Kertokaa miehistänne te, jotka saatte suhteessa hyvää kohtelua

Kauanko olette olleet yhdessä?

Olemme olleet yhdessä 2 vuotta.

-ap

Ennen nykyistä suhdettani olen ollut kahdessa vakavassa suhteessa. Molemmat olivat ihan kamalia. Ensimmäisessä suhteessani mies oli satunnaisesti väkivaltainen, varasti rahaa minulta ja äidiltäni, uhkaili jättämisellä, syytti jatkuvasti pettämisestä (en ole pettänyt) ja kontrolloi elämääni todella paljon (en esim. saanut puhua muille miehille vaikka kyseessä olisi kaupan kassa, tai saanut olla samoissa tiloissa heidän kanssaan).

Toisessa suhteessa mies oli huume- ja väkivaltarikollinen ja käytti vahvoja huumeita, ei myöskään alkuhuuman jälkeen välittänyt minusta ollenkaan. Yritti myös joukkor*iskata minut eron jälkeen, ei onneksi onnistunut.

Näissä molemmissa tapauksissa miehen lapsuus oli ollut traumaattinen, koin myötätuntoa ja siksi sinnittelin suhteissa pitkään.

Nykyinen mieheni on täysin erilainen. Hän huomioi minua, ostaa lahjoja, kuuntelee, näyttää tunteensa, auttaa kotitöissä, ei ole koskaan edes kohottanut ääntään minulle eikä todellakaan ole väkivaltainen tai rikollinen. Lisäksi hän puhuu paljon tulevaisuudesta kanssani ja vaikuttaa innokkaalta siinä. Olemme mm. menossa naimisiin tässä kuussa. Hänessä ei oikeasti ole yhtäkään huonoa puolta, ja olen yhä tätä mieltä alkuhuuman jälkeenkin. Hän on luotettava, uskollinen ja pystyn puhumaan hänen kanssaan kaikesta. Täydellisin mies, jonka olen koskaan tavannut. Hän kestää minun vaikeatkin päiväni ja on niin avulias ja hyväsydäminen.

En usko, että parempaa miestä on olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Ennen nykyistä suhdettani olen ollut kahdessa vakavassa suhteessa. Molemmat olivat ihan kamalia. Ensimmäisessä suhteessani mies oli satunnaisesti väkivaltainen, varasti rahaa minulta ja äidiltäni, uhkaili jättämisellä, syytti jatkuvasti pettämisestä (en ole pettänyt) ja kontrolloi elämääni todella paljon (en esim. saanut puhua muille miehille vaikka kyseessä olisi kaupan kassa, tai saanut olla samoissa tiloissa heidän kanssaan).

Toisessa suhteessa mies oli huume- ja väkivaltarikollinen ja käytti vahvoja huumeita, ei myöskään alkuhuuman jälkeen välittänyt minusta ollenkaan. Yritti myös joukkor*iskata minut eron jälkeen, ei onneksi onnistunut.

Näissä molemmissa tapauksissa miehen lapsuus oli ollut traumaattinen, koin myötätuntoa ja siksi sinnittelin suhteissa pitkään.

Nykyinen mieheni on täysin erilainen. Hän huomioi minua, ostaa lahjoja, kuuntelee, näyttää tunteensa, auttaa kotitöissä, ei ole koskaan edes kohottanut ääntään minulle eikä todellakaan ole väkivaltainen tai rikollinen. Lisäksi hän puhuu paljon tulevaisuudesta kanssani ja vaikuttaa innokkaalta siinä. Olemme mm. menossa naimisiin tässä kuussa. Hänessä ei oikeasti ole yhtäkään huonoa puolta, ja olen yhä tätä mieltä alkuhuuman jälkeenkin. Hän on luotettava, uskollinen ja pystyn puhumaan hänen kanssaan kaikesta. Täydellisin mies, jonka olen koskaan tavannut. Hän kestää minun vaikeatkin päiväni ja on niin avulias ja hyväsydäminen.

En usko, että parempaa miestä on olemassa.

Ovatko nuo exäsi ul ko maalaisia?

