Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heittäkää veikkauksia tulevan kahden kuukauden tapahtumista! Tuleeko meno olemaan tätä samaa vai lähteekö ns. uusi aalto käyntiin ja mitä tekee hallitus vai tekeekö mitään?
Onhan tämä erikoista aikaa edelleen. Tuntuu hetkittäin samalta kuin helmikuussa. Aalto lähestyy, mutta mitään ei tehdä. Ymmärrän kyllä, että kaikki avataan, mutta silti onhan tää yhdenlaista hulluutta.
Toinen aalto lähestyy ja aivan kuin tsunamissa osa ihmisistä vain jää tuijottamaan aaltoa. Yhdysvalloissa tehdään koko ajan uusia ennätyksiä tartuntojen määrässä, joten on vain ajan kysymys, milloin toinen aalto iskee Suomeen.
Tai ehkä toinen aalto on jo täällä, mutta testauksen ja tartuntojen raportoinnin viiveen takia emme tiedä siitä vielä.
Lisäksi ihmiset taatusti välttelee testiin menoa viimeiseen asti näin kesälomakaudella eli virusta voi olla vaikka ja kuinka paljon ympäri Suomen mutta kukaan ei tiedä sitä. Toisekseen tuo täällä käytössä oleva testi vaikuttaa melkoisen epäluotettavalta kun ihan asiantuntijatkin on sanoneet, ettei se negatiivinen koronatesti tulos sitä varmaksi sano etteikö oireilevalla kuitenkin ole koronavirustartunta. Radiossa oli viime/toissa viikolla haastateltavana joku lääkäri(?) joka kertoi, että yhtään oireilevan pitää pysyä kotona karanteenissa vaikka testi olisikin ollut negatiivinen koska vääriä negoja vaan tulee.

Mun arvaukseni:
- Seuraava kuukausi tulee olemaan kohtuullisen rauhallista.
- Uusia tartuntoja ilmenee tasaista tahtia, mutta ei enää keskittyneenä pääkaupunkiseudulle vaan ympäri Suomea.
- Lomailijat eivät hakeudu testeihin, mikäli oireet ovat lieviä. Eivät halua viettää osaa lomastaan karanteenissa.
- Merkittävä nousu syntyy sitten, kun ihmiset palaavat lomilta työpaikoilleen sekä lapset päiväkoteihin ja kouluihin. Testejä tehdään lomakautta enemmän, koska monella työpaikalla tarvitaan lääkärintodistus jo ensimmäisestä sairaspäivästä.
- AVI ottaa tartuntalain mukaisen vastuun alueella tarvittavista toimenpiteistä (yksittäisten koulujen tai päiväkotien sulkemiset yms).
- Syyskuussa vältellään taas muiden ihmisten tapaamista tai ainakin pidetään turvaväli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikamoista hygieniatasoa risteilyllä korona-aikaan.
Iltalehti:
Satu risteili Silja Europalla vain päiviä korona-altistumisten jälkeen – pöyristyi siivottomuudesta: seinille syljetty, hytin pöntössä jonkun jätökset
Helsinkiläinen Satu lapsineen risteili Silja Europa -laivalla Tallinnaan vain kolme päivää sen jälkeen, kun THL oli kertonut useiden henkilöiden altistuneen koronavirukselle samaisella aluksella.
THL tiedotti altistumismahdollisuudesta 6. heinäkuuta. Sadun ja lasten risteily oli 9. heinäkuuta.
Satu kertoo järkyttyneensä siitä, miten likaista laivalla oli.
– Hissien nappulat olivat likaisia ja seiniin ja muihin paikkoihin oli syljetty, Satu kertoo.
Lisäksi perheen hyttiä ei oltu siivottu hänen mukaansa ollenkaan.
– Poikani meni vessaan ja huomasi, että siellä on ripulit. Rupesin katsomaan hyttiä tarkemmin ja huomasin, ettei sitä oltu siivottu lainkaan, Satu kertoo.
Hänen mukaansa sängyissä oli edellisten risteilijöiden käyttämät petivaatteet.
Satu lapsineen sai lopulta uuden hytin.
Kuka perkele pakottaa menemään noihin viruslinkoihin? Miten ihmiset ei jaksa paria vuotta odottaa sitä rokotetta? En tajua.
Kukaan ei pakota.
Mutta jos matkan järjestäjä markkinoi turvallisia risteilyjä joilla huomioidaan turvalliset etäisyydet ja korostetaan korkeampaa siivoustasoa, on vastuu matkan järjestäjällä eikä hyväuskoisella asiakkaalla.
Ei voida syyttää ja syyllistää asiakasta siitä että laivalla siivouksen taso ei ole sitä mitä luvattiin.
Itse en todellakaan lähtisi millekään risteilylle, enkä voi ymmärtää miksi ne edes sallitaan (ellei tarkoituksella haluta koronan leviävän). En silti paheksumasi ihmisiä jotka luottavat viranomaisiin ja matkanjärjestäjiin.
