Onko alkoholismi mielestäsi sairaus?

Esim. liiallinen kuntoilu on jo sairaus, joa siitä syntyy riippuvuus.

Ylensyöminen on sairaus, samoin kuin anorexia.

Jostain syystä vain anorexiasta puhutaan enemmän. mielestäni pitäisi puhua enemmän ylensyömisestä, koska se on kuitenkin yleisempää, mutta taas törmääme siihen että epämielyttävistä asioista puhutaan vähemmän.

Jos olet laiha....so what ? Onko anorexia.... ?

MUTTA jos olet ylipainoinen se onkin aika arka asia, kuka siihen puuttuisi.

Mielestäni Suomessa maksamme niin korkeita veroja että täällä voisi olla mahdollista järjestää PAKOLLINEN terveystarkastus kahden vuoden välein KAIKILLE.

Vakuutusmaksut pitäisi entistä tarkemmin rajata painon/kunnon mukaan.

Toivoisin äitien ja isien enemmän katselevan ISOJA ihmisiä kadulla ja varsinkin rannoilla ja miettivän " tuollaisenko lapsen haluan" tai jopa

onko lapseni onnellinen ylipainoisena.

Elämä ei ole vain tänään, kun haluat että vauva on hiljaa/ lapset kurissa ja syö jotain energia/lisäainepommia.

Vierailija:

Onko kaikki, mihin ihminen kehittää riippuvuuden sairauksia?

Miksei ihmiseltä voisi vaatia vastuun kantoa itsestään, sen sijaan että piiiloudutaan jonkun sairaushöpötyksen taakse?

Vierailija:

Ärsyttävän ylimielinen teksti, usko ihan mitä haluat. Oma mielipiteeni on, että alkoholismi ei ole sairaus, ja siitä voi kyllä parantuakin ihan itsekin. Kuten myös masennuksesta, olenhan itsekin parantunut vuosien masennuksesta ihan itse.

Nykyään on vaan niin kivaa, kun mistään ei tarvitse ottaa itse vastuuta, kun aina voi heittäytyä reppanaksi ja vaatia lääkkeitä ja syyttää muita.

Sehän olisi ainoa tapa pysyä varmasti terveenä eli olla sairastumatta alkoholismiin.



Jos itsellä on käynyt hyvä tuuri elämässä, jopa niin hyvä, että paranee itsekseen masennuksesta (se oli varmaankin lääkärin diagnosoima eikä kirjoittajan itsensä?) , niin miten se kenenkään muun elämään liittyy? Luulisi, että noin hyvällä tuurilla tuntisi syvää kiitollisuutta sen sijaan, että tuntee ylenkatsetta muita kohtaan.



Ei meistä kenenkään tarvitse täällä itse päätellä omilla aivoillamme, onko alkoholismi sairaus vai ei. Se on tautiluokituksessa omalla kohdallaan omalla tunnuksellaan siinä missä muutkin diagnosoitavat sairaudet.



Tietenkin siitä voi parantua itsekseen. Uskomattomalla tuurilla. Paranee syöpäkin joskus itsekseen hoitamatta ja mitä ihmeellisimpiä tarinoita kuuluu maailmalta monen muunkin asian suhteen. Sattuma nyt vain ei ole asia, johon voi nojata kun puhutaan yleisellä tasolla. Eikä oma kokemuskaan. Siksi onkin hyvä, että meillä täällä sivistyneessä maassa on tietoa tarjolla, eikä itse tarvitse mututuntumalla arvailla, miksi Jeppe juo.



Kukaan ei halua alkoholistin elämää. Siksi olisikin tärkeää opettaa nuorilleen, mistä alkoholismissa on kysymys ja että se voi osua heidänkin kohdalleen. Äidin ylenkatse ei lasta suojele sairastumiselta. On siis karhunpavelus opettaa teinilleen, että maistele rauhassa vaan, alkoholismia tapahtuu vain niille joillekin muille, jotka ovat huonompia ihmisiä.



Jonkun poika tai tytär jokainen alkoholisti on. Olisipa heillä ollut äiti, joka olisi tiennyt asioista niin paljon, että olisi varoittanut, kuinka viinan kanssa voi käydä. Teinistä kun ei vielä mitenkään voi tietää, onko hänellä alttius sairastua vai ei. Jokainen uskoo aloittaessaan juomisen, että voi sen lopettaakin. Jokainen. Se ei vain kaikkien kohdalla pidä paikkaansa. Jos itselläsi on käynyt hyvä tuuri eikä viina vie sinua, ole kiitollinen ja yritä edes tuntea myötätuntoa sellaista kohtaan, joka ei ole yhtää hyvää osaa saanut. Yritä muistaa, että aivan yhtä luottavaisena hän ne ensimmäiset juomansa joi kuin sinäkin.



Alkoholismi ei parane paheksumalla. Hyysätään alkoholistia tai ei, hän juo ja juo kunnes löytää motivation hakea apua. Arvatkaas, kummalla tavalla tuo motivaatio löytyy helpommin, haukkumalla vai rohkaisemalla?

