Miten muut teinien vanhemmat jaksaa teiniä

Meillä on vielä helppoa moneen muuhun verrattuna, kun tullaan kuitenkin kotiintuloaikojen sisällä kotiin, päihteitä ei ainakaan vielä käytetä, koulu hoidetaan. Niin jos olis vielä nuo, niin en tiedä, miten jaksaisi

-ap

Ihan sillä että en ota teinin kaikkia höpinöitä tosissani. Sillä on itsellään vaikea olla itsensä kanssa eikä ole oppinut vielä hillitsemään itseään. Pidän teiniä vielä lapsena, ihmisenä joka on keskeneräinen ja opettelee vasta. Täytyy yrittää ottaa huumorilla. Tottakai osaa olla välillä todella ärsyttävä.

Ihan hyvin. Esikoisen kanssa kanssa oli pientä vaikeutta. Koulu ei kiinnostanut ja aamupoissaoloja oli paljon, kun ei herännyt kouluun. Huutoa ja hermostumistakin, mutta lähti sitten toiselle paikkakunnalle kouluun ja asuntolaan. Lomat oli vähän haastavia. Muutti omilleen valmistumisen jälkeen ja se oli hyvä. Keskimmäinen on 16 v ja nuorin 14 v eikä mitään ongelmaa.

Sääntöjä meillä ei oikeastaan ole. Asioista keskustellaan.

Meillä on kolme teiniä (18v, 16v ja 14v). Ei mitään ongelmia. Asioista keskustellaan, eikä anneta vain jotain sääntöjä ja asetuksia selittämättä. 

Eivät juurikaan valita mistään muusta kuin että onko pakko imuroida tai syödä sieniä. Mutta sekin on sellainen tympääntynyt huokaus, ei meillä paiskota ovia tai olla imuroimatta.

Kasvatus lienee oleellinen asia tässä?

Mitä ongelmia? Ei meillä ole mitään ongelmia. Neljä teini-ikäistä talossa. Minkälaisia ongelmia pitäisi olla?

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kolme teiniä (18v, 16v ja 14v). Ei mitään ongelmia. Asioista keskustellaan, eikä anneta vain jotain sääntöjä ja asetuksia selittämättä. 

Eivät juurikaan valita mistään muusta kuin että onko pakko imuroida tai syödä sieniä. Mutta sekin on sellainen tympääntynyt huokaus, ei meillä paiskota ovia tai olla imuroimatta.

Kasvatus lienee oleellinen asia tässä?

Ja lisään vielä, että kyllä meidän teineiltä kuulee jatkuvasti hyviä asioita. Joka päivä kertoo, miten koulussa meni, miten kavereiden kanssa sujuu. Toivottavat hyvät huomenet päivittäin ja hyvää yötä illalla. Sanovat myös rakastavansa säännöllisesti.

Kun teini alkaa marmattamaan jotain omituisuuksia, vastailen loogisesti ja pyydän perustelemaan väitöksensä. Yleensä ei siihen pysty ja hermostuu vaan. Yritän olla rauhallinen ja pyytää teiniä perustelemaan esim. että miksi olen per**estä, miksi kaikki ruoka kotona on pas*aa ym. Ehkä aikanaan oppii vähän miettimään mitä sanoo ennen kuin sanoo, kun ei niissä ole mitään järkeä eikä teini saavuta niillä mitään.

Itse pärjäsin paremmin kun vaihdoin omaa asennetta. Valitusten annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta aina jos joku asia tapahtui edes jollain tavalla hyvin ja oikein niin muistin kiittää ja kehua siitä. Samoin en enää niin suoraan kritisoinut teinin tekemisia vaan puhuin ennemminkin yleisellä tasolla siitä mitä asioita minä arvostan ja pidän tärkeinä ja miksi. Ei siis suoraa kritiikkiä teiniä kohtaan vaan omien ajatusten esiin tuomista. Uskon että nuoreni sitten kyllä mietti itsekseen sitä mitä olin sanonut.

En tiedä että oliko pahin murrosikä muutenkin menossa jo ohi mutta aika nopeasti alkoi elämä olla edes vähän siedettävämpää. Ja tuli välillä jopa niitä tilanteita joissa oli ihan mukava jutella sen teinin kanssa.

Nyt molemmat omat lapset jo täysi-ikäisiä ja onneksi teini-ikä on jo takanapäin. Mutta se meni lopulta kuitenkin aika noopeasti ja oli vain ohimenevä vaihe vaikka ei se aina siltä tuntunutkaan.

On se kyllä raskasta, ainaista draamaa, on kun miinakentällä kävelisi, rakashan se on, mutta kyllä on väsyttävää

Normaalit teinit aiheuttavat päänvaivaa valitettavasti. Jotkut kasvattavat lapsensa pelkäämään vanhempiaan, jolloin he eivät teini-ikäisenäkään uskalla kapinoida. Lykkyä tykö heille mt-ongelmien kanssa aikuisena...

Huumoria, naljaile takaisin.

Älä ota itseesi vaikka teinit ovat näppäriä sanomaan asioita mitkä loukkaa, vaadi käytös tapoja, sano suoraan että ei tunnu hyvältä kun käyttääntyy huonosti.. Eli anteeksi pitää pyytää, mutta myös negatiivisia tunteita saa näyttää, niistä pitäisi oppia puhumaan, ei huutaminen ratkaise asioita. Nuori tarvitsee tukea ja ohjausta, jotta hänestä kasvaisi kypsä aikuinen, jolla on keinoja ratkaista ongelmia ja ilmaista itseään, paiskaamatta arabioita lattialle....