Minun utopiassani näihin tahoihin pitäisikin pystyä luottamaan.Eihän sitä vastuuta omasta terveydestä voi herranjestas ulkoistaa viranomaisille tai matkanjärjestäjille (ikinä eikä missään tilanteessa) koska jos/kun sen tartunnan saa niin eihän se niiden nahoissa tunnu. Saa olla oikeasti aika pölvästi jos kuvittelee, ettei virus tartu ja on täydellisen turvallista kun yökerhossa on "vain" alle 500 asiakasta eikä 502.. Tämä virus kun viheltää vittulat tuollaisista turvarajoista, mutta jostain syystä ihmisillä on omituinen ajatus että ihan kuin tämän viruksen kanssa olisi mahdollisuus neuvotella ja tehdä diilejä.. Että jos me joustetaan ja ollaan nyt vaan näin eikä olla noin, niin silloin säkin joustat etkä tartu..
No miksi sitten on sellainen instanssi kuin Thl? Eikö juuri sen lafkan yhdessä stm kanssa ole velvollisuus pandemian aikana tehdä niitä päätöksiä. Esim. Yökerho olisi turvallinen jos sinne pääsisi vain koronanegatiiviset koronakoiran haistaessa jne. Samoin valvotut karanteenit Unkarin tyyliin ulkomailta tuleville.
Se että kaikki vastuu olisi yksilöllä tarkoittaisi sitä että Ihan Kaikki instituutiot voisi lakkauttaa ja jokainen olisi oman elämänsä yksityisyrittäjä. Käytännössä tarkoittaisi totaalista kaaosta. Totta kai vastuut pandemian aikana on laissa määritelty.
Valtiot sitten pärjäilee sitä paremmin mitä paremmin terveysviranomaiset osaa tehdä näitä oikeita ja oikea aikaisia toimenpiteitä rajoilla karanteenien ja alueellisten sisätilaviruslinkojen (baarit koulut työpaikat) suhteen.
Sitä sopii miettiä miksi THL toimii kuten toimii, mutta se lie päivänselvää jo jokaiselle ettei pääfocus ole suomalaisten terveydessä. Ihan jokaisen on itse pidettävä huoli omasta turvallisuudestaan/terveydestään koska ihan oikeasti se on ihan yksi lysti jälkeenpäin itkeä ja uhriutua kuinka kyllä oli thl:n/jonkun muun vastuulla ja piti olla ihan turvallista ja minä kun niin luotin ja en kyllä olisi jos vaan olisin tiennyt. Se vahinko kun on tapahtunut niin se on ihan yksi lysti voiko siitä syytää jotakuta muuta, kun kuitenkin ihan itse on se ainoa joka ne seuraukset kärsii. Siksi nyt on viisainta hiukan hillitä niitä meno- ja parveiluhaluja koska jälkeenpäin niitä omia tekemisiä ei voi perua tai muuksi muuttaa.
Etenkin kun kyseessä on niin uusi virus ettei mitään varmaa tietoa voi vielä edes olla siitä mitä "kivaa" tämä virus aiheuttaakaan. Ensinhän moni ajatteli että on viisainta sairastaa heti alta pois niin ei tarvitse pidempään pelätä/stressata koska THL:kin oli laumasuojan kannalla. Nythän on sitten tullut ilmi ettei mitään ikuista immuniteettia tulekaan sairastamalla ja että tämä on siinä mielessä presiis samanlainen kuin ne aiemmatkin maapalloa kiertävät koronavirukset. Vaikea on uskoa, etteikö THL:ssa tätä faktaa koronaviruksista olisi tiedetty ihan alusta saakka, mutta jostain syystä silti pidettiin hyvänä ideana, että vain yli 70-vuotiaat suojataan ja muu väestö ottaa viruksen vastaan..
Toki näin on. Mutta mites se tartuntatautilaki?
Kyllä kansalaisilla jo veroja vastaankin on oikeus odottaa isopalkkaisilta instansseilta kuten stm ja thl jotain terveyden kannalta tehtäviä ratkaisuja pandemian aikana. Esim. Uudenmaan eristys ja koulujen sulku olivat loistavia toimenpiteitä. Toki lentokenttäfarssi jatkuu vieläkin mikä on vähintään outoa.Mutta tosiaan oma rokotetutkimus ja oma osaaminen sekä tuotanto suojavarusteidenkin osalta ilmeisesti lakkautettiin joskus. Siksi nämä arkijärkitoimet joita Uusi Seelanti ja Vietnam ovat tehneet olisivat halpoja toimivia metodeja niiden puutteiden väliaikaiseen kompensoimiseen.
En kylläkään jaksa uskoa rna viruksen kohdalla rokotteeseen, mutta toimiviin lääkkeisiin kyllä kuten hiv viruksen kohdallakin.
