Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Kaikille ei Astra Zeneca kelpaa – Koronarokotteita jäänyt jo varastoon
Suomi on jaellut Astra Zenecaa suurmaita ripeämmin. Saksassa liittokansleri Angela Merkeliä vaaditaan ottamaan Astra Zenecan rokote suorassa tv-lähetyksessä esimerkiksi epäileville kansalaisille.
Astra Zenecan valmistama koronarokote on joutunut monissa Euroopan maissa kummalliseen tilanteeseen: koronakriisinkin keskellä sitä on jaeltu yllättävän vähän. Saksassa ja Britanniassa arvioidaan syyksi se, että rokotusvuoroon tulleet ihmiset eivät halua Astra Zenecan rokotetta.
Asiasta uutisoivat monet Saksan mediat ja Britanniassa Guardian-lehti. Niiden mukaan Astra Zenecan rokotteella on huono maine, koska sen antamaa suojaa ei pidetä yhtä hyvänä kuin muiden rokotteiden. Joidenkin maiden viranomaisten mukaan se ei ole myöskään paras vaihtoehto yli 65-vuotiaille. Suomessa THL:n ohjeistuksen mukaisesti rokote annetaan 18–69-vuotiaalle.
Euroopan tautikeskuksen Ecdc:n tilastojen perusteella Suomi, samoin Tanska ja Viro ovat jaelleet saamansa Astra Zenecan rokotteet monia muita maita nopeammin, Suomi lähes puolet saamistaan rokotteista. Tiedot ovat tältä päivältä.
Saksassa, Italiassa ja Ranskassa on kuitenkin käytetty rokotteista vain viidennes. Maihin on siis saapunut rokotetta, mutta ne ovat yhä varastoissa.
Saksassa osavaltioiden johtajat ehdottavat nyt, että varastoihin jumittuneet Astra Zenecan rokotteet annetaan kenelle tahansa, joka rokotteen haluaa ja sovittu rokotusjärjestys näin ollen siirretään syrjään.
On myös ehdotettu, että liittokansleri Angela Merkel ottaisi Astra Zenecan rokotteen suorassa tv-lähetyksessä esimerkiksi epäileville kansalaisille
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/2fc5f3ec-a7ac-4397-95d2-31b54a477…
Siis missä todellisuudessa Marin oikein elää? Kuvitteleeko se, että jotain on jo suljettu tai suljetaan? Ei, kun nää avit ja stm on riidoissa ja avi ei tee päätöksiä tai sitten tekee ihan omia tulkintojaan niin kuten joku täällä jo mainitsi: tuntuu turhauttavalta kuunnella mitä voitaisiin tehdä kun todellisuudessa teot on - ei mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Politikko kirjoitti:
Eriarvoisuus lisääntyy tämän päivän hallituksen tiedoitteen mukaan.
Marin kertoi että ravintolat saavat vain myydä ulos ruoka-annoksia seuraavan 3 vikkon aikana ja eivät saa ottaa asiakkaita tiloihin ruokailemaan mutta esim. vanhainkotien ja henkilöstöruokaloihin tätä rajoitusta ei aseteta.
Kysymys kuuluukin että missä on tieteellinen/maalaisjärjellinen todiste siitä että korona ei leviä vanhojen ihmisten tai politikkojen keskuudessa jos he ruokailevat ravintoloissa?
Ja yritetäänkö tässä viestiä rokotteen tehoa?
Kolmen viikon sulun kohteeksi joutuisivat muun muassa kahvilat, ravintolat, baarit ja yökerhot. Työministeri Tuula Haatainen (sd) kertoi, että sulku koskisi myös terasseja. Ruoan ulosmyynti olisi kuitenkin sallittua.
Poikkeuksena sulkupäätökseen olisivat ravintolat, jotka eivät ole avoinna yleisölle. Haatainen kertoi, että sulku ei koskisi esimerkiksi vanhainkotien ruokaloita tai henkilöstöravintoloita, jotka eivät ole auki muille asiakkaille.