Mä aikanaan näin, kun mieheni rakastui. Oltiin siis töistä tuttuja, monesti juteltu. Kerran hän käveli minua vastaan sanomatta mitään ja hätkähti silminnähden, muistan vielä kääntyneeni katsomaan, mikä sille nyt tuli. :) Nyt 15 vuotta myöhemmin hän edelleen sanoo, ettei se ollut mikään valintakysymys, vaan kuin halko päähän, "se ois nyt tässä". Mä olen kyllä päätynyt ihan samaan lopputulokseen, mutta vähemmän äkkinäisesti. Tällä viikolla juhlitaan kymmenettä hääpäivää. Uusperhe oltiin (mullakin takana onneton 1. liitto), nyt jo kaksin. Olen edelleen kiitollinen ja vähän ymmälläni, että näinkin hyvin voivat asiat olla. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen nykyistä suhdettani olen ollut kahdessa vakavassa suhteessa. Molemmat olivat ihan kamalia. Ensimmäisessä suhteessani mies oli satunnaisesti väkivaltainen, varasti rahaa minulta ja äidiltäni, uhkaili jättämisellä, syytti jatkuvasti pettämisestä (en ole pettänyt) ja kontrolloi elämääni todella paljon (en esim. saanut puhua muille miehille vaikka kyseessä olisi kaupan kassa, tai saanut olla samoissa tiloissa heidän kanssaan).

Toisessa suhteessa mies oli huume- ja väkivaltarikollinen ja käytti vahvoja huumeita, ei myöskään alkuhuuman jälkeen välittänyt minusta ollenkaan. Yritti myös joukkor*iskata minut eron jälkeen, ei onneksi onnistunut.

Näissä molemmissa tapauksissa miehen lapsuus oli ollut traumaattinen, koin myötätuntoa ja siksi sinnittelin suhteissa pitkään.

Nykyinen mieheni on täysin erilainen. Hän huomioi minua, ostaa lahjoja, kuuntelee, näyttää tunteensa, auttaa kotitöissä, ei ole koskaan edes kohottanut ääntään minulle eikä todellakaan ole väkivaltainen tai rikollinen. Lisäksi hän puhuu paljon tulevaisuudesta kanssani ja vaikuttaa innokkaalta siinä. Olemme mm. menossa naimisiin tässä kuussa. Hänessä ei oikeasti ole yhtäkään huonoa puolta, ja olen yhä tätä mieltä alkuhuuman jälkeenkin. Hän on luotettava, uskollinen ja pystyn puhumaan hänen kanssaan kaikesta. Täydellisin mies, jonka olen koskaan tavannut. Hän kestää minun vaikeatkin päiväni ja on niin avulias ja hyväsydäminen.

En usko, että parempaa miestä on olemassa.

Ovatko nuo exäsi ul ko maalaisia?

Ensimmäisen miehen vanhemmat olivat Euroopan ulkopuolelta, mies kuitenkin syntynyt ja kasvanut eräässä toisessa pohjoismaassa.

Toinen mies puoliksi suomalainen, puoliksi ulkomaalainen.

Nykyisen miehen vanhemmat ulkomailta, hän on syntynyt ja kasvanut Suomessa.

Itsekin olen puoliksi suomalainen ja puoliksi ulkomaalainen, syntynyt ulkomailla.

-3-

Vierailija kirjoitti:

Yritti myös joukkor*iskata minut eron jälkeen, ei onneksi onnistunut.

Näissä molemmissa tapauksissa miehen lapsuus oli ollut traumaattinen, koin myötätuntoa ja siksi sinnittelin suhteissa pitkään.

D:

Olen ikisinkku.