Tartuntatautilain mukaisten asioiden valvonta ja täytäntöönpano kuuluu Suomessa Aluehallintovirastolle (AVI) eikä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL).
- eri
Mutta tässähän tämä uskomaton vastuun pompottelu alkaa. Miten voi olla niin, että jopa pisavoittajamaassa pandemian aikana laki on suorastaan epäselvä.
Esim. Mitä tulee AVIn osalta epäkohtiin kokoontumisiin ja yleisötilaisuuksiin nähden, niin avin sivuilta voi lukea seuravaa:
"Aluehallintovirasto ei valvo yleisötapahtumien järjestämistä, sillä laissa ei ole määritelty aluehallintovirastolle toimivaltaa valvonnan osalta. "
Eli kuten lentokentälläkään mikään tai kukaan ei ota vastuuta turistien testauksesta tai valvotuista karanteeneista. Kaikki perustuu omaehtoisiin käytäntöihin ja thln suosituksiin.
Tämä kaikki taasen on ristiriidassa tartuntatautilain osalta siinä mielessä mitä tulee yleisvaarallisen pandemiaviruksen torjuntaan. Mutta tosiaan Uutta Seelantia ja Vietnamia lukuunottamatta eipä sitä muissakaan maissa ole ainakaan Vesiselvää käytäntöä. Ikään kuin känninen terveysviranomainen huolehtisi kansalaisista pandemiassa :)
Opettava kokemus maailmalle varmasti, tosin eipä se epsanjantauti 1918-1920 tai maailmansodatkaan mitään opettaneet. Muutama vuosikymmen ja sama hulluus jatkuu...Että sikäli...Tuurilla on aina menty ja mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heittäkää veikkauksia tulevan kahden kuukauden tapahtumista! Tuleeko meno olemaan tätä samaa vai lähteekö ns. uusi aalto käyntiin ja mitä tekee hallitus vai tekeekö mitään?
Onhan tämä erikoista aikaa edelleen. Tuntuu hetkittäin samalta kuin helmikuussa. Aalto lähestyy, mutta mitään ei tehdä. Ymmärrän kyllä, että kaikki avataan, mutta silti onhan tää yhdenlaista hulluutta.
Toinen aalto lähestyy ja aivan kuin tsunamissa osa ihmisistä vain jää tuijottamaan aaltoa. Yhdysvalloissa tehdään koko ajan uusia ennätyksiä tartuntojen määrässä, joten on vain ajan kysymys, milloin toinen aalto iskee Suomeen.
Tai ehkä toinen aalto on jo täällä, mutta testauksen ja tartuntojen raportoinnin viiveen takia emme tiedä siitä vielä.
Lisäksi ihmiset taatusti välttelee testiin menoa viimeiseen asti näin kesälomakaudella eli virusta voi olla vaikka ja kuinka paljon ympäri Suomen mutta kukaan ei tiedä sitä. Toisekseen tuo täällä käytössä oleva testi vaikuttaa melkoisen epäluotettavalta kun ihan asiantuntijatkin on sanoneet, ettei se negatiivinen koronatesti tulos sitä varmaksi sano etteikö oireilevalla kuitenkin ole koronavirustartunta. Radiossa oli viime/toissa viikolla haastateltavana joku lääkäri(?) joka kertoi, että yhtään oireilevan pitää pysyä kotona karanteenissa vaikka testi olisikin ollut negatiivinen koska vääriä negoja vaan tulee.
Negatiivinen testitulos ei tosiaan ole varma. Siksi siihen ei voi suhtautua niin, että huitelisi menemään ihan miten tahansa, kun testi kerran on negatiivinen. Joissain paikoissa ohjeistetaan niin, että negatiivinen koronatesti antaisi enemmän vapautta hoitaa erilaisia välttämättömiä asioita kuitenkin. "Yhtään oireileva" on siitä hankala että se helposti kattaa kaikki erilaiset allergiat sun muut ärsytykset ja muut epämääräiset ja pitkäaikaiset oireet, joita ei lääkärikään pidä minkäänlaisen infektion aiheuttamina ja jotka eivät välttämättä mene ikinä kokonaan pois. Selvästi flunssaiset ehdottomasti kotiin!
Mutta siinä olet väärässä, että ihmiset välttelisivät testiin menoa kesälomalla. Päinvastoin, tällä viikolla on tehty ennätysmäärä testejä. Positiivisia on silti ollut kovin vähän testimäärään nähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään ei ole 17 uutta tartuntaa. Tänään on raportoitu 17 kappaleen lisäys eilisen päivän kokonaismäärään nähden. Viimeiseen kahteen viikkoon ei ole ollut yhtään yli 10 tapauksen päivää.