Eli sairaaloiden ruokapaikat eivät saa olla auki muille kuin henkilökunnalle ? Niinkö ?
Mitenkäs hotellit ja niiden aamiaispalvelut, tai dinnerit?
Aamiainen tuodaan käytävälle oven taakse. Kuppi kahvia ja donitsi.
Asiakas saa paperipussiin pakatun aamiaisensa käytävällä olevasta kärrystä. Kahvin voi ostaa R kioskilta.
Vain VIP asiakkaat saavat aamiaista. Muut syököön omia eväitä omassa huoneissaan.
Vähän epäilen sun trolliasi :) Veikkaampa, että toimii ihan normaalisti hommat, eivät vaan myy ulkopuolisille aamiaisbrunsseja ym. tuolle ajalle.
https://www.ksml.fi/paikalliset/3884688?fbclid=IwAR3K_AeT_AEgsAPAkE0kOl…
Jkl pitää harrastukset ja koulut auki 😳
Politikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Politikko kirjoitti:
Eriarvoisuus lisääntyy tämän päivän hallituksen tiedoitteen mukaan.
Marin kertoi että ravintolat saavat vain myydä ulos ruoka-annoksia seuraavan 3 vikkon aikana ja eivät saa ottaa asiakkaita tiloihin ruokailemaan mutta esim. vanhainkotien ja henkilöstöruokaloihin tätä rajoitusta ei aseteta.
Kysymys kuuluukin että missä on tieteellinen/maalaisjärjellinen todiste siitä että korona ei leviä vanhojen ihmisten tai politikkojen keskuudessa jos he ruokailevat ravintoloissa?
Ja yritetäänkö tässä viestiä rokotteen tehoa?
Kolmen viikon sulun kohteeksi joutuisivat muun muassa kahvilat, ravintolat, baarit ja yökerhot. Työministeri Tuula Haatainen (sd) kertoi, että sulku koskisi myös terasseja. Ruoan ulosmyynti olisi kuitenkin sallittua.
Poikkeuksena sulkupäätökseen olisivat ravintolat, jotka eivät ole avoinna yleisölle. Haatainen kertoi, että sulku ei koskisi esimerkiksi vanhainkotien ruokaloita tai henkilöstöravintoloita, jotka eivät ole auki muille asiakkaille.
Eli sairaaloiden ruokapaikat eivät saa olla auki muille kuin henkilökunnalle ? Niinkö ?
Mitenkäs hotellit ja niiden aamiaispalvelut, tai dinnerit?
Mielestäni kaikki ravintoloiksi luokiteltavat tilat tulisi noudattaa samaa sääntöä.
Ei siis mitään poikkeuksia tietyille tahoille.
Tuonne ei pääse kuin hotellin asiakkaat, ei siis julkinen tila siinä mielessä.
Onko missään muualla kuin Etelä-Suomessa suljettu
- yläkouluja
- julkisia tiloja eli kirjastot, museot ym.
- yksityisiä tiloja eli kuntosalit, kylpylät,hoplopit ym. ?
Kertoisitteko, miten teilläpäin on?
Sillä tämän pitäisi olla se suuri lock down, jonka jälkeen pandemia on suurin piirtein selätetty.
Vaasassa leviämisvaiheen alueella on tulossa 3 viikon etäkoulu yläkouluissa. Ei muita rajoituksia.
Suomessa viime huhti-toukokuussa omaksutun hybridistrategian tavoitteet ovat tammikuussa 2020 julkaistun STM:n päivittämän toimintasuunnitelman mukaan “estää viruksen leviämistä yhteiskunnassa, turvata terveydenhuollon kantokyky ja suojella erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä”. Lisäksi pääministeri on todennut: “Samanaikaisesti olemme pyrkineet turvaamaan ihmisten toimeentuloa, yritysten selviämistä ja työpaikkojen säilymistä.”
