Lue keskustelun säännöt.
Omituinen perhe
25.01.2020 |
14-vuotias tyttäreni sanoi, että me ollaan omituinen perhe ja hän haluaisi, että me oltais normaaleja. Mietinnät alkoivat, kun miehelle sattui pissavahinko ja jouduin sitä siivoamaan, pesemään pyykit ja suihkuttamaan miehen. Mies siis on sairas ja asuu hoitikodissa, on nyt viikonlopun kotona. Tytär toivoi juttuseuraa, mutta enhän mä ehtinyt seurustelemaan siinä hetkessä, puhumattakaan, että olisin ehtinyt syömään ennen yötä. Joo, ollaan me omituisia tai ei kai tämänkaltainen toiminta ole perheissä tyypillistä. Juuri em. syistä jouduin jättämään mieheni muiden hoidettaviksi, olin aivan loppu.
Kysymys kuuluu, että miten saada tytär hyväksymään ja ymmärtämään se, että nämä ovat asioita, joille kukaan ei mahda mitään ja joita kukaan ei ole toivonut. Joskus elämä vain menee ketuilleen. Tuntuu kuin hän syyttäisi meitä siitä, ettemme ole hänen mittapuullaan normaaleja. Itse olen hyvin vaikeista olosuhteista ja pystyn hyväksymään nämä vastoinkäymiset, en ole odottanut elämältä ihmeitä, mutta tytär kärsii, enkä tiedä mitä sanoisin hänelle.
Kommentit (8)
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojeluun yhteyttä, heillä on velvollisuus järjestää tukea perheen lapsille, vanhempien sairastelu kun ihan tutkitusti vaikuttaa lapseen ja voi johtaa jopa syrjääntymiseen. Tukiperhe tai tukihenkilö voisi olla hyvä, ehkä itse olisin enemmän tuon perheen kannalla, jotta saisi kokemusta myös siitä "normaalista perhe-elämästä".
Vertaistukea esim. sairaanhoitopiirin kautta on yleensä tarjolla myös perheen jäsenille, on hyvä huomata että muitakin lapsia ja nuoria elää samanlaisissa olosuhteissa.
Esim. kavereita voi olla hankala pyytää kylään, sillä ne lapset, joilla ei ole mitään kokemusta vakavista terveys ongelmista voi säikähtää kun kohtaavat ihmisen, joka on fyysisesti huonossa kunnossa, pelko on yleinen reagtio asioihin, joita ei osaa käsitellä, joten ainakaan koulukavereita en lähtisi kotiin välttämättä edes kutsumaan.
Harrastuksia olisi hyvä olla jokaisella lapsella ja nuorella, jolloin vapaa-ajalla olisi sitä ohjattua ja mielenkiintoista tekemistä, mikä taas estää ajautumasta huonoon seuraan.
Lasu siitä ja lasu tästä. Jospa ei ole nyt kuitenkaan se ensimmäinen keino heidän kohdallaan, jos tuo isän sairastelu on ainoa ongelma ja nythän tuo isä on kipattu laitokseen, niin ei pääse kaverit traumatisoitumaan. Omg.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä ajattele tuon olevan tyttäreltä haukkuminen. Vaan ihan fakta. Ei kai sitä tarvitse yrittää muuttaa? Korkeintaan antaa esimerkkejä kaikista muista omituisista perheistä. Niillä korteilla eletään, jotka on saatu.
Miten saada joku ajattelemaan samalla tavalla kuin minä itse? Ei mitenkään. Miten saada parempia ihmissuhteita? Ole rehellinen omasta puolestasi.
Miksi lapsi ei saisi haluta, että teillä on normaali perhe? Minusta olisi kamalampaa, jos lapsi sanoisi, että hän on aina toivonut, että meillä olisi oikein paljon ongelmia ja kaikin tavoin vaikeaa, koska silloin ahdistun todella pahasti ja se on kivaa.
Jokainen meistä toivoo, että elämä olisi tavalla tai toisella mukavaa. Miksi sinä et halua, että teinilläsi on tällainen toive?