Miten ihmisten medialukutaito voi olla näin olemattoman surkea?Älä oo niin tärkeenä ,mee käymään sormella välillä🤭
Sori hei, parannan tapani. 17!!! Uutta tänään. Ens viikolla jo satoja päivässä. Teho-osastot tursuuaa ja k-kaupan pihalla on kylmäkontit väärällään raatoja. Hallitus, THL ja naapurin Pena pimittää tietoja kun ne hakee laumasuojaaaaaa yhyyy yhyyy meitä huijataan. Kaikkien pitää nyt istua kellarissa muovipussi päässä seuraavat kolme vuotta?!??!€€
Onko näin hyvä?
Sairasta sarkasmia? Luuletko et sars välittää susta miten leviää??
Toimilla tulevaisuutta varten on väliä.
Mun veikkaukseni on, että tautitapaukset lisääntyy huomattavasti loppukesästä ja syksyllä. Kaikki välttelevät vastuuta. Mitään ei enää haluta tehdä, muutamia päiväkoteja ja kouluja suljetaan. Suositellaan yskimään hihaan, mutta jos ei sitä hihaa löydy, niin ei sitten tarvitse, koska ihmisoikeudet.
Minun pitää käydä helsingissä kuun vaihteessa. Kaduttaa etten aikaistanut reissua.
Särkänniemi ruuhkautui hellepäivänä pahasti, toimitusjohtaja lupaa että koronaturvatoimia parannetaan – tästä syystä aukioloaikoja ei voida pidentää..
Mua niin ärsyttää tää samantapainen vastaus joka kohteessa
ei se välttämättä enää auta se lupaan ja lupaan .....
Ahneita paskoja....joka paikassa!!!!
Raha edellä mennään!!
Kokkolassa vino pino porukkaa mahdollisen ja osa todetun koronan kourissa tai altistuneena ja karanteenissa. Huhujen mukaan tuotu Ruotsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikamoista hygieniatasoa risteilyllä korona-aikaan.
Iltalehti:
Satu risteili Silja Europalla vain päiviä korona-altistumisten jälkeen – pöyristyi siivottomuudesta: seinille syljetty, hytin pöntössä jonkun jätökset
Helsinkiläinen Satu lapsineen risteili Silja Europa -laivalla Tallinnaan vain kolme päivää sen jälkeen, kun THL oli kertonut useiden henkilöiden altistuneen koronavirukselle samaisella aluksella.
THL tiedotti altistumismahdollisuudesta 6. heinäkuuta. Sadun ja lasten risteily oli 9. heinäkuuta.
Satu kertoo järkyttyneensä siitä, miten likaista laivalla oli.
– Hissien nappulat olivat likaisia ja seiniin ja muihin paikkoihin oli syljetty, Satu kertoo.
Lisäksi perheen hyttiä ei oltu siivottu hänen mukaansa ollenkaan.
– Poikani meni vessaan ja huomasi, että siellä on ripulit. Rupesin katsomaan hyttiä tarkemmin ja huomasin, ettei sitä oltu siivottu lainkaan, Satu kertoo.
Hänen mukaansa sängyissä oli edellisten risteilijöiden käyttämät petivaatteet.
Satu lapsineen sai lopulta uuden hytin.
Kuka perkele pakottaa menemään noihin viruslinkoihin? Miten ihmiset ei jaksa paria vuotta odottaa sitä rokotetta? En tajua.
Kukaan ei pakota.
Mutta jos matkan järjestäjä markkinoi turvallisia risteilyjä joilla huomioidaan turvalliset etäisyydet ja korostetaan korkeampaa siivoustasoa, on vastuu matkan järjestäjällä eikä hyväuskoisella asiakkaalla.
Ei voida syyttää ja syyllistää asiakasta siitä että laivalla siivouksen taso ei ole sitä mitä luvattiin.
Itse en todellakaan lähtisi millekään risteilylle, enkä voi ymmärtää miksi ne edes sallitaan (ellei tarkoituksella haluta koronan leviävän). En silti paheksumasi ihmisiä jotka luottavat viranomaisiin ja matkanjärjestäjiin.
Minun utopiassani näihin tahoihin pitäisikin pystyä luottamaan.Eihän sitä vastuuta omasta terveydestä voi herranjestas ulkoistaa viranomaisille tai matkanjärjestäjille (ikinä eikä missään tilanteessa) koska jos/kun sen tartunnan saa niin eihän se niiden nahoissa tunnu. Saa olla oikeasti aika pölvästi jos kuvittelee, ettei virus tartu ja on täydellisen turvallista kun yökerhossa on "vain" alle 500 asiakasta eikä 502.. Tämä virus kun viheltää vittulat tuollaisista turvarajoista, mutta jostain syystä ihmisillä on omituinen ajatus että ihan kuin tämän viruksen kanssa olisi mahdollisuus neuvotella ja tehdä diilejä.. Että jos me joustetaan ja ollaan nyt vaan näin eikä olla noin, niin silloin säkin joustat etkä tartu..
