Miksi elämä on sellaista ettei mikään ikinä onnistu
Kukaan ei halua minua. Ei työelämässä, ei ihmissuhteissa, ei missään. Mitä tästä elämästä enää voi tulla.
Kommentit (11)
Elämästä tulee aina omannäköistä, vaikkei se muiden mielestä olisi kummoistakaan. Jos taas kaikki ihmissuhteet menee karille, syy löytyy kyllä peilistä.
Sama täällä 😔
Toisaalta ilman meitä ei olisi ulko- ja sisäryhmiä.
Oletko yrittänyt? Itsellä on käynyt elämässä hyvin, mutta on vaatinut melkoisia ponnisteluja ja uskallusta. Jälkeen päin vähän ihmetyttää ja mietityttää miten kaikki on tapahtunut.
Sama ongelma.
Nro 2 tiedoksi, että ei se aina mene niin. Eri asia jos lähdet oven paukkuen kaikkialta.
Itse olen yrittänyt parhaani ja yrittänyt olla mukava esim työpaikalla, mut sitten päätetty kahdesti koeajalla ihmesyistä (ilmeisesti esim jos on ollut pari päivää saikulla tai on pari oman eduntavoittelijaa/kiusaajaa ollut tavoittelemassa esim samaa työpaikkaa).
Lapsuudenperheen kanssa en tule toimeen, koska yksi perheenjäsenistä mahdollisesti narsisti (en ole ainoa joka on ajatellut näin) ja kaikki pyörii hänen ehdoillaan. Itse en ole suostunut siihen koskaan täysin, niin olen päätynyt mustaksi lampaaksi.
Parisuhteet menneet ok, mutta koska en ole halunnut lapsia (oma lapsuus ja hyväksikäyttö kummittelee), olen nyt yksin. Kaverit taas muuttaneet ympäri Suomen enkä pääse tapaamaan heitä, ei ole varaa.
Joten yksinäistä on. :/
Olen mielestäni ihan kiltti ihminen eikä terapiassakaan ole löytynyt syytä näihin tapahtumiin.. terapeutin mielestä on vain käynyt huono tuuri. Hänen mielestään olen mukava ja asiallinen. :/
Jos poikkeat normaalista, et tule koskaan onnistumaan. Onnekkaita ovat normaalit. Huono tuuri erikseen.
Sun pitää itsesi haluta itseäsi tai muuten olet aina toisten armoilla. Mielekäs tekeminen elämässä ja päämäärät tuovat kiinnostavuutta elämään ja niiden avulla saa ystäviäkin, jos tuuri käy. Ei pidä jäädä odottamaan sitä, että muut tulevat ja haluavat seuraasi, vaan olla itse kiinnostunut muista. Ja masennus täytyy hoitaa pois, jos olet masentunut, koska siltä se vähän kuulostaa.
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää itsesi haluta itseäsi tai muuten olet aina toisten armoilla. Mielekäs tekeminen elämässä ja päämäärät tuovat kiinnostavuutta elämään ja niiden avulla saa ystäviäkin, jos tuuri käy. Ei pidä jäädä odottamaan sitä, että muut tulevat ja haluavat seuraasi, vaan olla itse kiinnostunut muista. Ja masennus täytyy hoitaa pois, jos olet masentunut, koska siltä se vähän kuulostaa.
Plääh
Joskus on hemmetin huono tuuri ja sitä jatkuu pitkään. Voi käydä myös niin, että sen seurauksena alkaa salakavalasti itsekin nujertua ja ajattelee, ettei ansaitsekaan muuta. Ensin pitää päästä tuollaisesta ajattelusta eroon, muistuttaa itseään siitä, että jokaisella on oikeus yrittää ja epäonnistua. Ja ymmärtää, että joskus elämä on tosi epäreilua, vaikka itse kuinka yrittäisi olla reilu. Ilkeisiin ja ikäviin ihmisiin/asioihin ei tarvitse jäädä kiinni, niitä joutuu sietämään elämän varrella, mutta itse päätät sen, kuinka paljon annat tuollaisille ilkeyksille tilaa ajatuksissasi. Minulla kesti aika pitkään tajuta tuo ja kannoin raskasta lastia mukanani ja se melkein musersi minut alleen. Oikeanlainen terapia (minun kohdallani ratkaisukeskeinen ei psykodynaaminen) auttoi muuttamaan omia ajatuksiani niin, että nykyisin olen ihan sama rahaton ja työtön nobody (kuin kurjimpina aikoinani), jonka loistava nousujohteinen menestyjän tulevaisuus vaihtui sairauden myötä toimeentulotuella elämiseen, mutta en ole menneistä mutkista katkera vaan jopa kiitollinen. Musta ei tullutkaan Tärkeä Menestyjä vaan ihan vaan tavis, joka menee nukkumaan kepeällä omallatunnolla ja tietoisena, että eilinen meni jo ja huominen on vasta huomenna. Just nyt on nyt.
Ilmeisesti et ole kovin houkutteleva. Koita alottaa ulkonäön kohentamisella.