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsi ei saisi haluta, että teillä on normaali perhe? Minusta olisi kamalampaa, jos lapsi sanoisi, että hän on aina toivonut, että meillä olisi oikein paljon ongelmia ja kaikin tavoin vaikeaa, koska silloin ahdistun todella pahasti ja se on kivaa.
Jokainen meistä toivoo, että elämä olisi tavalla tai toisella mukavaa. Miksi sinä et halua, että teinilläsi on tällainen toive?
Saa olla toive, mutta se on täysin epärealistinen. Koen syyllisyyttä siitä, etten voi tarjota hänelle sitä, en vaikka tekisin mitä. Ihme auttaisi, mutta sitä ei ole odotettavissa. Kysyinkin, miten käsitellä tätä asiaa teinin kanssa, ettei hän kokisi sitä niin ahdistavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojeluun yhteyttä, heillä on velvollisuus järjestää tukea perheen lapsille, vanhempien sairastelu kun ihan tutkitusti vaikuttaa lapseen ja voi johtaa jopa syrjääntymiseen. Tukiperhe tai tukihenkilö voisi olla hyvä, ehkä itse olisin enemmän tuon perheen kannalla, jotta saisi kokemusta myös siitä "normaalista perhe-elämästä".
Vertaistukea esim. sairaanhoitopiirin kautta on yleensä tarjolla myös perheen jäsenille, on hyvä huomata että muitakin lapsia ja nuoria elää samanlaisissa olosuhteissa.
Esim. kavereita voi olla hankala pyytää kylään, sillä ne lapset, joilla ei ole mitään kokemusta vakavista terveys ongelmista voi säikähtää kun kohtaavat ihmisen, joka on fyysisesti huonossa kunnossa, pelko on yleinen reagtio asioihin, joita ei osaa käsitellä, joten ainakaan koulukavereita en lähtisi kotiin välttämättä edes kutsumaan.
Harrastuksia olisi hyvä olla jokaisella lapsella ja nuorella, jolloin vapaa-ajalla olisi sitä ohjattua ja mielenkiintoista tekemistä, mikä taas estää ajautumasta huonoon seuraan.
Ollaan lastensuojelun asiakkaita, lapsilla on tukihenkilöt ja tyttärellä tukiperhe ja nuorisopsykan asiakkuus. Taistelin monta vuotta, että lapsi pääsee psykiatrille.
Tukihenkilötoiminta on hyvä ja auttanut meitä. Tukiperhe auttaa mua, saan kerran, pari kuukaudessa olla vuorokauden ilman mitään velvollisuuksia. Tytär lähinnä kadehtii perheen ns. normaalia ja meidän näkökulmasta yltäkylläistä elämää taloineen, autoineen ja matkoineen. Siellä ei äidin tarvitse yötä myöten kontata luutuamassa kusisia lattioita ja desinfioida vessaa tai laskea viimeisiä kolikoita kauppaan lähtiessään. Tukiperheissä näkee juu normaalia elämää, mutta mun mielestä meidänkin elämä on niin normaalia kuin se voi näissä olosuhteissa olla. Tyttären mielestä tämä on ainoastaan kummallista ja outoa. Ehkä ikä tuo hänellekin perspektiiviä, toivotaan niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojeluun yhteyttä, heillä on velvollisuus järjestää tukea perheen lapsille, vanhempien sairastelu kun ihan tutkitusti vaikuttaa lapseen ja voi johtaa jopa syrjääntymiseen. Tukiperhe tai tukihenkilö voisi olla hyvä, ehkä itse olisin enemmän tuon perheen kannalla, jotta saisi kokemusta myös siitä "normaalista perhe-elämästä".
Vertaistukea esim. sairaanhoitopiirin kautta on yleensä tarjolla myös perheen jäsenille, on hyvä huomata että muitakin lapsia ja nuoria elää samanlaisissa olosuhteissa.
Esim. kavereita voi olla hankala pyytää kylään, sillä ne lapset, joilla ei ole mitään kokemusta vakavista terveys ongelmista voi säikähtää kun kohtaavat ihmisen, joka on fyysisesti huonossa kunnossa, pelko on yleinen reagtio asioihin, joita ei osaa käsitellä, joten ainakaan koulukavereita en lähtisi kotiin välttämättä edes kutsumaan.