No miksi sitten on sellainen instanssi kuin Thl? Eikö juuri sen lafkan yhdessä stm kanssa ole velvollisuus pandemian aikana tehdä niitä päätöksiä. Esim. Yökerho olisi turvallinen jos sinne pääsisi vain koronanegatiiviset koronakoiran haistaessa jne. Samoin valvotut karanteenit Unkarin tyyliin ulkomailta tuleville.
Se että kaikki vastuu olisi yksilöllä tarkoittaisi sitä että Ihan Kaikki instituutiot voisi lakkauttaa ja jokainen olisi oman elämänsä yksityisyrittäjä. Käytännössä tarkoittaisi totaalista kaaosta. Totta kai vastuut pandemian aikana on laissa määritelty.
Valtiot sitten pärjäilee sitä paremmin mitä paremmin terveysviranomaiset osaa tehdä näitä oikeita ja oikea aikaisia toimenpiteitä rajoilla karanteenien ja alueellisten sisätilaviruslinkojen (baarit koulut työpaikat) suhteen.
Sitä sopii miettiä miksi THL toimii kuten toimii, mutta se lie päivänselvää jo jokaiselle ettei pääfocus ole suomalaisten terveydessä. Ihan jokaisen on itse pidettävä huoli omasta turvallisuudestaan/terveydestään koska ihan oikeasti se on ihan yksi lysti jälkeenpäin itkeä ja uhriutua kuinka kyllä oli thl:n/jonkun muun vastuulla ja piti olla ihan turvallista ja minä kun niin luotin ja en kyllä olisi jos vaan olisin tiennyt. Se vahinko kun on tapahtunut niin se on ihan yksi lysti voiko siitä syytää jotakuta muuta, kun kuitenkin ihan itse on se ainoa joka ne seuraukset kärsii. Siksi nyt on viisainta hiukan hillitä niitä meno- ja parveiluhaluja koska jälkeenpäin niitä omia tekemisiä ei voi perua tai muuksi muuttaa.
Etenkin kun kyseessä on niin uusi virus ettei mitään varmaa tietoa voi vielä edes olla siitä mitä "kivaa" tämä virus aiheuttaakaan. Ensinhän moni ajatteli että on viisainta sairastaa heti alta pois niin ei tarvitse pidempään pelätä/stressata koska THL:kin oli laumasuojan kannalla. Nythän on sitten tullut ilmi ettei mitään ikuista immuniteettia tulekaan sairastamalla ja että tämä on siinä mielessä presiis samanlainen kuin ne aiemmatkin maapalloa kiertävät koronavirukset. Vaikea on uskoa, etteikö THL:ssa tätä faktaa koronaviruksista olisi tiedetty ihan alusta saakka, mutta jostain syystä silti pidettiin hyvänä ideana, että vain yli 70-vuotiaat suojataan ja muu väestö ottaa viruksen vastaan..
Toki näin on. Mutta mites se tartuntatautilaki?
Kyllä kansalaisilla jo veroja vastaankin on oikeus odottaa isopalkkaisilta instansseilta kuten stm ja thl jotain terveyden kannalta tehtäviä ratkaisuja pandemian aikana. Esim. Uudenmaan eristys ja koulujen sulku olivat loistavia toimenpiteitä. Toki lentokenttäfarssi jatkuu vieläkin mikä on vähintään outoa.Mutta tosiaan oma rokotetutkimus ja oma osaaminen sekä tuotanto suojavarusteidenkin osalta ilmeisesti lakkautettiin joskus. Siksi nämä arkijärkitoimet joita Uusi Seelanti ja Vietnam ovat tehneet olisivat halpoja toimivia metodeja niiden puutteiden väliaikaiseen kompensoimiseen.
En kylläkään jaksa uskoa rna viruksen kohdalla rokotteeseen, mutta toimiviin lääkkeisiin kyllä kuten hiv viruksen kohdallakin.
Tartuntatautilain mukaisten asioiden valvonta ja täytäntöönpano kuuluu Suomessa Aluehallintovirastolle (AVI) eikä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL).
- eriMutta tässähän tämä uskomaton vastuun pompottelu alkaa. Miten voi olla niin, että jopa pisavoittajamaassa pandemian aikana laki on suorastaan epäselvä.
Esim. Mitä tulee AVIn osalta epäkohtiin kokoontumisiin ja yleisötilaisuuksiin nähden, niin avin sivuilta voi lukea seuravaa:
"Aluehallintovirasto ei valvo yleisötapahtumien järjestämistä, sillä laissa ei ole määritelty aluehallintovirastolle toimivaltaa valvonnan osalta. "
Eli kuten lentokentälläkään mikään tai kukaan ei ota vastuuta turistien testauksesta tai valvotuista karanteeneista. Kaikki perustuu omaehtoisiin käytäntöihin ja thln suosituksiin.
