Harrastus, missä näkee ihmisiä, mutta ei tarvitse olla liikaa tekemisissä ihmisten kanssa, voisi kuitenkin vähän jutella?
Ei hyväntekeväisyyttä missään muodossa. Siitä pääsin juuri eroon ja jäi vähän p*ska maku kun ihmiset riiteleviät keskenään niin paljon. Siksi juuri sellaista, ettei läheisissä suhteissa. Olen ainoa perheen ulkopuolinen pienessä firmassa ja paljon yksin, ei asiakaspalvelua. Salilla käyn, mutta siellä ei oikein ole juttuseuraa.
Kommentit (14)
Joku liikuntaharrastus, joka on tiettynä päivänä viikossa? Pukukopissa ym. voi vähän jutella, mutta tunnilla kaikki keskittyvät omaan tekemiseen. Tai joku kädenharrastus, keramiikka tmv?
Aloita sinua kiinnostavan kielen opiskelu alkeista. Näet ihmisiä kerran viikossa ja saa jutella.
Joku käsityökurssi. Jokainen keskittyy omaan tekemiseensä ja juttelee muiden kanssa oman mielensä mukaan.
Vierailija kirjoitti:
avantouinti
Tätä mäkin tulin ehdottamaan. Saunassa saa osallistua keskusteluun tai istua hiljaa, ihan miltä itsestä tuntuu.
Ap täällä taas. Kielten opiskelu olisi varmasti kiva juttu, mutta täällä alkaa tosi harvoin alkeista kansalaisopistossa - olisin syksyllä halunnut venäjän, mutta ei ollut alkeita. TAitavat aina käydä yhden kurssin läpi tasot 1-4, mitä yleensä on, ja sitten vasta aloittavat alkeista uuden kun edellisistä on saatu keskusteluryhmä. Ruotsin kurssin kävin läpi, aloitin tasolta 2 ja kävin keskusteluryhmissä, mutta keskusteluryhmiä ei tänä lukukaudella tullut, osanottajia oli aiemminkin kyllä aika vähän. Englannin keskusteluryhmä oli kovin tummasävyinen ja siinä oli niin paljon meteliä, etten jaksanut sitä. Toinen kurssi oli eläkeläisille. Käsitöissä olen surkea, se olisikin muuten hyvä. Mutta kiitti vinkeistä, pitää ainakin syksyllä käydä kansalaisopiston tarjonta tarkkaan läpi. Ehkä joku koulutus voisi olla, mutta avoimen yliopiston kurssilla oli ainakin pääasiassa tosi nuorta porukkaa, kun siinä kävin yhden kurssin.
Nykkeilyssä pääset lyömään ihmisiä, ei ole pakko jutella. Tykkään, nyrkit saa puhua puolestani.
Kirjoitus- ja teatterialan kursseilla saa jutella, ja kirjpituskursseilla saa halutessaan olla myös hiljaa.
Pokémon GO:ta pelatessa voi kävellä yksikseen, omasta rauhasta ja luonnosta nauttien. Pelin Raid-otteluissa porukkaa yleensä kokoontuu yhteen ja voi vaihtaa muutaman sanan heidän kanssaan, tai miksei rupatella pidemmänkin aikaa.
Eikä todellakaan ole vain mikään lasten juttu, enemmistö pelaajista on aikuisia.
Riippuu mistä tykkäät. Mäkin suosittelisin jotain kamppailulajia. Jos löydät kivan seuran jonka tunneilla on hyvä tunnelma niin harjoittelu voi olla tosi antoisaa. Lisäksi monet seurat järjestää muutakin oheistoimintaa jäsenilleen, joten voi päästä tutustumaan ihmisiin muutenkin kuin sen lajin merkeissä. Pehmeämpi vaihtoehto olisi joku taiji tai jooga, niissäkin voi ainakin pukuhuoneessa vaihtaa muutaman sanan muiden harrastajien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
avantouinti
Tätä mäkin tulin ehdottamaan. Saunassa saa osallistua keskusteluun tai istua hiljaa, ihan miltä itsestä tuntuu.
Ihan normaali uimahalliuinti. Sielläkin saunassa voi turista jos haluaa. Yleensä saunassa ei ole hiirenhiljaista, vaikka kaikki olisivat suomalaisia (ja usein ovatkin!)
Uimahalleissa on nykyään usein myös "virtuaalivesijumppa" eli skriiniltä seurataan ohjelmaa. Siihen eteen mahtuu n. 6 jumppaajaa, jotka myös voivat jutella samaan aikaan.
Uimahallissa käydään paljon yksinäänkin, joten ei tule semmoista fiilistä, että tuppautuu joidenkin porukkaan.
Ryhmäliikunta, kuntonyrkkeily jne. Tuo jälkimmäinen erityisesti kun siinä tehdään paljon parin kanssa harjoituksia ja muutenkin kamppailusaleilla on hyvä yhteishenki.