Valitettavasti tavoitteiden keskeisiä käsitteitä ei ole tähän päivään mennessä määritelty, minkä seurauksena asetetut tavoitteet ovat edelleen hyödyttömiä.
Ensimmäinen tavoite on “estää viruksen leviämistä yhteiskunnassa”. Tavoite vaikuttaa järkevältä, sillä kukapa ei haluaisi estää viruksen leviämistä, mutta “viruksen leviämisen estämistä yhteiskunnassa” ei ole määritelty mitenkään. Tästä seuraa perustavanlaatuinen ongelma: mistä tiedämme, onko tavoite saavutettu vai ei?
Sama ongelma koskee myös hybridistrategian kahta muuta tavoitetta; koska tavoitteiden käsitettä ei ole määritelty millään tavoin, emme voi tietää, onko “terveydenhuollon kantokyky turvattu” tai “erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä suojeltu”. Ehkä on, ehkä ei. Kukaan ei tiedä. Emme ole näiden pohdintojemme kanssa yksin.
Koska hybridistrategian tavoitteiden toteutumisen arviointi on mahdotonta, tavoitteet toimintaa ohjaavina työkaluina ovat hyödyttömiä: jos mikä tahansa määrä uusia tartuntoja voi yhtä hyvin tarkoittaa joko tavoitteen toteutumista tai sen toteuttamatta jättämistä, tavoitteista ei ole päätöksenteossa mitään hyötyä kenellekään. Päätöksenteko on kaikkine skenaarioineen, vaiheineen, tasoineen ja muine häkkyröineen osoittautunut keinoksi hämärtää hybridistrategian tavoitteenasettelua entisestään.
Hallitus ei ole avannut tavoitteiden suhdetta esitettyihin epidemiologisiin ja toiminnallisiin mittareihin, eikä liittänyt valittuja mittareita läpinäkyvään ja selkeään viitekehykseen. Hybridistrategia ei ole onnistunut tuottamaan selvästi ilmaistujen tavoitteiden ja tehokkaiden keinojen luomaa kokonaisuutta, jonka avulla johdonmukainen päätöksenteko olisi mahdollista. Tämä on johtanut syy-seuraussuhteiltaan ja tavoiteohjautuvuudeltaan puutteelliseen strategiseen ajatteluun, jossa tavoitteiden ja keinojen väliset suhteet ovat edelleen hyvin epäselvät. Esimerkiksi 8. maaliskuuta alkavat Suomen “sulkutilan” tavoitteenasettelua ei ole hallituksen toimesta vieläkään esitelty.
Niin kauan kuin hybridistrategian tavoitteet ovat hyödyttömiä, on epäselvää, mitä hyötyä koko strategiasta on kenellekään. https://www.thomasbrand.me/korona/hybridistrategian-tavoitteet-ovat-hyd…
Pirkanmaa ja Jyväskylä ovat jo nyt kieltäytymässä suositelluista etäkouluista ja harrastustaoista. Onko muita?
Suomi ei voi toimia näin, koska EU.
Tanska voi toimia näin, vaikka EU.
Verkkouutiset:
Tanskan pääministeri: Ostamme kaikki ylimääräiset rokotteet
Mette Frederiksenin mukaan yhteiskunta pyritään avaamaan kesään mennessä.
Tanska on ilmoittanut ostavansa kaikki mahdolliset koronavirusrokotteet mailta, joille on ehtinyt kertyä jo ylijäämää. Tavoitteena on avata yhteiskunta ennen kesälomakauden alkamista.
TV2-kanavan mukaan pääministeri Mette Frederiksen matkustaa loppuviikosta Itävallan liittokansleri Sebastian Kurzin kanssa Israeliin. Johtajat pitävät EU:n yhteisiä rokotehankintoja riittämättöminä.