Tämä kaikki taasen on ristiriidassa tartuntatautilain osalta siinä mielessä mitä tulee yleisvaarallisen pandemiaviruksen torjuntaan. Mutta tosiaan Uutta Seelantia ja Vietnamia lukuunottamatta eipä sitä muissakaan maissa ole ainakaan Vesiselvää käytäntöä. Ikään kuin känninen terveysviranomainen huolehtisi kansalaisista pandemiassa :)
Opettava kokemus maailmalle varmasti, tosin eipä se epsanjantauti 1918-1920 tai maailmansodatkaan mitään opettaneet. Muutama vuosikymmen ja sama hulluus jatkuu...Että sikäli...Tuurilla on aina menty ja mennään.
AVI voi kieltää yleisötilaisuuksien järjestämisen omalla alueellaan, jos alueella esiintyy paljon tartuntoja. Valvonta tietysti poliisille, että kiellettyjä tapahtumia ei järjestetä. Edellisessä kommentissani tarkoitin valvonnalla sitä, että AVIn pitää seurata oman alueensa tilannetta, tartuntojen määrää, olla yhteydessä alueen terveydenhuoltoon ja erityisesti kunnan tartuntataudeista vastaavaan lääkäriin jne, jotta pystyy tarvittaessa esimerkiksi sulkemaan paikallisen koulun tai viruslingoksi todetun ravintolan.
Vierailija kirjoitti:
Mun veikkaukseni on, että tautitapaukset lisääntyy huomattavasti loppukesästä ja syksyllä. Kaikki välttelevät vastuuta. Mitään ei enää haluta tehdä, muutamia päiväkoteja ja kouluja suljetaan. Suositellaan yskimään hihaan, mutta jos ei sitä hihaa löydy, niin ei sitten tarvitse, koska ihmisoikeudet.
Ei sais nauraa, mutta 😂 Näinhän se tulee varmasti menemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
THL:n Päiväkohtaiset tautitapaukset (näytteenottopäivän mukaan) on turha.
Koska osa todetuista tartunnoista sijoitetaan potilaan oireiden alkamisajankohdan mukaan.
"THL @THLorgHei. Koronainfektioiden tilastointipäivän laskentaa on päivitetty. Mikäli tapauksesta on tehty vain lääkärin ilmoitus, tilastoituu tapaus nyt potilaan oireiden alkamisajankohdan mukaan. Aiemmin nämä tapaukset kirjautuivat ilmoituksen tekopäivälle. 1/2
11.57 ap. · 16. heinäk. 2020·Twitter Web App
THL @THLorg
Muutos tehtiin takautuvasti, mikä johti siihen, että tapauksia siirtyi touko-heinäkuulta helmi-huhtikuulle. Muutos ei vaikuttanut koronatapausten kokonaismäärään. 2/2"
En ymmärrä! Siis miten nyt todettu tauti on voinut alka jo viikkoja sitten?
Tuo THL vastaus koskee tapauksia joissa ei ole tehty testiä vaan lääkäri on päätellyt Koronan. Normaalisti tulee kaksi ilmoitusta, lääkärin diagnoosiin perustuva ja sitten labran testiin perustuva.
Nuo tapaukset näkyvät koronavirustartuntojen määrissä ja niitä on paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska 15.7 THL päätti siirtää todettuja koronavirustartuntoja toukokuulta maaliskuun lopulle,
eli n. 32 päivää aikaisemmaksi, niin tarkoittako tämä nyt sitä, että heinäkuun
tartunnoilla voisi olla sama kohtalo, eli ne voisivat siirtyä vaikka touko-kesäkuulle ?Eivät voi siirtyä touko-kesäkuulle, sillä se näyttäisi siltä että koulujen avaaminen olisi lisännyt tartuntojen määrää (niinkuin se lisäsikin, etenkin ikäluokissa 0-9 v ja 10-19 v).
Jos siirtoja tehdään, niin ne sijoitetaan huhti-toukokuulle, jolloin saadaan sellainen illuusion kuin koulujen avaaminen olisi vähentänyt tartuntojen määrää.
THL ilmeisesti haluaa jatkaa syksyllä kouluihin liittyviä koronatutkimuksiaan sillä on jo hyvin aggressiivisesti ilmaissut että kouluja ei enää suljeta.
Tilastotemppuilulla hakevat vanhempien luottamusta.Kuulostaa salaliittoteorialta, sorry...
Älä anteeksi pyytele. Tiedän itsekin että se kuulostaa siltä.
Totuus kuitenkin on että THL hämmentää tilastoja ihan tarkoituksella. Tekee lisäyksiä ja poistoja milloin mihinkin.
THL myös täysin avoimesti kertoi keväällä kouluissa tehtävästä koronatutkimuksesta. Kehui sitä innoissaan ainutlaatuiseksi.
