Selän takana puhuva työkaveri
Olen aloittanut uudessa työpaikassa, tämä paikka avattiin juuri vuodenvaihteessa ja kiirettä ja töitä on paljon. Minulla on yksi työkaveri, josta en pitänyt alusta asti, en tietenkään anna sen näkyä, mutta jokin hänessä tökki heti kun tapasin hänet ja esittelin itseni.
Nyt tämä työkaveri on alkanut puhua pahaa kaikista selän takana toisille työkavereille. Meillä tosiaan on töitä ihan kauheasti ja kaikille sitä riittää ja vuoroja saa ottaa niin paljon kuin haluaa, ihan kaikki. Tämä työkaveri kuitenkin nyt sitten puhuu muiden selän takana sitä, että miten tuokin aina kahmii kaikki vuorot itselleen. Sanon nyt vielä, että tällä työkaverilla olisi mahdollisuus ottaa itsekin lisää vuoroja ja paljon, muttei halua, vaan valittaa sitä miten paljon töitä on. Lisäksi kaikki muut saavat aina korjata hänen jälkiään, kun jättää osan töistään tekemättä, osan tekee väärin/huonosti niin että asiakkaat valittaa, "unohtaa" osan ja osan sälyttää ihan suoraan muille. Lisäksi on tullut jokaikiseen vuoroonsa myöhässä väh.20min, yleensä yli puoli tuntia myöhässä. Jos on iltavuorossa, jättää iltasiivouksen aamuvuorolaisten kontolle.
Nyt tosiaan muilta työkavereilta kuulen, miten valittaa kun otan paljon vuoroja, kun siihen on mahdollisuus. Toisesta työkaverista taas valittaa minulle, kun hän ei ota niin paljon vuoroja. Kuitenkin koko ajan puhuu muista jotakin pahaa toisille. Ja aina hänellä on pätemisen tarve kaikkiin asioihin, joista ei tiedä hölkäsen pöläystäkään. Yrittää myös puuttua muiden työvuoroihin, esim. oli listojen tekijälle mennyt urputtamaan, että minulta pitäisi ottaa reilusti vuoroja pois ja tälle eräälle toiselle taas laittaa reilusti lisää. Toisen työkaverin hän oli pakottanut lähtemään kotiin kesken vuoron, vaikka vuoroa olisi ollut tällä kaverilla vielä liki 2h jäljellä ja tekemistä vaikka kuinka. Oli sanonut, että ei häntä tarvita siellä notkumassa tyhjän panttina, vaikka teki hiki hatussa koko ajan, tämä kaveri ei ollut uskaltanut hiukan ujona sanoa vastaan tälle räpätädille, vaan oli sitten lähtenyt.
Mitä tällaisen työkaverin kanssa oikein voi tehdä? On äärimmäisen rasittava, kun hänellä on joka asiasta mielipide ja pitää saada se sanottua ja jatkuvasti natisee muista. Hän vaikuttaa juuri sellaiselta, joka itse kiusaa muita jatkuvasti vaikka miten pitkään, mutta sitten jos joku uskaltaa kerran sanoa hänelle, ettei puutu asiaan, juoksee heti itkemään työpaikkakiusaamisesta.
Itse en haluaisi olla se "pääpiru" ja sanoa joko työkaverille suoraan tai esimiehelle, koska vaikuttaa juuri sellaiselta, joka sitten kääntää asian niinpäin, että häntä tässä kiusataan.
Kommentit (26)
Kyllä tuollainen hirmuvaltias täytyy laittaa kuriin työpaikalla.
Miksi annatte hänelle "valtaa" noin paljon.
Voisiko vihjaista esimiehelle, että hän jatkuvasti huonontaa työilmapiiriä ja antaa "hulluja" määräyksiä, kuten käskee lähteä jonkun hlön kotiin kesken vuoron, ei se ole edes luvallista.
Noita löytyy joka työpaikasta, valitettavasti.
Ottakaa luulot pois tuollaiselta häiriköltä.
Huonoimmat ja laiskimmat työntekijät ovat juuri tuollaisia.
Tietoa vaan esimiehelle, tuohan pilaa kaikkien välit ja sen pienenkin työn ilon, mitä joskus saattaisi olla.