En jaksanutkaan. Tein itse lasun ja annoin sijoitukseen.

Marina, valitus, höpinä, marmatus, draama, takaisin naljailu?!

Ei ihme, että on vaikeaa, kun teinin sanomisia ei oteta tosissaan eikä kuunnella, vaan pidetään jonain valituksena. Monilla vanhemmilla peiliin katsomisen paikka. Ettekö muista omaa nuoruuttanne? Jutteletteko kunnolla noille teineille? Mistä ihmeen asioista ns marinaa tulee?

Vierailija kirjoitti:

Normaalit teinit aiheuttavat päänvaivaa valitettavasti. Jotkut kasvattavat lapsensa pelkäämään vanhempiaan, jolloin he eivät teini-ikäisenäkään uskalla kapinoida. Lykkyä tykö heille mt-ongelmien kanssa aikuisena...

Höpö höpö.

Vierailija kirjoitti:

Kun teini alkaa marmattamaan jotain omituisuuksia, vastailen loogisesti ja pyydän perustelemaan väitöksensä. Yleensä ei siihen pysty ja hermostuu vaan. Yritän olla rauhallinen ja pyytää teiniä perustelemaan esim. että miksi olen per**estä, miksi kaikki ruoka kotona on pas*aa ym. Ehkä aikanaan oppii vähän miettimään mitä sanoo ennen kuin sanoo, kun ei niissä ole mitään järkeä eikä teini saavuta niillä mitään.

Katse peiliin, jos oma lapsi sanoo, että olet per**estä tai kaikki ruoka kotona on pas*aa. Meillä lapset eivät ikinä, ikinä, ikinä ole sanoneet mitään tällaista. Kuulostaa siltä, ettei teillä kunnioiteta vanhempia tai perhettä. Ettekä te lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Normaalit teinit aiheuttavat päänvaivaa valitettavasti. Jotkut kasvattavat lapsensa pelkäämään vanhempiaan, jolloin he eivät teini-ikäisenäkään uskalla kapinoida. Lykkyä tykö heille mt-ongelmien kanssa aikuisena...

Eivät aiheuta. Ei se ole normaalia, että teini paiskoo ovia ja kiroilee, vaan huonon kasvatuksen tulosta.

Olen tainnut päästä helpolla, kun ei ole ollut ongelmia. Ollaan aina keskusteltu avoimesti ja osattu pyytää anteeksi jos on sanottu pahasti tai loukattu. Tähtäimessäni on aina ollut kasvattaa lapsistani toisia kunnioittava, hyvät käytöstavat omaavia ihmisiä. Viihtyy paljon kotona ja pitää huolen viikonloppuisinkin, että nousee aamulla aikaisin vaikka olisi koneella myöhään mennytkin. Ei kärsi unirytmit ja koulussa jaksaa, on tavoitteita elämänsä suhteen. Tosi ylpeä olen, koska itse olin hyvin hankala teini vailla kunnianhimoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun teini alkaa marmattamaan jotain omituisuuksia, vastailen loogisesti ja pyydän perustelemaan väitöksensä. Yleensä ei siihen pysty ja hermostuu vaan. Yritän olla rauhallinen ja pyytää teiniä perustelemaan esim. että miksi olen per**estä, miksi kaikki ruoka kotona on pas*aa ym. Ehkä aikanaan oppii vähän miettimään mitä sanoo ennen kuin sanoo, kun ei niissä ole mitään järkeä eikä teini saavuta niillä mitään.

Katse peiliin, jos oma lapsi sanoo, että olet per**estä tai kaikki ruoka kotona on pas*aa. Meillä lapset eivät ikinä, ikinä, ikinä ole sanoneet mitään tällaista. Kuulostaa siltä, ettei teillä kunnioiteta vanhempia tai perhettä. Ettekä te lapsia.

Juuh :D

Meillä on ollut ilmeisesti helpot teinit, 4. täysi-ikäistyy parin viikon kuluttua. Ei ole tarvinnut pelolla kasvattaa, on luotettu ja arvostettu. 

Koskaan ei ole kotona kiroiltu, ei vittuiltu, ei auottu vanhemmille päätä tms. Sitä on syöty mitä tarjottu ja osuus kotitöistä tehty. Kolmas (tyttö) vaikeni 6v:) Hän lopetti puhumisen 13 v:nä, sen jälkeen vain murahteli meidän uteluihin. Kun sitten muutti kotoa 19v:nä ja tuli parin viikon kuluttua kotiin käymään hän puhui 2 tuntia taukoamatta:D Sen jälkeen on taas elämä ollut ihan normaalia. 

Kuopus pitää meitä vanhempia pönttöinä mutta tulee kuitenkin reissuun ja kylälle aina mukaan eli seura kelpaa sitten kuitenkin. Kertoo ummet ja lammet omia juttujaan ja on eniten avoin kaikista lapsista. 

Ei kai toi kasvatus ole ihan metsään mennyt kun isommatkin pitää viikoittain yhteyttä ja piipahtavat omien lastensa kanssa käymään. Viikonloppuna taas koko sakki perheineen kasassa