Sitten THL tiedotti meille että koulujen avaaminen ei ole vaikuttanut koronatilanteeseen, vaikka tilastoissa näkyy selkeä nousu 2 viikkoa koulujen avaamisen jälkeen. Ja se nousu koskee eniten nuorimpia ikäryhmiä.
Nyt meille on uutisoitu kuinka koulujen auki pitäminen ei ole vaikuttanut Ruotsin tilanteeseen. Salminen on myös tiukasti painottanut että Suomessa ei enää tule etäopetusta koronan takia.
Mielenkiintoisen lisätvistin tähän tuo se, että THL odottaa innolla että suomalaisilla voitaisiin testata koronarokotteita. Pitää sitä todella hienoa mahdollisuutena.
- Tässä ymmärrän THL:n näkemyksen. Suomella voi olla hyvinkin heikot mahdollisuudet saada mitään koronarokotetta ostamalla. Ei varmasti olla ensimmäisenä millään listalla + lisäksi isot maat ostavat helposti kaikki rokotteet itselleen (niinkuin USA sen yhden lääkkeen jo ostikin). Suomi on tähänkin asti maksanut esim influenssarokotteista paljon suurempia summia kuin isot maat. En usko että koronarokote olisi mikään poikkeus tähän.Mitään rokotetestejä ei kuitenkaan tule jos ei ole epidemiaa. Emme voi tietää toimiiko rokote, jos tautia ei ole liikkeellä. Tartuntoja pitäisi tulla, jotta näkisimme suojaako rokote tartunnalta.
Sellainen vaihtoehto, että rokotetut altistettaisiin tarkoituksella, olisi epäeettinen. Altistumiselta on tultava luonnollisesti näissä rokotetesteissä.Tietenkin tämä kuulostaa salaliittoteorialta. Tiedostan sen itsekin. Siinä ei kuitenkaan ole mitään salaista tietoa, vaan kaikki on uutisoitu Ylen ja muiden virallisten kanavien sivuilla. Lisäksi THL:n tiedotus on ollut avointa näistä asioista.
Jos katsoo viranomaisten toimia Suomessa, ne näyttävät siltä kuin koronan haluttaisiin leviävän. Tämä siitä huolimattomasti että väittävät tukahduttavansa koronaa.
Olen huomannut että ihmiset luottavat mielellään puheisiin vaikka teot eivät tukisi sitä puhetta millään tavalla.
Se on se hybridistrategia. Hybridiautossa on sekä poltto- että sähkömoottori. Marinin hybridistrategiassa on sekä tukahdutus että tehokas levittäminen.
"Molempi parempi" -tyyli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heittäkää veikkauksia tulevan kahden kuukauden tapahtumista! Tuleeko meno olemaan tätä samaa vai lähteekö ns. uusi aalto käyntiin ja mitä tekee hallitus vai tekeekö mitään?
Onhan tämä erikoista aikaa edelleen. Tuntuu hetkittäin samalta kuin helmikuussa. Aalto lähestyy, mutta mitään ei tehdä. Ymmärrän kyllä, että kaikki avataan, mutta silti onhan tää yhdenlaista hulluutta.
Toinen aalto lähestyy ja aivan kuin tsunamissa osa ihmisistä vain jää tuijottamaan aaltoa. Yhdysvalloissa tehdään koko ajan uusia ennätyksiä tartuntojen määrässä, joten on vain ajan kysymys, milloin toinen aalto iskee Suomeen.
Tai ehkä toinen aalto on jo täällä, mutta testauksen ja tartuntojen raportoinnin viiveen takia emme tiedä siitä vielä.
Ette taida vieläkään tajuta että koko ajan ollut vain kysymys Usa vaaleista jotka demokraatit haluavat voittaa keinoilla millä hyvänsä. Usaan on soluttautunut 2 m.sodan jälkeen saksal nats fasisti=kommunistitiedemiehet,marxisti joukko kouluihin,yliopistoon,hallintoon. Koska demonit toteuttavat miljardööri satanistien,pedofiili globalistien kommunistista uutta maailman järjestystä. Nyt kun tieto ihmiskaupan järkyttävistä muodoista kuten adrenokromin tuotanto on tullut ja tulee ilmi kaikille satanisti miljardöörit ja hollywood pedo tähdet pelkäävät joutuvansa kiinni. Valtamedia ei uutisoi kiinniotoista ja lasten pelastamisesta pedoilta. Koronavirus ja sen varjolla tehtävät osavaltioiden pakotteet WHO,eristykset,rajoitukset ovat vain ihmisten täydellistä alistamista,manipulaatiota. Dem Clintonit,Bushit, Obama,Gates ym ovat rikollisia korruptuneita valehtelijoita jotka toteuttavat vmuurarien,vatikaanin,illuminaatin tahtoa totalitaarisesta järjestelmästä.Yk, Soros rahoittaa blm,Antifaa ja mellakoita ja kehitysmaalaisten joukko miehitystä Eurooppaan. Ja mitähän mieslauma tekee täällä? Troijan hevosia.