– Meidän on kiihdytettävä rokotteiden tuotantoa. Uskon, että Israel voi olla asian suhteen merkittävä kumppani, Frederiksen sanoi.
Pääministerin arveltiin viittaavan lausunnoillaan myös Saksaan, jossa Oxfordin yliopiston ja AstraZenecan rokotteiden kysyntä on jäänyt ennakoitua vähäisemmäksi. Monet saksalaiset kielteistä negatiivista julkisuutta saanutta tuotetta tehottomana verrattuna saksalaisen BioNTechin ja Pfizerin kehittämään mRNA-rokotteeseen. Jopa miljoonaa AstraZenecan rokoteannosta on tällä hetkellä käyttämättä Saksassa.
Mette Frederiksen totesi, että maassa ollaan siirtymässä yli 65-vuotiaista jo yli 50-vuotiaiden rokottamiseen. Prioriteetti on ryhmillä, joilla arvioidaan olevan muita korkeampi riski vakavaan taudinkuvaan.
Pääministeri keskustelee maanantaina muiden puolueiden kanssa koronarajoitusten laajemmasta purkamisesta. Tavoitteena olisi edetä asteittain noin kahden viikon välein. Yhteiskunta saataisiin auki suurilta osin jo toukokuussa, jos kaikki yli 50-vuotiaat ja riskiryhmät on ehditty tuolloin suojata.
Mette Frederiksenin linjaus koskee vain Euroopan lääkevirasto EMA:n hyväksymiä koronarokotteita. Esimerkiksi Tshekki on tilannut Venäjältä Sputnik V -rokotteita, joilla ei ole vielä myyntilupaa EU-alueella
https://www.verkkouutiset.fi/tanskan-paaministeri-ostamme-kaikki-ylimaa…
Vierailija kirjoitti:
Pirkanmaa ja Jyväskylä ovat jo nyt kieltäytymässä suositelluista etäkouluista ja harrastustaoista. Onko muita?
Toivottavasti molemmissa on parissa viikossa helvetti irti. Ulkonaliikkumiskiellot ja koulut loppukevään säpissä. Kristus miten kovapäistä idioottisakkia. Ansainneet tautinsa ja kuolemansa!
Vierailija kirjoitti:
Meille tulee niin hyvin9 rokotteita, että on varaa jemmata sellainen 200.000 niitä:
Suomeen tullut 623000 rokoteannosta, annettu 452000
Kahden viikon päästä maahan odotetaan hieman suurempaa koronarokote-erää.
THL päivitti maanantaina tietoa Suomeen saapuneista koronarokoteannoksista ja arvioitua tulevien rokoteannosten määrää.
Suomeen on THL:n mukaan saatu nyt 623 000 rokoteannosta.
Meneillään olevalla viikolla 9 Suomeen odotetaan lisäksi 135 000 annosta, viikolla 10 odotetaan 83 000 rokoteannosta ja viikolla 11 odotetaan 157 000 rokoteannosta.
Tämä tarkoittaisi, että viikon 11 lopussa eli 21. maaliskuuta 2021 Suomeen olisi saatu 998 000 rokoteannosta.
THL:n maanantain 1.3.2021 lukujen mukaan Suomessa on käytetty 451 999 rokoteannosta. Ensimmäisiä annoksia niistä on 370 874 ja toisia annoksia 81 125.
Suomen väestöstä on rokotettu 6,7 prosenttia. Yli 16-vuotiaista osuus on 8,1 prosenttia.
https://www.verkkouutiset.fi/suomeen-tullut-623000-rokoteannosta-annett…
Ne "mitä ei ole jaettu", on pistetty ohi jonojen eliitille, raharikkaille, talouselämän johdolle, johtaville poliitikoille ja korkeille virkamiehille, huippu-urheilijoille, veikkaan mä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikille ei Astra Zeneca kelpaa – Koronarokotteita jäänyt jo varastoon
Suomi on jaellut Astra Zenecaa suurmaita ripeämmin. Saksassa liittokansleri Angela Merkeliä vaaditaan ottamaan Astra Zenecan rokote suorassa tv-lähetyksessä esimerkiksi epäileville kansalaisille.
