Syökö henkilökohtainen avustaja avustettavan kanssa?
Tällainen tuli mieleen kun katselin työpaikkoja. Haettiin pitkää päivää tekevää avustajaa ja ei kai avustaja voi kesken kaiken hävitä omille teilleen, vai voiko?
Kommentit (4)
Kyllä, jos se on tarpeen.
Mutta omia ruokiaan tietenki, eväitään.
Me syömme aina yhdessä avustettavan tekemää ruokaa. Haluaa tehdä ruokaa lähes joka päivä ja haluaa, että syömme yhdessä.
Perunoiden kuoriminen on hänelle vähän hankalaa. Sen teen minä. Mutta muuten ihan hyvin menee.
Mutta taitaa olla tapauskohtaista.
No tämä on ihan tapauskohtaista. Jos työhön kuuluu 30min palkaton ruokatauko, silloin voi häipyä työpaikalta syömään/mennä toiseen huoneeseen pitämään taukoa ja syömään eväitä.
Jos palkatonta ruokataukoa ei ole, sitten syödään työn lomassa, omia eväitä tai jotkut avustettavat haluaa tarjotakin ruokaa. Ruokatauon lisäksi muutkin tauot, vuorojen välissä olevat lepoajat, ylityökorvaukset ym. kuuluu avustajalle työaika- ym lakien mukaan ihan niinkuin kaikille muillekin työntekijöille.
No voi hyvät hyssykät. Se nyt aivan riippuu siitä avustettavasta. Avustajan työ voi olla hyvinkin erilaista riippuen avustettavasta tilanteesta.