Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Koronaviirus onnistuttiin ehkä pysäyttämään Suomessa niin hyvin että epidemia onkin vasta edessä.
JOS lapset ja nuoret aikuiset sairastavat taudin ensin ja muodostavat laumasuojan niin ettei virus pääse leviämään vanhuksiin ja muihin riskiryhmäläisiin, kuolleisuus voi jäädä matalaksi.
Vierailija kirjoitti:
koti-isän päättelyitä:
Asiantuntuntijat / lääkärit ympärimaailmaa ymmällään taudista..
Ihan maalaisjärjen mukaan tauti leviää ilmateitse, tarttuu siten herkimmin hengitysteihin... jos menee keuhkoihin asti voi joutua teholle...jos ei, niin saattaa tartuttaa muita pitkän aikaa, tartunta vaikka nenäontelossa jolloin leviää ilmassa kuin homeitiöt talossa.
Tartunta / sairastuminen ei välttämättä tuota vasta-aineita kehoon. Virus tekee tulehdusperäisen reaktion koko kehoon ja luultavasti ihmisen immuniteettijärjestelmä ei osaa tunnistaa, kautta puolustautua sitä vastaan.
Rokotetta ei tule em.syystä. Olisi jo esim SARS:iin joka oli 17 v sitten.
Juuri noin. Tässä on kusetettu alusta asti kaikki. Toki ennusmerkkejä on annettu että tällainen "pandemia" tulossa. Koronavirus huijaa jo nimenä kun ei puhuta sars-hiv-retro-muutatio-geenisaksitusta hirviöviruksesta.
Lepakko ja pangoliini tietysti juuri nyt Usan vaalien alla tartutti maailman vaarallisimpien virusten laboratorion läheisyydessä ihmiseen viruksen joka kuuluu maailman vaarallisimpiin muokattuihin lepakkovirusjohdannaisiin. Ja siten tietysti että tarttuu ihmisestä toiseen.
Ja tietysti tätä ihmisestä toiseen tarttumista peiteltiin Whonkin puolesta Tammikuun lopulle kunnes oli jo lennelty joka kolkkaan. Itämisaikahan on mukavan pitkä ja oireeton tarttuminen. Mutta sattumaahan kaikki ja luontoäiti ja sitä rataa.
Eu hautaan ja hikipajaduunarit oottaa jo porteilla.
Tuomiopäivän kello näyttää vaan 100 sekuntia vaille keskiyön eli toivottavasti päästäisiin koko maailma ison Jessen luo kertarytinällä:)
nyt vestivaaleja joka niemeen ja notkelmaan niin saadaan laumasuoja. Ei ummarra , no antaapa herrojen ajatella.
Vierailija kirjoitti:
"Jos lapset ja nuoret aikuiset sairastavat taudin ensin ja muodostavat laumasuojaa niin, ettei virus pääse leviämään vanhuksiin ja muihin riskiryhmäläisiin, kuolleisuus voi jäädä matalaksi."
Hesarin juuri julkaistusta pääjutusta. Sanovat nyt sen todella suoraan. Kammottavaa uhkapeliä nuorten ja lasten sukupolvella. Ei tunnu hyvältä olla suomalainen.[/
Suomalaiset, nyt stoppi tälle laumasuojahullutukselle, jonka toimivuudesta ei ole mitään takuita vaan vastannetaan lasten ja nuorten terveys! Myös lapsilla ja nuorilla voi olla vakavia oireita, jotka johtavat sairaalahoitoon.
Vierailija kirjoitti:
koti-isän päättelyitä:
Asiantuntuntijat / lääkärit ympärimaailmaa ymmällään taudista..
Ihan maalaisjärjen mukaan tauti leviää ilmateitse, tarttuu siten herkimmin hengitysteihin... jos menee keuhkoihin asti voi joutua teholle...jos ei, niin saattaa tartuttaa muita pitkän aikaa, tartunta vaikka nenäontelossa jolloin leviää ilmassa kuin homeitiöt talossa.
Tartunta / sairastuminen ei välttämättä tuota vasta-aineita kehoon. Virus tekee tulehdusperäisen reaktion koko kehoon ja luultavasti ihmisen immuniteettijärjestelmä ei osaa tunnistaa, kautta puolustautua sitä vastaan.
Rokotetta ei tule em.syystä. Olisi jo esim SARS:iin joka oli 17 v sitten. nyt on vuosi 2020 ja korona levinnyt myös Eurooppaan. nyt on jo kehitetty rokotteita ja testataan.
Vierailija kirjoitti:
Ollaanko me saatu kaneli-gifflareiden tilanteesta mitään tietoa tänään? Onko Kontulan K-marketissa kookkoskermaa? Tuleeko myyjiltä ymmärrystä? En kestä tätä jännitystä enää.
Niinpä. Itse en ole käynyt kaupassa pariin kuukauteen, niin on kiva saada päivitystä kaupoilta :D vähän kevennystä tähän rankkaan aiheeseen.