Kutsut kaikki taukotupaan työnjohtajan etc. kanssa ja sitten selvität asian siellä. Katsotaan vieläkö pitää pokka. Noilta pitää heti katkaista siivet. Kannattaa vain olla rehellinen kaikille ja tehdä omat työt huolella. Töissä ei tarvitse seurustella ja ylitöitä ottaa se joka haluaa ja jaksaa ja ehtii. Jos kaikki haluaa muka oikeesti ylityövuoroja niin laittakaa ne tasan tai vaikka kivi-paperi-saksilla.
Esimies on tulossa paikan päälle tällä viikolla, siitä olen puhunut muiden kanssa, että sanottaisiin tästä hänelle, mutta muut pelkäävät tätä työkaveria kun on tuollainen päällekäyvä. Yksin en haluaisi sanoa, ettei sitten käänny asia päälaelleen, mutta ei tuonkaan kanssa voi töitä tehdä.
Viimeksi tänään yritti saada minua lähtemään ennen vuoroni loppua, vetosi siihen kun olen tehnyt niin paljon vuoroja. Sanoin vain hänelle, että voi kun ihanaa että huolehdit, mutta kyllä minä jaksan. Yritti vielä inttää että voin ihan totta kyllä lähteä, mutta toistelin vain että kyllä minä jaksan, ei hän suoraan sitten sanonut, että haluaa vain määrätä kuka tekee miten paljon töitä, naama pitkänä lähti menemään. Varmasti näki naamastani että tiedän kyllä miksi käski minua lähtemään.
Kyllä siitä on varmaan pakko sitten vaan sanoa ja onhan hänen työjälkensäkin huonoa ja myöhästelee jatkuvasti ja muut vuorot sitten joutuvat olemaan pidempään hänen takiaan.
Ap
Ja kaikkien muiden työkavereiden kanssa kaikki menee hyvin ja tullaan toimeen ja on kivaakin. Sovitaan sujuvasti kuka menee mihinkin vuoroon ja vaihdellaan jos tarvitaan, mutta tämä yksi aina lyö kapuloita rattaisiin. Esim. meillä on WhatsApp-ryhmä, jossa sovitaan noiden vuorojen vaihdoista jne, niin siellä kun lupasin ottaa toisen työkaverin vuoron, niin tämä iski heti kiljumaan, miten minulla on jo niin paljon vuoroja, etten voi ottaa sitä. Tottakai kysyin, että haluaako hän sen, jos haluaa niin ottaa sitten vain. No ei hän sitä halunnut, ei vain halunnut että minä saan sen, sitten se muuttui siihen ettei vuoroja saa kuulemma vaihdella.
Ap
Narsistinen persoonallisuushäiriö. Jäänyt mieslapseksi.
Juu ei. Esimiehelle heti huomenna ilmoitus tästä, kävelee esimiehenkin yli tuolla käytöksellä. Yleensä jokaisessa työpaikassa on kuvailemasi kaltainen " työntekijä" ja nämä pitää vaan laittaa heti aisoihin.
Esimies
Vierailija kirjoitti:
Ja kaikkien muiden työkavereiden kanssa kaikki menee hyvin ja tullaan toimeen ja on kivaakin. Sovitaan sujuvasti kuka menee mihinkin vuoroon ja vaihdellaan jos tarvitaan, mutta tämä yksi aina lyö kapuloita rattaisiin. Esim. meillä on WhatsApp-ryhmä, jossa sovitaan noiden vuorojen vaihdoista jne, niin siellä kun lupasin ottaa toisen työkaverin vuoron, niin tämä iski heti kiljumaan, miten minulla on jo niin paljon vuoroja, etten voi ottaa sitä. Tottakai kysyin, että haluaako hän sen, jos haluaa niin ottaa sitten vain. No ei hän sitä halunnut, ei vain halunnut että minä saan sen, sitten se muuttui siihen ettei vuoroja saa kuulemma vaihdella.
Ap
Kuinka teillä on sovittu vuorojenvaihdot esimiehen kanssa? Yleensä näille pitää kysyä esimieheltä lupa.
Olen puhunut muille, että tulevatko sitten edes tukemaan minua, jos minä sanon asiasta esimiehelle, he vain vahvistavat olevansa samaa mieltä, mutta eivät haluaisi, ettei sitten ole aivan mahdotonta tuon kanssa työskentely. Tottahan se on, mutta ei tilanne voi näinkään jatkua, ei vielä olla edes oltu kuukautta töissä.