Astra Zenecan valmistama koronarokote on joutunut monissa Euroopan maissa kummalliseen tilanteeseen: koronakriisinkin keskellä sitä on jaeltu yllättävän vähän. Saksassa ja Britanniassa arvioidaan syyksi se, että rokotusvuoroon tulleet ihmiset eivät halua Astra Zenecan rokotetta.
Asiasta uutisoivat monet Saksan mediat ja Britanniassa Guardian-lehti. Niiden mukaan Astra Zenecan rokotteella on huono maine, koska sen antamaa suojaa ei pidetä yhtä hyvänä kuin muiden rokotteiden. Joidenkin maiden viranomaisten mukaan se ei ole myöskään paras vaihtoehto yli 65-vuotiaille. Suomessa THL:n ohjeistuksen mukaisesti rokote annetaan 18–69-vuotiaalle.
Euroopan tautikeskuksen Ecdc:n tilastojen perusteella Suomi, samoin Tanska ja Viro ovat jaelleet saamansa Astra Zenecan rokotteet monia muita maita nopeammin, Suomi lähes puolet saamistaan rokotteista. Tiedot ovat tältä päivältä.
Saksassa, Italiassa ja Ranskassa on kuitenkin käytetty rokotteista vain viidennes. Maihin on siis saapunut rokotetta, mutta ne ovat yhä varastoissa.
Saksassa osavaltioiden johtajat ehdottavat nyt, että varastoihin jumittuneet Astra Zenecan rokotteet annetaan kenelle tahansa, joka rokotteen haluaa ja sovittu rokotusjärjestys näin ollen siirretään syrjään.
On myös ehdotettu, että liittokansleri Angela Merkel ottaisi Astra Zenecan rokotteen suorassa tv-lähetyksessä esimerkiksi epäileville kansalaisille
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/2fc5f3ec-a7ac-4397-95d2-31b54a477…
Sairas, sairas maailma tai pikemminkin ns länsimaat. Hulluudella ei näytä olevan rajoja tai no tuo East-West akseli.
Okei, sulkutila on selvästi peruttu, vaikka hallitus tuntuu siihen uskovan.
Myös Vaasan sairaanhoitopiirin osalta avi kieltäytyi tekemästä mitään päätöksiä.
Vain 6 hengen kokoontumisrajoitus voimaan.
Vaasan ilmaantuvuusluku on Suomen kärkeä kuitenkin, joten odotettavissa on, ettei "paremmilla"alueilla ainakaan tule mitään rajoituksia.
Valtioneuvosto julisti maanantaina Suomeen poikkeusolot.
Aluehallintovirastojen (avi) ei tarvitse tehdä siihen liittyen uusia päätöksiä.
– Poikkeusolojen julistaminen liittyy ravitsemusliiketoiminnan harjoittamiseen, mitä valtioneuvosto haluaa suitsia. Se ei liity millään tavalla meidän alueella tehtäviin päätöksiimme. Se on valtioneuvosto-tason ratkaisu, toteaa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ylijohtaja Marko Pukkinen.
Ilkka-Pohjalainen (tilaajille)
Vierailija kirjoitti:
Pirkanmaa ja Jyväskylä ovat jo nyt kieltäytymässä suositelluista etäkouluista ja harrastustaoista. Onko muita?
Voi kun Varsinais-Suomi seurais perässä. Koska täällä tartuntoja enemmän, edes hybridiin paluu kelpaisi.
Kaikki kapinoivat Marinia vastaan paitsi Uusimaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirkanmaa ja Jyväskylä ovat jo nyt kieltäytymässä suositelluista etäkouluista ja harrastustaoista. Onko muita?