Vierailija kirjoitti:
Särkänniemi ruuhkautui hellepäivänä pahasti, toimitusjohtaja lupaa että koronaturvatoimia parannetaan – tästä syystä aukioloaikoja ei voida pidentää..
Mua niin ärsyttää tää samantapainen vastaus joka kohteessa
ei se välttämättä enää auta se lupaan ja lupaan .....
Ahneita paskoja....joka paikassa!!!!
Raha edellä mennään!!
Raha edellä siten, että se raha tehdään lyhytnäköisen voiton toivossa. Kusemista pakkasella.
Hupipuistoihin yökerhoihin yms kaikkialle olisi suht turvallista mennä jos rajalla olisi kaikille riskituristeille pakotettu testaus ja valvottu karanteeni.
Se vaatisi kyllä nopeita testejä koronakoiria ja testauskapaisteettia yms mutta työllistäisi ja edistäisi terveyttä sekä bisnestä kaikin tavoin ja olisi linjassa tartuntatautilain kanssa. Unkarissahan tällaista turistien testaamista tehdään sentään jossain määrin.
Maskit kaikille pakolliseksi ja virus talttuu 1-2 kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Meidän naapurin opiskelijatyttö on pitänyt pienessä asunnossaan isoja bileitä jo viikkojen ajan joka viikonloppu. En edes ymmärrä, miten sinne asuntoon mahtuu melkein 20 ihmistä... tai ei mahdukaan, koska osa örvelsi/biletti rappukäytävän puolella viime yönäkin ennen kuin lähtivät baariin jatkoille.
Mm. näiden sankareiden puolesta toivoisin, että Suomeen tulisi maskipakko, jos kerran SaMarin ei enää baareja suljekaan tai kokoontumisia rajoita.
Jos edes sen päivän näkisi, että nämä parikymppiset joutuisi maskit päässä baariin jonottamaan (sakon uhalla). Voisi biletyshalut ihan jo silläkin laantua vähän, kun on niin epäesteettistä olla rätti naamalla ja yrittää toisiaan iskeä baarissa naamat peitettyinä?
(Toiveajattelua, tiedän... kunhan vain tuli mieleen, ärsyttää niin paljon se biletys pienessä tilassa näin korona-aikana. Menisivät edes jonkun mökille ja ulkoilmassa kokoontuisivat, niin riskit olisi vähän pienemmät.)
Minun kohdalla maski naamallani jopa parantaisi flaksia. t. Ladon seinästä revitty
THL ja STM eivät sovellu tällaisen pandemian ohjailuun. Ei ole tarvittavaa osaamista. Laivat kääntyy liian hitaasti. Jääräpäisyyttä on. Virheitä ei voida myöntää kuten maskiasiassa. Ei reagoida uuteen tietoon ja toimita sen mukaan. Nyt on jo lukittauduttu että kouluja ei tulla suosittamaan sulkemaan vaikka tulisi mitä tutkimustietoa.
Vierailija kirjoitti:
Mun veikkaukseni on, että tautitapaukset lisääntyy huomattavasti loppukesästä ja syksyllä. Kaikki välttelevät vastuuta. Mitään ei enää haluta tehdä, muutamia päiväkoteja ja kouluja suljetaan. Suositellaan yskimään hihaan, mutta jos ei sitä hihaa löydy, niin ei sitten tarvitse, koska ihmisoikeudet.
Toisen aallon rajua käynnistymistä kohta - 2 viikon päästä, ystävät ja kylänmiehet ja -naiset - puoltaa ennen kaikkea se, että katukuvassa näkyy huolestuttavia määri' hihattomissa paidoissa, topeissa ja leningeissä kulkevia henkilöitä. Minne yskit, kun ei ole hihoja? Olemme tuhon omia.
En keksi mitään syytä, miksi tilanne ei olisi sama kuin helmikuussa, eli syyskuussa olisi sama tilanne kuin huhtikuussa.
Syyt, mitkä tätä puoltavat:
- käytännössä kaikki rajoitteet on purettu eli tilanne yhteiskunnassa on kuin helmikuussa
- suuri osa ihmisistä käyttäytyy kuten helmikuussakin
- matkailijoita tulee pahimmilta epidemia-alueilta Eurooppaan
- maailmalla on joka paikassa muuallakin uusi aalto alkanut, kun rajoitteet on purettu (joko välittömästi tai pienellä viiveellä)
- Ruotsin malli on osoittanut sen, että ihmisten omalle kontolle ei voi laittaa vastuuta torjua epidemiaa sillä tekosyyllä, että ihmiset osaavat kyllä noudattaa suosituksia... eivät nimittäin osaa, eli juuri päinvastoinhan on käynyt Ruotsissakin suuren osan eläessä "normaalia elämää", ja kaikissa muissa paikoissa, missä epidemia on uudestaan roihahtanut