Myöskin Mikan ja Andreaksen whatsupp-viestit tai puhelut olisi mieluista luettavaa :)
Ja näistä THL:n tyypeistä pitäisi tehdä rikosilmoitus tartuntalain rikkomisesta, sillä he ajavat pandemian tahallista leviämistä, mikä on tartuntatautilain vastaista.
Vierailija kirjoitti:
koti-isän päättelyitä:
Asiantuntuntijat / lääkärit ympärimaailmaa ymmällään taudista..
Ihan maalaisjärjen mukaan tauti leviää ilmateitse, tarttuu siten herkimmin hengitysteihin... jos menee keuhkoihin asti voi joutua teholle...jos ei, niin saattaa tartuttaa muita pitkän aikaa, tartunta vaikka nenäontelossa jolloin leviää ilmassa kuin homeitiöt talossa.
Tartunta / sairastuminen ei välttämättä tuota vasta-aineita kehoon. Virus tekee tulehdusperäisen reaktion koko kehoon ja luultavasti ihmisen immuniteettijärjestelmä ei osaa tunnistaa, kautta puolustautua sitä vastaan.
Rokotetta ei tule em.syystä. Olisi jo esim SARS:iin joka oli 17 v sitten.
Tästä oli joku uutisotsikko kerran ehkä noin kuukausi sitten, ettei välttämättä keksitä. Mutta se unohtui saman tien. Kuitenkin tutkijat nyt uskoo, että sellainen pystytään kehittämään, jopa Oxfordissa, niin kaipa he tietää. Ei ne rahojaan ja uskottavuuttaan tahallaan kaivoon heitä. Loppuu muutkin työt.
Vierailija kirjoitti:
Pahin on ohi ja voimme palata arkeen. Suomi selvisi koronasta todella vähällä! Ja saisitte olla ylpeitä. Marin piti pään kylmänä ja hoiti homman. Pekostakin haukutte, mutta miettikää miten hyvin tehohoitopaikat on riittäneet. Olitte valmiina odottamassa ruumiskasaa, mutta ei tullut!
Marin sanoi että 0,1% suomalaisista sairastaa koronan. No nyt tuo rajapyykki on testatusti ohitettu, toki se meni todellisuudessa jo pari kuukautta sitten. Miten tästä eteenpäin Marin? Hankalaa kun mihinkään pääministerin sanomisiin ei voi luottaa. Joka sana on arpomista tai suoranaista valehtelua.
No jotain sentään sossuhallitus teki kunnolla, nimittäin romutti maan talouden. Harmi ettei se ole hyvä asia.
Vierailija kirjoitti:
Koronaviirus onnistuttiin ehkä pysäyttämään Suomessa niin hyvin että epidemia onkin vasta edessä.
JOS lapset ja nuoret aikuiset sairastavat taudin ensin ja muodostavat laumasuojan niin ettei virus pääse leviämään vanhuksiin ja muihin riskiryhmäläisiin, kuolleisuus voi jäädä matalaksi.
Sanna Marin hallituksineen päätti avata koulut ja purkaa nopeasti kaikki rajoitukset. Miten ne kehtaa? Ja aina kun joku kritisoi tulee, voi voi, kummin kaiman veljenpojan kaiman mahdollinen koronavirustartunta ja siirrytään päiväksi etätöihin.
Vierailija kirjoitti:
Myöskin Mikan ja Andreaksen whatsupp-viestit tai puhelut olisi mieluista luettavaa :)
A- Meillä jo enemmän uhreja kuin syyskuun yhdennessätoista, 100 päivässä mutta enemmän saisi mennä. Vihaan ihmisiä ja miljoonien kuolema on vain tilastollista. Voihan Pelle Sjutton okcså!
M-Täällä on ihan kamala tilanne. Liian vähän uhreja. Ostimmeko ruumispussit ja panssarimersut turhaan? Pitää saada tartunnat nousuun. Varsinkin lapsille pitää saada tämä biolooginen joukkotuhoase niin heillä ei olisi tulevaisuutta. Mutta onneksi kansa uskoo thl professoreihin, pangoliinitarinoihin ja rokotushuijaukseen. Eun unelma väestönvaihdosta elää vielä. Ihanaa:) Suomesta saisi niin kivan afrikkalaisten hikipajareservaatin.
Halutaanko Suomeen suomalainen vai paras rokote? THL:n mukaan molempia ei ehkä voi saada
Suomi ei ole vielä ilmoittautunut jonoon rokotteen saamiseksi kansainvälisiltä markkinoilta.
THL:ssä ei haluta ainakaan vielä sitoutua yhteen hankkeeseen – vaikka se olisikin suomalainen.
Kansainvälisessä kilpailussa uudesta rokotteesta raha ratkaisee paljon. Maksukykyiset maat voivat turvata asemansa jonossa.THL:n Infektiotautien torjunta ja rokotukset -yksikön ylilääkäri Hanna Nohynek muistuttaa, että Suomi kuuluu maailman suhteellisesti vauraimpiin maihin.
