Selän takana puhuva työkaveri
Olen aloittanut uudessa työpaikassa, tämä paikka avattiin juuri vuodenvaihteessa ja kiirettä ja töitä on paljon. Minulla on yksi työkaveri, josta en pitänyt alusta asti, en tietenkään anna sen näkyä, mutta jokin hänessä tökki heti kun tapasin hänet ja esittelin itseni.
Nyt tämä työkaveri on alkanut puhua pahaa kaikista selän takana toisille työkavereille. Meillä tosiaan on töitä ihan kauheasti ja kaikille sitä riittää ja vuoroja saa ottaa niin paljon kuin haluaa, ihan kaikki. Tämä työkaveri kuitenkin nyt sitten puhuu muiden selän takana sitä, että miten tuokin aina kahmii kaikki vuorot itselleen. Sanon nyt vielä, että tällä työkaverilla olisi mahdollisuus ottaa itsekin lisää vuoroja ja paljon, muttei halua, vaan valittaa sitä miten paljon töitä on. Lisäksi kaikki muut saavat aina korjata hänen jälkiään, kun jättää osan töistään tekemättä, osan tekee väärin/huonosti niin että asiakkaat valittaa, "unohtaa" osan ja osan sälyttää ihan suoraan muille. Lisäksi on tullut jokaikiseen vuoroonsa myöhässä väh.20min, yleensä yli puoli tuntia myöhässä. Jos on iltavuorossa, jättää iltasiivouksen aamuvuorolaisten kontolle.
Nyt tosiaan muilta työkavereilta kuulen, miten valittaa kun otan paljon vuoroja, kun siihen on mahdollisuus. Toisesta työkaverista taas valittaa minulle, kun hän ei ota niin paljon vuoroja. Kuitenkin koko ajan puhuu muista jotakin pahaa toisille. Ja aina hänellä on pätemisen tarve kaikkiin asioihin, joista ei tiedä hölkäsen pöläystäkään. Yrittää myös puuttua muiden työvuoroihin, esim. oli listojen tekijälle mennyt urputtamaan, että minulta pitäisi ottaa reilusti vuoroja pois ja tälle eräälle toiselle taas laittaa reilusti lisää. Toisen työkaverin hän oli pakottanut lähtemään kotiin kesken vuoron, vaikka vuoroa olisi ollut tällä kaverilla vielä liki 2h jäljellä ja tekemistä vaikka kuinka. Oli sanonut, että ei häntä tarvita siellä notkumassa tyhjän panttina, vaikka teki hiki hatussa koko ajan, tämä kaveri ei ollut uskaltanut hiukan ujona sanoa vastaan tälle räpätädille, vaan oli sitten lähtenyt.
Mitä tällaisen työkaverin kanssa oikein voi tehdä? On äärimmäisen rasittava, kun hänellä on joka asiasta mielipide ja pitää saada se sanottua ja jatkuvasti natisee muista. Hän vaikuttaa juuri sellaiselta, joka itse kiusaa muita jatkuvasti vaikka miten pitkään, mutta sitten jos joku uskaltaa kerran sanoa hänelle, ettei puutu asiaan, juoksee heti itkemään työpaikkakiusaamisesta.
Itse en haluaisi olla se "pääpiru" ja sanoa joko työkaverille suoraan tai esimiehelle, koska vaikuttaa juuri sellaiselta, joka sitten kääntää asian niinpäin, että häntä tässä kiusataan.
Kommentit (26)
Usein esimies on kyllä jo tietoinen kuviosta, jonkun työkavereista vaan pitää käydä avaamassa pää eli kertomassa että se todella häiritsee teitä. Oletettavasti olet itse kuitenkin järkevän ja luotettavanoloinen henkilö ja juttusi otetaan tosissaan.
Varmaan ei halua, että esimies huomaa, miten vähän hän tekee, jos muut kerran ottaa ylitöitä. Saa hänet huonoon valoon eikä voi laiskotella yhtä tehokkaasti.
Esimies, esimies, esimies.
Kenelläkään muulla ei ole natsoja puuttua moiseen. Kenellekään muulle ei makseta siitä erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Usein esimies on kyllä jo tietoinen kuviosta, jonkun työkavereista vaan pitää käydä avaamassa pää eli kertomassa että se todella häiritsee teitä. Oletettavasti olet itse kuitenkin järkevän ja luotettavanoloinen henkilö ja juttusi otetaan tosissaan.
En tiedä onko tietoinen asiasta, voi olla että on huomannut kyllä asian.
Luulisin olevani, olen ainakin paljon saanut häneltä kehuja työn jäljestä ja asiakkaat ovat myös kuulemma olleet tyytyväisiä minuun. Hän on myös ollut mielissään siitä, että olen tehnyt paljon ylitöitä että kaikki toimii ja hoitanut asioita työpaikan hyväksi ja joustanut paljonkin näin alussa.
Nyt kun kirjoitin tuon, niin voihan olla, että tämä työkaveri pelkää juuri sitä, että muut näyttävät paremmalta kuin hän.
Ap
Esimiehelle kannattaa kertoa asiasta,että hän pystyy puuttumaan tilanteeseen.
Voit myös käydä juttelemassa työterveyshoitajan tai lääkärin kanssa jos tilanne sinua ahdistaa.
Heillä on vaitiolovelvollisuus.
Ehkä kannattaa myös merkitä ylös päivämääriä koska on haukkumisia kuullut ja minkälaista.
Silloin pystyt paremmin todistamaan tarvittaessa onko haukkuminen toistuvaa ja tapahtuuko sitä usein.
Ei ota koskaan ylitöitä, tulee myöhässä ja tekee huonoa jälkeä. Valittaa aina, miten paljon on töitä, mutta kitisee miten muut ei tee tarpeeksi/tekevät liikaa vuoroja. En tosiaan ymmärrä, mitä se hänen p*rsettään kutittaa, kun ei ole häneltä pois. Ei kai halua, että joku muu "näyttää paremmalta" kun tekee enemmän kuin hän tai sitten vain haluaa valittaa. Tai sitten johtuu siitä, että monet meistä ovat nuorempia kuin hän.
Minä haluaisin sanoa hänelle suoraan, mutta tiedän että kääntää sen niinpäin, että minä kiusaan häntä ja jos sitten toiset eivät uskalla tukea minua, niin siinä on sana sanaa vastaan.
Ap