Mistä asioista olet kateellinen lapsettomille erityisesti?

En kadehdi mitään. Odotan vain, että täysi-ikäinen kuopus valmistuu koulusta ja muuttaa omaan asuntoon.

29 vuotta perhe-elämää takana.

En kadehdi yhtään, rehellisesti voin sanoa tämän. Lapsiperheaika on ollut paras aika elämästäni, rakastin joka hetkeä, ja kaikki meni nopeasti ohi, vaikka lapsia oli monta.

Ihailen kaikkia ihmisiä, jotka uskaltavat elää omannäköistä elämää. Oli lapsia tai ei. Koen että lapsettomilla on enemmän paineita valintaansa kohtaan.

Meillä ei ole koskaan syöty mautonta ruokaa, se on ihan valinta.

"No Comment"

T: iHitclint. Ofcourse theres comments. From boy, not a man, from kind yang single man. Nlkrljgl

And lot of...

Instagramin perusteella ei kannata tehdä yhtään minkäänlaisia johtopäätöksiä kenenkään elämästä. Sinnehän voi laittaa nätin kuvan seesteisestä aamusta, vaikka taustalla (poissa kameran kuvasta) olisi minkälainen kaaos. Jopa minä pystyisin instagramissa leikkimään täydellistä kotiäitiä, jonka koti on aina tiptop. Enkä edes osaa kunnolla käyttää instagramia. 

En kyllä kadehdi mitään. Varsinkin, kun tuon "oman ajan" vastapainona olisi, ettei olisi lapsia.

En osaa myöskään kadehtia pariskuntia, jotka ovat molemmat terveitä, vaikka toivonkin, että oma puoliso olisi terve.

En kadehdi yhtään mitään. Olen aina halunnut äidiksi ja se vihdoin onnistui useiden vuosien yrityksen jälkeen. Ei tämä mitään täydellistä instakuvaelämää ole, kun vauva valvottaa, pyykkivuori kaatuu päälle, isompi sirottelee leluja kaikkialle jne. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois. 

P.S. Lapsiperheessä ei ole mikään pakko tehdä mautonta tai suomalaista ruokaa. Meillä on tänään illalla tarjolla tacoja. Lapselle toki miedommilla mausteilla kuin aikuisille. 

Ihan mielenkiinnosta: Miksi et tee itsellesi juuri sellaista ruokaa kuin tykkäät? Ei minulle äitinä ole mikään ongelma tehdä itselleni mieluista ruokaa. 

Ei mulla tietenkään ole omaa aikaa samalla tavalla käytettäväksi kuin lapsettomilla, mutta miksi olisin kateellinen? Ihan itse olen valinnut lasten hankkimisen tietoisena siitä, että lapsiperheellisenä ei voi käyttää niin paljon aikaa itseensä. 

Minulla oli samanlaisia ajatuksia lapsetonta siskoani kohtaan kun lapset olivat pienempiä. Lähinnä kateutta aiheutti se oma aika ja spontaanius - että ei ole vastuuta kenestäkään muusta, ja leffaan voi lähteä töiden jälkeen vaikka tunnin varoitusajalla jos tuntuu siltä. Lasten kanssa elämä on sellaista sumplimista ja järjestelyä, mikä ainakin itselleni tuntuu kuormittavalta. En ole kovin suunnitelmallinen ihminen ja tykkään tehdä asioita fiilispohjalta ilman stressiä.

Nyt kun lapset ovat isompia 12v ja 16v niin en ole enää mistään kateellinen :) Pikkulapsiaika on raskasta mutta se menee onneksi ohi suht nopeasti.

Ainoa asia mistä joskus taannoin olin hetkellisesti kateellinen, oli se, että saisi sairastaa rauhassa. Kun itse oli kunnolla kipeä, samoin puoliso ja vauvalla/taaperolla kuitenkin virtaa. En toki todellakaan kadehtinut niin, että olisin halunnut osia vaihtaa.

Instagramista saatu kuva voi olla kaukana totuudesta tai usein osatotuus. Itselleni tuo Muoti mielessä-instaelämä ei ole ollenkaan kutsuvaa. Onneksi omistajalleen varmastikin on.

Mä olen ollut melkein 30 vuotta lapseton ja en kaipaa siitä ajasta mitään erityistä.

Kadehdin sitä tiettyä huolettomuutta. Nyt kun omat lapset alkavat olemaan siinä iässä, että kulkevat jonkin verran yksin. Koulumatkoja ja ovat ulkona kavereiden kanssa. Koko ajan kun lapsi on ulkona, takaraivossa jyskyttää se pieni "mitä jos" ääni.

Lisäksi kadehdin ajoittain hiljaisuutta. Työpäivän jälkeen voisi olla vain hiljaisuudessa eikä sitä ainaista "iskä, iskä, kato iskä, iskääääääää katoooo".