Harrastuksia olisi hyvä olla jokaisella lapsella ja nuorella, jolloin vapaa-ajalla olisi sitä ohjattua ja mielenkiintoista tekemistä, mikä taas estää ajautumasta huonoon seuraan.Ollaan lastensuojelun asiakkaita, lapsilla on tukihenkilöt ja tyttärellä tukiperhe ja nuorisopsykan asiakkuus. Taistelin monta vuotta, että lapsi pääsee psykiatrille.
Tukihenkilötoiminta on hyvä ja auttanut meitä. Tukiperhe auttaa mua, saan kerran, pari kuukaudessa olla vuorokauden ilman mitään velvollisuuksia. Tytär lähinnä kadehtii perheen ns. normaalia ja meidän näkökulmasta yltäkylläistä elämää taloineen, autoineen ja matkoineen. Siellä ei äidin tarvitse yötä myöten kontata luutuamassa kusisia lattioita ja desinfioida vessaa tai laskea viimeisiä kolikoita kauppaan lähtiessään. Tukiperheissä näkee juu normaalia elämää, mutta mun mielestä meidänkin elämä on niin normaalia kuin se voi näissä olosuhteissa olla. Tyttären mielestä tämä on ainoastaan kummallista ja outoa. Ehkä ikä tuo hänellekin perspektiiviä, toivotaan niin.
Ota puheeksi tukiperheen ja tukihenkilön kanssa tää, älä kerro nuorelle ensin. On todella luonnollista että lapsi kadehtii toista lasta jostain syystä, mutta silloin aikuisen pitää olla se henkilö, joka saa lapsen ymmärtämään, kuinka hän on oman perheensä "tärkein osa" ja että jokaisessa perhessä on omat ongelmat. Yhtä lailla jokainen nuori kadehtii jotakuta toista, yleensä ne vaatimukset voi vaan olla paljon vähäisempiä kuin saada se ns. normaali perhe, mutta joku muu voi saada vaikka ne merkki kengät, joita ei itse ole saanut..
Kun perheessä on ongelmia, niin nuori joutuu myös ottamaan paljon vastuuta ikäänsä nähden ja juuri siksi on tärkeää, että tukiverkosto on riittävä ja sitä kannattaa hyödyntää aina kun nuorella on joku kriisi, sillä asiat eivät korjaannu muuten, kuin olemalla avoin niistä ongelmista mitä on. Myös nuori ymmärtää että ne omat tunteet ovat sallittuja, vaikka aina ei jaksaisi olla iloinen ja ymmärtäväinen siitä mitä on saanut, moni kohtaa nää tunteet vasta aikuisena, kun se oma lapsi ärsyttää, vaikka onkin kuinka rakas ja odotettu.... Hyväksyntää ja tukea, jokainen perhe voi joutua samaan tilaukseen, vaikka juuri nyt asiat olisivat miten hyvin tahansa, sekin on tärkeä muistaa kertoa...
Lastensuojeluun yhteyttä, heillä on velvollisuus järjestää tukea perheen lapsille, vanhempien sairastelu kun ihan tutkitusti vaikuttaa lapseen ja voi johtaa jopa syrjääntymiseen. Tukiperhe tai tukihenkilö voisi olla hyvä, ehkä itse olisin enemmän tuon perheen kannalla, jotta saisi kokemusta myös siitä "normaalista perhe-elämästä".
Vertaistukea esim. sairaanhoitopiirin kautta on yleensä tarjolla myös perheen jäsenille, on hyvä huomata että muitakin lapsia ja nuoria elää samanlaisissa olosuhteissa.
Esim. kavereita voi olla hankala pyytää kylään, sillä ne lapset, joilla ei ole mitään kokemusta vakavista terveys ongelmista voi säikähtää kun kohtaavat ihmisen, joka on fyysisesti huonossa kunnossa, pelko on yleinen reagtio asioihin, joita ei osaa käsitellä, joten ainakaan koulukavereita en lähtisi kotiin välttämättä edes kutsumaan.
Harrastuksia olisi hyvä olla jokaisella lapsella ja nuorella, jolloin vapaa-ajalla olisi sitä ohjattua ja mielenkiintoista tekemistä, mikä taas estää ajautumasta huonoon seuraan.