Jos oma empatia ei riitä alkoholistin ymmärtämiseen, voi ainakin yrittää vaikuttaa vähän fiksummalta pysymällä hiljaa aiheesta, josta ei tiedä tarpeeksi ja jonka parissa paljastaa vain oman luonteensa pienuuden.

Vierailija:

Onko kaikki, mihin ihminen kehittää riippuvuuden sairauksia?

Miksei ihmiseltä voisi vaatia vastuun kantoa itsestään, sen sijaan että piiiloudutaan jonkun sairaushöpötyksen taakse?

Ehkä? Koska et selvästikään ymmärrä yhtään sitä, että silloin kun sitä viinaa pitää saada, MIKÄÄN ei pysäytä. Siinä ei auta lähimmäisten neuvot, pyynnöt, käskyt, rukoukset, ei mikään maailmassa. Viinanhimosta puhutaan, mutta se antaa väärän kuvan, koska himo kuulostaa sanana jossain tapauksissa positiiviselta. Alkoholismi on pakkotila, kuten jo aiemmin kirjoitin, ja kukaan ei siihen halua tai alkoholistina onnellinen ole!

Kirjoituksesi loukkaa, mutta osoittaa myös täyden tietämättömyytesi asiasta. Kiitollisuudella sen sijaan luen näitä, jotka asiaa ymmärtävät ja siitä tietävät. (mm. 20/29)

18

ja kädet tärisevät niin, että viina pitää kaataa lautaselle ja hörpätä siitä, niin ei sitä tosiaan ajattele, että homma on hallinnassa ja ihminen terve.

on kaksi eri asiaa.

Alkoholisteja on varmaankin jokaisen lähipirissä satoja.

Rappioalkoholistit näemme tuolla puistoissa päivittäin, ja miettikää !!!!!

Ei varmaankaan kukaan heistä haluaisi olla " sillanallanukkuja# tjms.



Siksi alkoholismiin pitäisi puuttua vaikka olisi kuin kaikki hyvin, jos tuntuu etta joka viikko pitää juoda niin silloin jo on aika mietiä.



Läheisten varsinkin pitäisi sanoa suoraan ja VÄLITTÄÄÄ ennenkuin on liian myöhäistä.

Pahinta on hyssyttely !!!



HYSSYTTELIMME aikoinaan isäni kanssa ja seurauksena oli että HÄN sai luvan juoda, koska kukaan ei puuttunut asiaan. ISÄNI hoiti työnsä aina kunniallisesti, hakkasi vaimon ja lapset säännöllisesti ja sai ansiomitallin, niin työstä kuin sodastakin....että näin.

sairaan ihmisen vastuu on hakeutua hoitoon, aivan kuten syöpäpotilaankin. Sitä ennen alkoholistin pitäisi kuitenkin itse ymmärtää olevansa sairas. Tämä on helpompi tajuta jos läheiset kannustaisivat ja kehottaisivat hakeutumaan hoitoon. Kertoisivat että tämä on sairaus. Haukkuminen ja toisen alentaminen vain pahentaa tilannetta. Kun alkoholismi on tarpeeksi pitkällä juovan henkilön itsetunto on jo niin alhaalla että hän juo jo senkin takia. Kun tuntee olevansa jo täysin epäonnistunut yksilö vailla mitään ihmisarvoa.





Alkoholismi muuttaa jopa ihmisen luonteen. Eli suuri helpotus tässä on se että ymmärretään ettei se alkoholisti ole oikeasti ihmisenä luuseri, epäonnistuja, valehtelija ja petturi. Vaan alkoholismi tekee hänestä sellaisen. Ajatellaan kun ihminen on jostakin niin riippuvainen että on valmis tekemään ihan mitä vain saadakseen sitä niin tottakai hänen luonteensa ja käytöksensä muuttuu. Riippuvuussairaudet ovat sellaisia, ne tuhoaa elämän joka alueella; henkisesti, fyysisesti, taloudellisesti jne





Alkoholistin syyllistäminen ei vie mihinkään, päinvastoin.

Hän ei mene, koska ei ole mielestään sairas. Me muut kuulemma voimme hakea apua, jos meistä siltä tuntuu :-(



Joskus kahden viikon juomisputken jälkeen kauheassa krapulassa hän saattaa myöntää tarvitsevansa apua, mutta hän ei uskalla hakeutua hoitoon, koska hän on aivan varma, että katkaisussa/hoidossa ihminen aivopestään ja hänen luonteensa muutetaan. Isä pelkää muutenkin hysteerisesti lääkäreitä ja sairaaloja. No järjelläkin voi päätellä missä kunnossa sisuskalut ovat 50 vuoden juomisen jälkeen. Kun on putki päällä, isä saattaa olla viikon syömättä. Kun ei ruoka mene alas. Ei todellakaan mitään tervettä touhua!