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli samanlaisia ajatuksia lapsetonta siskoani kohtaan kun lapset olivat pienempiä. Lähinnä kateutta aiheutti se oma aika ja spontaanius - että ei ole vastuuta kenestäkään muusta, ja leffaan voi lähteä töiden jälkeen vaikka tunnin varoitusajalla jos tuntuu siltä. Lasten kanssa elämä on sellaista sumplimista ja järjestelyä, mikä ainakin itselleni tuntuu kuormittavalta. En ole kovin suunnitelmallinen ihminen ja tykkään tehdä asioita fiilispohjalta ilman stressiä.

Nyt kun lapset ovat isompia 12v ja 16v niin en ole enää mistään kateellinen :) Pikkulapsiaika on raskasta mutta se menee onneksi ohi suht nopeasti.

Itselläni on yksi lapsi ja puoliso, asumme Helsingissä keskustan tuntumassa. Leffaan on pystynyt lähtemään alle tunnin varoitusajalla tai muihin vastaaviin spontaaneihin rientoihin kaverin kanssa. Tietty jos miehen kanssa haluaa lähteä, niin pitää hommata lastenvahti mutta yhden lapsen kanssa sekään ei suuria järjestelyjä vaadi ja varsinkin pikkulapsiaikana oli kivata tavata kavereita kodin ulkopuolella sen perhe-elämän vastapainoksi.

Sitä, että he voivat tehdä mitä haluavat, milloin haluavat, ilman jatkuvaa sählinkiä.

Sitä että heillä on rahaa käytettävissä ihan eri tavalla kun ei tarvitse olla esim. isoa asuntoa ja se jo pelkästään säästää ihan älyttömästi rahaa, samoin lasten harrastukset vievät tuhansia euroja vuodessa. En oikeastaan muusta ole kateellinen.

Ainoa mikä välillä vähän harmittaa, on sellaisen vapaan käyttörahan puute verrattuna lapsettomiin, saman verran tienaaviin työkavereihin. Mutta en voi sanoa kuitenkaan kadehtivani, se on liian vahva sana. Olen aina halunnut äidiksi, ja sain esikoiseni jo todella nuorena eli olen ollut koko aikuisikäni äiti. Rakastan kaikkia lapsiani, niin isoja kuin pieniä, aivan järjettömästi, ja ennemminkin tunnen että elämästäni olisi jäänyt puuttumaan todella paljon jos en olisi ikinä lapsia hankkinut.

Vierailija kirjoitti:

Sitä, että he voivat tehdä mitä haluavat, milloin haluavat, ilman jatkuvaa sählinkiä.

Sinulla on aika harhainen käsitys lapsettomien elämästä. Kyllä meitäkin sitovat tietyt velvoitteet ja esim. taloudelliset rajoitteet. Töissä on käytävä, laskut maksettava ja maailmanympärys matkalle ei pääse, kun ei ole niin suurta palkkaa, että sellaisen voisi ostaa. Noin esimerkiksi. Sählinkiäkin riittää ihan kivasti esimerkiksi siellä työpaikalla. 

Kateellinen? En todellakaan! Odotan neljättäni, ensimmäinen on jo 17v. Tämä se vasta elämää onkin!

Sellaiset lapsiperhe-elämään tottumattomat eli muutaman vuoden vanhojen lasten vanhemmat voivatkin olla kateellisia, kun eivät ole vielä tottuneet. Floridat ja golfinpeluut sekä työelämä on jo nähty, eipä niissä erityisen kadehdittavaa ole. Aamukahvinkin saa juoda rauhassa sillä välin kun lapset katsoo lastenohjelmaa sen hetken 🙂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli samanlaisia ajatuksia lapsetonta siskoani kohtaan kun lapset olivat pienempiä. Lähinnä kateutta aiheutti se oma aika ja spontaanius - että ei ole vastuuta kenestäkään muusta, ja leffaan voi lähteä töiden jälkeen vaikka tunnin varoitusajalla jos tuntuu siltä. Lasten kanssa elämä on sellaista sumplimista ja järjestelyä, mikä ainakin itselleni tuntuu kuormittavalta. En ole kovin suunnitelmallinen ihminen ja tykkään tehdä asioita fiilispohjalta ilman stressiä.

Nyt kun lapset ovat isompia 12v ja 16v niin en ole enää mistään kateellinen :) Pikkulapsiaika on raskasta mutta se menee onneksi ohi suht nopeasti.

Itselläni on yksi lapsi ja puoliso, asumme Helsingissä keskustan tuntumassa. Leffaan on pystynyt lähtemään alle tunnin varoitusajalla tai muihin vastaaviin spontaaneihin rientoihin kaverin kanssa. Tietty jos miehen kanssa haluaa lähteä, niin pitää hommata lastenvahti mutta yhden lapsen kanssa sekään ei suuria järjestelyjä vaadi ja varsinkin pikkulapsiaikana oli kivata tavata kavereita kodin ulkopuolella sen perhe-elämän vastapainoksi.

Kiva että teillä sujui noin kivuttomasti tuo lastenhoito! Mekin asutaan lähellä palveluja, mutta työajat miehen kanssa sen verran erilaiset että menot aina aiheutti etukäteissuunnittelua eikä läheskään aina onnistunut tuosta vaan.