Paniikkihäiriö ja katastrofiajatukset

Mulla loppu kun aloin pelkäämään paniikkikohtausta. Se on vaan jotain niin kammottavaa etten halua kokea sitä ikinä. Kun huomaan pyörittäväni katastrofiajatuksia päässä ja hengitys kiihtyy, käännän väkisin ajatukset johonkin mukavaan, koska yksinkertaisesti pelkään että menee kohtaukseen asti. Riittää kun ottaa vaikka pöydältä lehden käteen ja pakottaa itsensä lukemaan siitä jotain, vaikka kukkakaupan tulppaanitarjousta tai muuta mukavaa.

Mun paniikkikohtaukset johtuu aina asioista joihin en voi itse vaikuttaa ja silloin sorrun ajattelemaan helposti pahinta. Olen osittain päässyt eroon sitkeällä ajatustapa muutoksella. Nykyään vältän pahimmat ihan vaan sillä, että ajattelen paniikin hiipiessä "paniikki ei auta mitään, en panikoimalla ja omalla huonovointisuudella saa muutettua asiaa mihinkään suuntaan"

Hengitä syvään ja harjoittele ulos lähtöä.

Ei paljoa lääkkeitä.

Opit kyllä.

Minulla auttaa parhaiten se, että kun huomaan paniikin nousevan niin totean itselleni "kappas, paniikkioireita. Annetaanpa niiden olla." Kun antaa paniikille luvan tulla, sen voima laantuu eikä kohtaus usein pääse täyteen voimaansa.

Sama pätee katastrofiajatuksiin. Ajattelen että "minulla on nyt ahdistavia ajatuksia. Annan niiden olla, en ala kelata niitä. Ne menevät kyllä ohi." Ja niin ne menevät.

Eli mitä enemmän ahdistusta/paniikkia vastustelee, sitä enemmän sille antaa voimaa.

Ihanaa kun vastasitte ❤️, kiitos!

Minullakin ajatusten/huomion poiskääntäminen toimii joskus, mutta pahimpia ovat esim. kauppakeskukset, joissa en pysty ajattelemaan mitään muuta kuin, että mistä täältä pääsee ulos ja paniikki alkaa heti kasaantua.

Tuota ajattelun muutosta pitää alkaa treenaamaan. Mulla on mennyt tämä niin pahaksi, että ns. järkipuhe itselle ei oikein auta. Aivot ovat jotenkin treenautuneet siihen paniikkiin ja niihin ajatuksiin. Siis ajatusten poisoppimista pitää vaan sitkeästi harjotella.

Mulla on helpottanut hieman se, että olen keksinyt erilaisia tapoja varautua katastrofeihin. Sinänsä en kuitenkaan pidä tätä hyvänä tapana, koska oikeasti siinä vain antaa pelolle pikkusormen. Olen myös huomannut, että kun varautuu tiettyyn katastrofiin ja pelko alkaa helpottaa, tilalle nousee toinen pelko. Eli loppujen lopuksi pitäisi varautua yhä useampiin ja useampiin asioihin. En siis sinänsä suosittele tätä tapaa, koska siinä tavallaan vahvistetaan katastrofiajatusta - annetaan omalle alitajunnalle viesti että katastrofin pelko on realistista ja sen mukaan on elettävä. Näin ainakin itse koen.

Jooga on auttanut jonkin verran.

Ja sitten sellainen topakka asenne. Olen niin kyllästynyt paniikkikohtauksiin ja lamauttavaan pelkoon, että välillä onnistun sanomaan itselleni että ei helvetti, ei taas tätä. En jaksa miettiä tällaista, painukaa hiiteen kaikki ahdistavat ajatukset. Joskus tämä tosiaan auttaa!