Mutta isääni ei hyssytellä ja olen esim. itse tehnyt hänelle selväksi, että kännissä mulle ei tarvitse soitella. Tavallaan kamalaa, koska silloin hän varmaan tarvitsisi tukeani, rakkautta ja läsnäoloani eniten, mutta en vaan kestä sitä sönkötystä ja itsensä tuhoamista, en. :' -(



Osaatteko neuvoa, MITEN saisin isän ymmärtämään, että hän voisi hakea apua, ja hänen elämänlaatunsa paranisi valtavasti??

18



PS. Isän äiti, yli 90v nykyään, kärsii isäni juomisesta myös, kaikki me läheiset. Hän kantaa sydämessään sitä äidin tuskaa ja samoin sitä turhaa syyllisyyttä, niinkuin me kaikki läheiset. " On minun syyni, että isä juo, koska en saa häntä lopettamaan, vaikka tekisin mitä."

Oli tosi pahasti alkoholisoitunut 38v mies (pikkuaivot surkastunut yms) no kysyin että mistä asti sinulla on ollut ongelma. Tai mikä sai sinut juomaan. Hän vastasi minulle: kuule ei siihen tarvittu kun lapsen kuolema! se sai minut miettimään " spurguja" erikantilta! Koskaan ei tiedä mitä pahaa niille on tapahtunut lapsuudessa yms. Ja oman lapsen menetys on pahimpia!! Eli tietyllä tavalla alkoholismi on sairaus. Tai siis korjaan on sairaus.

Tämä kai on se tavallisin tapa sairastua. Juhlitaan päälle 20 vuotiaina vailla mitään huolta kavereitten kanssa ja sitten kun muut 30-kymppisinä perustaa perheen ja lopettaa sen juomisen/juhlimisenkin niin sitten ei pystykään. Juominen jatkuu, vaimo on ihan pulassa miehen kanssa ja ihmettelee mitä nyt. Mies syyttää milloin mitä juomisestaan, vaimo syyllistyy muitten joukossa ja oikeastaan vasta sitten kun juomista on jatkunut 10 vuotta lisää aletaan tajuamaan että ehkä mies onkin alkoholisti...

ei ole mitään, mitä voisit tehdä isäsi hyväksi. Kukaan ei saa häntä lopettamaan, siihen tarvitaan se oma tahto. Sitten kun hän suostuu hoitoon, voit auttaa monella tavalla mutta ennen sitä ei ole mitään mitä voisit tehdä :(



Menetin isäni viinalle, vaikka hän elikin viimeiset 4,5 v raittiina. Ei tässä paljon voi sanoa. Et voi muuta kuin yrittää kestää itse ja yrittää päästä syyllisyydestä.

kaikki kärsivät. Läheiset ovat sijaisriippuvaisia



Ja siten minä kuulun niihin joilla ei ole kovinkaan paljon sympatiaa alkoholisteille. En kuitenkaan kuvaa itseäni katkeraksi.



Minulla meni vuosia kunnes pääsin isäni juomisesta eroon. Tuntui niin vaikealta muuttaa pois kotoa kun kerran äitini sanoi että helpotan tilannetta ja jätin pienen veljeni siihen taloon. Mutta minulla oli ystäviä jotka jatksoivat kestää minuakin joten lopulta sain oman elämän mutta ei se kovin helppoa ollut.



Nyt asun kaukana vanhemmistani ja se yksi kerta kun he tulivat meille en kestänyt sitä että heidän piti minun talossa juoda. He suuttuivat verisesti. Miten minä voisin heitä määrätä kun ovat lomalla ja pilaan koko loman.



No nykyään ne harvat ajat kun ollaan yhdessä ei tulla ollenkaan toimeen. Lapseni eivät tunne isovanhempiaan jne. Ainoa mikä toimii on puhelimitse yhteydenpito.



Alkoholisti vain elää niin että se pullo on isäntä. Ja isäntänä se on julma kun sille pitää uhrata läheiset ihmisetkin. Ja kuitenkin he uskovat että se pullo on ystävä. Mutta ei ystävä noin paljon pahaa aiheuta.



En ymmärrä miksi te puhutte teoriasta noin paljon. Mitä sillä on väliä? Eiko se miten sen kanssa eletään ole se suurin haaste?



Yhteen aikaan nuorena ryhdyin absolutistiksi. Se oli vanhemmilleni vaikeata aikaa. Kuvittele että joku sellaisesta suuttuisi!



Nykyään kuitenkin juon vähän silloin tälloin. Sen takia olen tekopyhä jos heidän juomisesta jotain sanon. Jokainen joka heidän juomisesta jotain sanoo on tekopyhä.



Sori vaan, nyt äitinä minun tehtävä on suojella lapsiani ja en halua heidän hengailevan juoppojen keskuudessa. Sen aion lapsilleni suoda. En ole täydellinen äiti - mutta lapseni eivät näe minua kännissä.