Sukupolvi jolla asiat ovat huonoiten

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lama-ajan lapset. Milleniaalit, joiden lapsuusaikaa varjostivat taloudellinen epävarmuus sekä perheiden rahaongelmat, ja jotka aikuisiksi päästyään saivat todeta ettei koulutuksesta huolimatta työtä niin vain enää olekaan tarjolla. Lisäksi heillä on niskaan hengittävä vanhempi sukupolvi, jolla kaikki tapahtui lähes tulkoon automaattisesti, kun sotien jälkeen heidän ei tarvinnut rakentaa yhteiskuntaa vaan pääsivät valmiiseen pöytään nauttimaan kaikista eduista. Milleniaalien kääntöpuoli on siinä, että heitä pidetään viisaimpana sukupolvena ja heistä iso osa onkin modernia vela-porukkaa - he kun osaavat elää ensisijaisesti itselleen.

X-sukupolvesta kuuluu samaan porukkaan ainakin sen ajanjakson loppupuolella syntyneet. Monet heistä kärsivät lamoista ihan samalla tavalla jne., kuin myös monet heistä valmistuivat ja opiskelivat 90-luvun laman synkimpinä vuosina.

Joo, mutta me pääsimme kokemaan 2000-luvun it-huuman ja vakiinnutimme asemamme työmarkkinoilla.

Jos sulla kävi tuuri, ehkä jopa syntyessäsi kultalusikka siellä minne ei aurinko paista ja näin sait älyttömän etumatkan moniin muihin verrattuna, niin hyvät sulle, se vaan, että suurimmalla osalla ei ollut kultalusikkaa siellä syntyessä, eikä myöskään käynyt muutenkaan mitään tuurihaukkailua myöhemmin.

Suomessa kaikilla sukupolvilla menee tietenkin aina huonoiten, mutta mielestäni ne vanhus-sukupolvet vetää kyllä voiton, joiden edustajista monet riutuu kusipaskavaipoissaan odottamassa kuolemaa.

Jörn Donnerin "Yhdeksän tapaa lähestyä Helsinkiä"-dokkarissa oli mies joka oli ollu kansalaissodassa, talvisodassa ja jatkosodassa. Eli noin vuonna 1900 syntyneet.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja sanoi että hänen 40-luvulla syntyneet vanhempansa 'pääsivät vähällä elämästä.' Kyse ei siis ollut siitä miten heillä on asiat tällä hetkellä. Lukekaa tarkemmin. Lähihistoriaan kannattaa myös perehtyä, ja millaista oli elämä sodanjälkeisessä Suomessa. Paljon hyviä ja kuvaavia teoksia löytyy vaikka kirjastosta.

Otsikossa puhutaan preesensissä. Saahan sitä selostaa tekstissä vaikka mitä taustoja.

Vierailija kirjoitti:

Jörn Donnerin "Yhdeksän tapaa lähestyä Helsinkiä"-dokkarissa oli mies joka oli ollu kansalaissodassa, talvisodassa ja jatkosodassa. Eli noin vuonna 1900 syntyneet.

Selvisi kuitenkin hengissä kaikista? 😉

Pakko todeta, ettei näillä kirjoittelijoilla ole minkäänlaista käsitystä siitä, miten köyhää Suomessa oli 70-luvulla. 1970-luvulla Suomesta tyrkytettiin lehti-ilmoituksilla AU-lapsia adoptoitavaksi rikkaaseen Tanskaan ja moni 5-henkinen perhe asui kaksiossa. Tai jopa alivuokrahuoneessa. Maaseudulla valtaosalta puuttui juokseva vesi.

Puhumattakaan 1940-luvusta, jolloin Suomi oli kehitysmaa kaikilla muilla mittareilla paitsi lukutaidolla mitattuna. Suurista ikäluokista iso osa jäi kouluttamatta ihan vaan köyhyyden vuoksi, oppikouluun kun ei ollut maaseudun köyhillä varaa.

Nyky-Suomen sosiaaliturva on ihan satumaisella tasolla, täällä on maailman rikkaimmat köyhät, jotka eivät tyhmyyttään osaa edes arvostaa hyvinvointivaltion palveluja ja tulonsiirtoja.

Suuret ikäluokat ovat syntyneet kultalusikka suussa.

Käykö täällä muka näin monta 70-80 vuotiasta kirjottelemassa?

Häiritsevä ajatus.