Vierailija kirjoitti:

Mä aikanaan näin, kun mieheni rakastui. Oltiin siis töistä tuttuja, monesti juteltu. Kerran hän käveli minua vastaan sanomatta mitään ja hätkähti silminnähden, muistan vielä kääntyneeni katsomaan, mikä sille nyt tuli. :) Nyt 15 vuotta myöhemmin hän edelleen sanoo, ettei se ollut mikään valintakysymys, vaan kuin halko päähän, "se ois nyt tässä". Mä olen kyllä päätynyt ihan samaan lopputulokseen, mutta vähemmän äkkinäisesti. Tällä viikolla juhlitaan kymmenettä hääpäivää. Uusperhe oltiin (mullakin takana onneton 1. liitto), nyt jo kaksin. Olen edelleen kiitollinen ja vähän ymmälläni, että näinkin hyvin voivat asiat olla. :)

Oliko mies silloin toisen kanssa naimisissa? Omaa tilannetta tässä mietin, voiko tämä ihminen rakastua toiseen jos on jo valintansa jo tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä aikanaan näin, kun mieheni rakastui. Oltiin siis töistä tuttuja, monesti juteltu. Kerran hän käveli minua vastaan sanomatta mitään ja hätkähti silminnähden, muistan vielä kääntyneeni katsomaan, mikä sille nyt tuli. :) Nyt 15 vuotta myöhemmin hän edelleen sanoo, ettei se ollut mikään valintakysymys, vaan kuin halko päähän, "se ois nyt tässä". Mä olen kyllä päätynyt ihan samaan lopputulokseen, mutta vähemmän äkkinäisesti. Tällä viikolla juhlitaan kymmenettä hääpäivää. Uusperhe oltiin (mullakin takana onneton 1. liitto), nyt jo kaksin. Olen edelleen kiitollinen ja vähän ymmälläni, että näinkin hyvin voivat asiat olla. :)

Oliko mies silloin toisen kanssa naimisissa? Omaa tilannetta tässä mietin, voiko tämä ihminen rakastua toiseen jos on jo valintansa jo tehnyt.

Ei oltu kumpikaan enää naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen nykyistä suhdettani olen ollut kahdessa vakavassa suhteessa. Molemmat olivat ihan kamalia. Ensimmäisessä suhteessani mies oli satunnaisesti väkivaltainen, varasti rahaa minulta ja äidiltäni, uhkaili jättämisellä, syytti jatkuvasti pettämisestä (en ole pettänyt) ja kontrolloi elämääni todella paljon (en esim. saanut puhua muille miehille vaikka kyseessä olisi kaupan kassa, tai saanut olla samoissa tiloissa heidän kanssaan).

Toisessa suhteessa mies oli huume- ja väkivaltarikollinen ja käytti vahvoja huumeita, ei myöskään alkuhuuman jälkeen välittänyt minusta ollenkaan. Yritti myös joukkor*iskata minut eron jälkeen, ei onneksi onnistunut.

Näissä molemmissa tapauksissa miehen lapsuus oli ollut traumaattinen, koin myötätuntoa ja siksi sinnittelin suhteissa pitkään.

Nykyinen mieheni on täysin erilainen. Hän huomioi minua, ostaa lahjoja, kuuntelee, näyttää tunteensa, auttaa kotitöissä, ei ole koskaan edes kohottanut ääntään minulle eikä todellakaan ole väkivaltainen tai rikollinen. Lisäksi hän puhuu paljon tulevaisuudesta kanssani ja vaikuttaa innokkaalta siinä. Olemme mm. menossa naimisiin tässä kuussa. Hänessä ei oikeasti ole yhtäkään huonoa puolta, ja olen yhä tätä mieltä alkuhuuman jälkeenkin. Hän on luotettava, uskollinen ja pystyn puhumaan hänen kanssaan kaikesta. Täydellisin mies, jonka olen koskaan tavannut. Hän kestää minun vaikeatkin päiväni ja on niin avulias ja hyväsydäminen.

En usko, että parempaa miestä on olemassa.

Ovatko nuo exäsi ul ko maalaisia?

Minulla oli just samanlainen mies kuin edellisen kommentoijan eka, ja hän oli pesunkestävä persu.

Ketju alkoi hyvin, sitten tänne löysi joku katkera, joka ei ole löytänyt hyvää miestä :)

Omani on ihan ok, ei nimittele, ei koskaan ole ulkomuotoani moittinut, juo kyllä mutta on silti hyväntuulinen. Luotettava. Jos jotain lupaa, se pitää. 

Ensimmäisen tunnekylmän mutta kunnollisen aviomiehen jälkeen oli tyrmistyttävää olla jollekin ykkönen ( ennen jossain jonon hännillä kissan jälkeen)!