Voi kun Varsinais-Suomi seurais perässä. Koska täällä tartuntoja enemmän, edes hybridiin paluu kelpaisi.
Onko Varsinais-Suomessa siis mitään näistä rajoituksista?
Koronavirus epidemian hallinta ja tiedotus keskitetään entistä enemmän pääministeri Sanna Marinin valtaan.
Krista Kiuru työnnetään sivuun ja syrjäytetään.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7733d2aa-8c87-459d-935a-4b1e487b6…
Hallitus keskittää koronaviestinnän pääministeri Marinin johtamalle valtioneuvoston kanslialle
Tänään klo 15:23
IL:n tiedot: Taustalla Marinin epäluottamus STM:ää kohtaan.
Sanna Marinin (sd) hallitus keskittää viestintävallan pääministerin itsensä johtamalle valtioneuvoston kanslialle (VNK). Hallitus päätti viestintävallan keskittämisestä poikkeusolojen toteamisen yhteydessä maanantaina.
Hallitus arvioi, että valmiuslain perusoikeuksia rajoittavien II osan toimivaltuuksien käyttöönotolle ei ole välitöntä tarvetta. Hallituksen tiedotteeseen sisältyy kuitenkin merkittävä koronauutinen, joka tarkoittaa Iltalehden lähteiden mukaan pääministerin osoittamaa julkista epäluottamusta sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tähän asti johtamalle koronaviestinnälle.
– Hallitus kuitenkin arvioi, että valmiuslain 15 luvun säännöksiä 106 § (hallintoviranomaisten viestintä poikkeusoloissa) ja 107 § (toimivallan ratkaiseminen) on välttämätöntä alkaa soveltaa poikkeusolojen toteamisen jälkeen, tiedotteessa todetaan.
"STM ja Kiuru eivät johda enää koronaviestintää
Käytännössä muutos tarkoittaa sitä, että perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) ja STM eivät siis enää johda hallituksen koronaviestintää.
STM ja Kiuru ovat toistuvasti saaneet osakseen kritiikkiä sekavasta viestinnästä. Viimeksi kuluneen viikon aikana STM ja aluehallintovirastot ovat kiistelleet julkisesti kokoontumisrajoitusten toimeenpanosta."
Vierailija kirjoitti:
Okei, sulkutila on selvästi peruttu, vaikka hallitus tuntuu siihen uskovan.
Myös Vaasan sairaanhoitopiirin osalta avi kieltäytyi tekemästä mitään päätöksiä.
Vain 6 hengen kokoontumisrajoitus voimaan.
Vaasan ilmaantuvuusluku on Suomen kärkeä kuitenkin, joten odotettavissa on, ettei "paremmilla"alueilla ainakaan tule mitään rajoituksia.Valtioneuvosto julisti maanantaina Suomeen poikkeusolot.
Aluehallintovirastojen (avi) ei tarvitse tehdä siihen liittyen uusia päätöksiä.
– Poikkeusolojen julistaminen liittyy ravitsemusliiketoiminnan harjoittamiseen, mitä valtioneuvosto haluaa suitsia. Se ei liity millään tavalla meidän alueella tehtäviin päätöksiimme. Se on valtioneuvosto-tason ratkaisu, toteaa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ylijohtaja Marko Pukkinen.
Ilkka-Pohjalainen (tilaajille)
Ihan mahtavaa! Ei tehdä missään mitään! Jee!
Hallitus julisti poikkeustilan.
Alueet julistivat sen jälkeen, etteivät ota rajoituksia käyttöön.
Ihmiset tulkitsevat, että poikkeustilassa elämä jatkuu normaalisti. Koska kyllähän jotain suljettaisiin tai rajoitettaisiin, jos tilanne olisi paha.
Mielestäni kaikki ravintoloiksi luokiteltavat tilat tulisi noudattaa samaa sääntöä.
Ei siis mitään poikkeuksia tietyille tahoille.