Meillä on yksi mies, loput naisia, olen itse nainen ja myös tämä räpätäti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kaikkien muiden työkavereiden kanssa kaikki menee hyvin ja tullaan toimeen ja on kivaakin. Sovitaan sujuvasti kuka menee mihinkin vuoroon ja vaihdellaan jos tarvitaan, mutta tämä yksi aina lyö kapuloita rattaisiin. Esim. meillä on WhatsApp-ryhmä, jossa sovitaan noiden vuorojen vaihdoista jne, niin siellä kun lupasin ottaa toisen työkaverin vuoron, niin tämä iski heti kiljumaan, miten minulla on jo niin paljon vuoroja, etten voi ottaa sitä. Tottakai kysyin, että haluaako hän sen, jos haluaa niin ottaa sitten vain. No ei hän sitä halunnut, ei vain halunnut että minä saan sen, sitten se muuttui siihen ettei vuoroja saa kuulemma vaihdella.
Ap
Kuinka teillä on sovittu vuorojenvaihdot esimiehen kanssa? Yleensä näille pitää kysyä esimieheltä lupa.
Esimies on sanonut että ihan vapaasti saa vaihtaa jos tarvetta tulee, kunhan ilmoitetaan hänelle vaihdot.
Ap
Nuo on pahimpia työilmapiirin myrkyttäjiä. Puhuisin ensin esimiehelle. Jos ei auta ja tilanne on oikeasti paha ja käy hyvinvoinnin päälle, kävisin työterveyden kautta psykologilla hakemassa neuvoja tuollaisen henkilön käsittelyyn. Itselläni oli edellisessä paikassa tällainen niin sanotusti hyvin työläs henkilö työkaverina. Jatkuvaa ongelmaa juuri esimerkiksi tuon kaltaisen määräilyn suhteen. Muitakin ongelmia siis oli ja kävin juurikin tuollaisella psykologilla. Ei se ongelmaa poistanut mutta antoi voimia ja keinoja.

No niin kyllä on, pakko hänelle tästä kyllä on puhua kun tulee. Toivon vain, etten itse saa työpaikkakiusaajan leimaa otsaani siitä. Työhöntulotarkastuksessa tästä mainitsin ohimennen, kun ongelmat alkoivat siis jo ensimmäisenä päivänä hänen kanssaan, kun tuli reilun tunnin myöhässä ja puhui jo pahaa muiden selän takana heistä. Millaisia keinoja sait tuolta psykologilta?
Ap
Ehdottomasti puhut esimiehelle, kyllä varmaan sitten muutkin vahvistaa sen, kun joku muu uskaltaa siitä sanoa.
Meillä on työpaikalla työntekijä, joka haukkuu osaa työntekijöistä selän takana ja puuttuu hänelle kuulumattomiin asioihin.
Nämä puheet sitten tulevat haukuttujen korviin jossakin vaiheessa ja kaikki tietävät kuka näitä juttuja on puhunut.
Tälle selän takana pahaa puhuvalle työkaverille on muutamia kertoja asiasta sanottu ihan suoraan mutta hän kääntää asian niin, että on sitten itse se kiusaamisen ja haukkumisen uhri.
Esimiehelle on asiasta puhuttu mutta hän ei tee mitään, kun tämä työntekijä on hänen kaverinsa.
Asiasta on puhuttu myös ylemmälle taholle ja he käskivät esimiehemme jutella tämän selän takana puhuvan työkaverin kanssa.
Sitä keskustelua ei koskaan käyty.
Se on uskomatonta miten yksii työntekijä pystyy pilaamaan pahan puhumisella ja selän takana haukkumisella työilmapiirin, eikä työnantaja reagoi siihen.
Pelkään juuri tuota, että kääntää tämän niin päin, että hän on uhri, todennäköisesti ei oikeasti näe käytöksessään mitään väärää.
Onneksi hän ei ole esimiehen kaveri, toivon tosiaan että esimies laittaa hänet kuriin. Meillä on esimiehen jälkeen sitten enää puljun omistaja ja hän tuskin tekee asialle mitään.
Ap
No ottaako se itse koskaan niitä ylitöitä vastaan? Jos ei ota niin miksi se niihin sitten puuttuu?
Sanotte sille porukalla että ala käyttäytmään kuin aikuinen. Jos ei mene mikään järkipuhe perille niin se on narsisti ja siltä puuttuu aivoista jotakin olellista.
Taas kerran: tämä kuuluu puhtaasti - vain ja ainoastaan - esimiehelle. Hänelle maksetaan siitä.
Esimiehelle sanot, että tekee selväksi kuka määrää. Kerrot, että on ollut ongelmia. Ei tartte edes nimeä mainita.