nyt alkanut toivo hiipua enkä enää yhtä pahasti hdistu siitä ettei elämästäni tule mitään.
Kavereita viimeksi ollut ala-asteella, sen jälkeen pelkkää yksinäisyyttä. En ole varsinaisesti yhteiskunnasta syrjäytynyt, ei koskaan työttömyyttä ja opinnot sujui hyvin, mutta täysin sosiaalisesti syrjäytynyt olen ollut koko aikuisiän.
t. 31 vuotias
2020-luku
Lapsuus meni pelätessä.
Vuodesta 2016 eteenpäin, ja toivottavasti jatkuu vielä pitkään. Alkoi sillä että lopetin huonon parisuhteen ja opin arvostamaan itseäni.
Toki viimeiseen neljään vuoteen on mahtunut vastoinkäymisiäkin, mutta noin yleisesti olen ollut onnellisempi kuin koskaan.
Huoleton nuoruus ja 80-luku.