Nykyinen mieheni osoitti ja osoittaa kaikin tavoin arvostuksensa niin pienissä kuin isoissakin asioissa. Ensimmäiset 15 v olin joka huomionosoituksesta hämilläni ja kiitollinrn, nyt vasta alan uskoa että olen juuri riittävän hyvä.

24v yhdessä

Ihana ketju! Itsekin tutustuin vuosi sitten miehen, jonka kanssa rakastuttiin muutaman kuukauden jälkeen. Meillä on todella hyvä olla yhdessä, voimme jutella kaikesta, seksi on aivan mahtavaa, meillä on yhteinäiset arvot. Saan olla suhteessa oma itseni eikä minun tarvitse pelätä loukkaavia kommentteja, jos epäonnistun jossain asiassa.

Edellisessä suhteessa kävelin munankuorilla, olin ahdistunut ja itkuinen. Koin aina huonoa omatuntoa, jos ostin itselleni jotain tai minulla oli jokin asia hyvin, sillä mies pilasi iloni vähättelemällä. Sain jatkuvasti kuulla olevani jotenkin huono ja vääränlainen. Uskoin pitkään ettei avioliiton tarvitsekaan olla sen ihmeellisempi, vaikka minulla oli jatkuvasti paha olo. Ajattelin, että olen viallinen, kun en kulisseista huolimatta ole onnellinen. Tähän suhteeseen tein lapsetkin kärsimään. Kadun, että lapset joutuivat näkemään tuon kaiken.

Kaikki miehet on paskoja

Mitä pitäisi siis kertoa?

Olen saanut miehiltä vain hyvää ja kunnioittavaa kohtelua, kaikki olleet ns. yännämiehiksi luettavissa eikä kukaan ole ollut täysin suomalainen.

Ei kai kukaan olekaan sellaisessa suhteessa, jossa koko ajan kohdellaan huonosti. Se ajoittainen hyvin kohtelu pitää ihmisen huonossa suhteessa. Sitten kun on kivaa, niin alkaa taas uskoa parempaan huomiseen.

Uskon myös, että kaikki huonosti kohtelevat puolisot tiedä olevansa huonosti kohtelevia. Huono kohtelu on muutakin kuin suoraa haukkumista.

Mieheni on maailman ihanin mies. Otan suihin siltä päivittäin, ja annan peppuun myös! Lisäksi hyväksyn, jos käy vieraissa, kun ei se ole multa pois! Tienaa tosi hyvin ja pitää kropastaan huolta.

Itse olen saanut kasvaa aika lailla "pumpulissa" koska en ole koskaan kokenut suhtessa huonoa kohtelua. Nuoruuden seurustelusuhteet olivat ihan hyviä vaikka niistä ei mitään sen kummempaa tullutkaan. Sitten tapasin nykyisen aviomieheni ja sekin suhde on ollut koko 20 vuotta todella hyvä ja helppo. Ei suuria riitoja, paljon rakkautta ja hellyyttä miehen puolelta jne.

Aika usein saa muistuttaa itseään että muutakin voisi olla että osaa arvostaa tätä omaa suhdetta. Hyväänkin kun voi tottua liikaa ja unohtaa miten onnekas on.

Vierailija kirjoitti:

Mä aikanaan näin, kun mieheni rakastui. Oltiin siis töistä tuttuja, monesti juteltu. Kerran hän käveli minua vastaan sanomatta mitään ja hätkähti silminnähden, muistan vielä kääntyneeni katsomaan, mikä sille nyt tuli. :) Nyt 15 vuotta myöhemmin hän edelleen sanoo, ettei se ollut mikään valintakysymys, vaan kuin halko päähän, "se ois nyt tässä". Mä olen kyllä päätynyt ihan samaan lopputulokseen, mutta vähemmän äkkinäisesti. Tällä viikolla juhlitaan kymmenettä hääpäivää. Uusperhe oltiin (mullakin takana onneton 1. liitto), nyt jo kaksin. Olen edelleen kiitollinen ja vähän ymmälläni, että näinkin hyvin voivat asiat olla. :)

Ihana tuo alku!