– Kyllä rahalla voi ostaa varausjonon paikan ja onhan Suomi rikas. Mutta kysymys kuuluu, onko sellaisia rokoteaihioita, jotka täyttävät kriteerit.
https://yle.fi/uutiset/3-11346645
Eli GSK:lta kalliilla vai? Kai geenipankkitiedoillamme saa sentään edes vähän alennusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahin on ohi ja voimme palata arkeen. Suomi selvisi koronasta todella vähällä! Ja saisitte olla ylpeitä. Marin piti pään kylmänä ja hoiti homman. Pekostakin haukutte, mutta miettikää miten hyvin tehohoitopaikat on riittäneet. Olitte valmiina odottamassa ruumiskasaa, mutta ei tullut!
Marin sanoi että 0,1% suomalaisista sairastaa koronan. No nyt tuo rajapyykki on testatusti ohitettu, toki se meni todellisuudessa jo pari kuukautta sitten. Miten tästä eteenpäin Marin? Hankalaa kun mihinkään pääministerin sanomisiin ei voi luottaa. Joka sana on arpomista tai suoranaista valehtelua.
No jotain sentään sossuhallitus teki kunnolla, nimittäin romutti maan talouden. Harmi ettei se ole hyvä asia.
Salminen toivoi alussa, että ainakin miljoona suomalaisista sairastuisi (ennusti, että varovaisen arvion mukaan vähintään...).
Piipahdin tänään Marketissa(S) ja totesin usealla kävijällä ostoskorissaan valkoista vehnäjauhoa (Sunnuntai) ja margariinia (Sunnuntai). Hiiva-osastolla oli puutteita, mutta punaista ja vihreää säilyke-kirssikkaa (sokeroitua) oli riittämiin. Myös kaakkao-jauhetta löytyi, muutakin kuin VanHoutenia. Kiitin kassa-neitosta runsastuneista valikoimista. Tämä siis Kontulan S-marketissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
koti-isän päättelyitä:
Asiantuntuntijat / lääkärit ympärimaailmaa ymmällään taudista..
Ihan maalaisjärjen mukaan tauti leviää ilmateitse, tarttuu siten herkimmin hengitysteihin... jos menee keuhkoihin asti voi joutua teholle...jos ei, niin saattaa tartuttaa muita pitkän aikaa, tartunta vaikka nenäontelossa jolloin leviää ilmassa kuin homeitiöt talossa.
Tartunta / sairastuminen ei välttämättä tuota vasta-aineita kehoon. Virus tekee tulehdusperäisen reaktion koko kehoon ja luultavasti ihmisen immuniteettijärjestelmä ei osaa tunnistaa, kautta puolustautua sitä vastaan.
Rokotetta ei tule em.syystä. Olisi jo esim SARS:iin joka oli 17 v sitten.
Tästä oli joku uutisotsikko kerran ehkä noin kuukausi sitten, ettei välttämättä keksitä. Mutta se unohtui saman tien. Kuitenkin tutkijat nyt uskoo, että sellainen pystytään kehittämään, jopa Oxfordissa, niin kaipa he tietää. Ei ne rahojaan ja uskottavuuttaan tahallaan kaivoon heitä. Loppuu muutkin työt.
Sars saatiin kuitenkin tukahdutettua aika pian niin olen ymmärtänyt, että rokotteen kehittely jäi sen takia kesken. Nyt on voitu vissiin jossain määrin hyödyntää sitä työtä, mitä sen rokotteen eteen tehtiin.
-Hallåå hallåå, se on Andre täs hejj vaan! Vad är dagensnummer i dag? Finns det tarpeeksi patienterna nu?
-hej på dej också Tegge! Dåååligt går det bara. Patienterna finns inte :( Mutta ei hätä, Magic-Mike hoitaa homman! Nuuska liikkuu hyvin på Lapland och Corona med det! Skolorna öppnar myös pian så soppan är nästan valmis! Vänta Bara vännen!
-Oj då, det kuulostaa jättebra Mikka! Vi hörs igen! Hej då!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttavaperheen keski-ikäinen aviomies ja teinien isä jäi henkiin oltuaan 4 viikkoa teholla koronan takia. On nyt ollut yli kaksi viikkoa kuntoutuksessa, ei osaa enää puhua eikä kävellä.
Aivoinfarkti?
Vaimo sanoi että lääkärien mukaan ihan vaan korona. Perusterve mies.[/
Korona voi aiheuttaa verisuonitukoksia ja aivoinfarktin myös perusterveille. Amerikkalaislääkärit ovat raportoineet näistä tapauksista.
Kyllä mutta ei tässä tapauksessa. Tällä miehellä ei ollut mitään tulppia, tukoksia, kohtauksia tai mitään muutakaan kuin se korona.
Joo, kaduttaa jo että kerroin asiasta tänne.
Tätä lasten tautia kannattaa kyllä seurailla. Miten muissa maissa, joko on tapauksia?
https://mobile.twitter.com/kavitapmd/status/1260214963047718913
Noi THL:n "asiantuntijalausunnot" voinee jättää omaan arvoonsa. En enää usko mitään, mitä tuo GSK:n laitos "informoi"